Ne, jotka ovat kärsineet vääryyttä, voivat löytää tästä psalmista tarttumapintaa. Kirjoittaja on niin varma nuhteettomuudestaan, että hän vaatii Jumalaa tutkimaan oman sydämensä pohjia myöten. Mitään väärää ei tule löytymään, siitä hän on varma.
Minun on vaikea samaistua tällaiseen ehdottomuuteen. Ehkä se johtuu mustavalkoisesta luonteestani, mutta minun on hyvin vaikea väittää olevani nuhteeton. Se vain yksinkertaisesti on aivan liian suuri vale. Tietenkin osittain siksi, että katson tätä Jeesuksen opetusten kautta. Hänelle ei riittänyt se, että teot näyttävät hyviltä, vaan pelkkä ajatuskin riitti osoittamaan vääryyden. Mutta kysymys kuuluukin, ajatteliko psalmin kirjoittaja todella näin?
Tämähän on Daavidin psalmi ja jos me jotain hänestä tiedämme, niin ainakin sen, että hän ei ollut nuhteeton. Hän teki elämänsä aikana kaikkia tässä luvussa mainittuja asioita. Daavid valehteli, petti ja lopulta tapatti esimerkiksi Urian. Joten miten hän saattoi rohkeasti kutsua itse Jumalaa kaivamaan sisintään? Ainoa järkevä vastaus tähän oli se, että hän uskoi olevansa Jumalan puhdistama.
Minulle tämä psalmi opettaa sen, että anteeksisaaneella on lupa jättää menneet taakseen. Jumalan edessä hän on syytön ja puhdas. Tämä ei ole helppo läksy.
Matteuksen evankeliumi alkaa sukuluettelolla, jota kutsutaan Jeesuksen sukuluetteloksi. Siinä osoitetaan, että Joosef on Abrahamin ja Daavidin sukua ja siten kuninkaallista alkuperää. Seuraavaksi kerrotaan, että Jeesus syntyikin neitsyt Mariasta ja Joosef ei oikeastaan olekaan hänen oikea isänsä. Tämä kaikki jättää ainakin minut vähän ymmälleni siitä, mitä tässä oikein yritetään kokonaisuutena sanoa. Jos Jeesus ei oikeasti ollut Joosefin poika, niin mitä merkitystä koko sukuluettelolla edes on.
Luulen, että vastaus liittyy siihen, että Joosef kumminkin hyväksyi Jeesuksen omaksi lapsekseen ja siten yhteiskunnan silmissä he olivat samaa perhettä. Juutalaisille sukuselvitys kertoi varmaan paljon enemmän kuin meille. Vähän samalla tavalla kuin meille olisi merkityksellistä, jos joku kertoisi olevansa kotoisin Porista ja edustavansa vanhaa merimiessukua. Pystyisimme sen perusteella arvailemaan yhtä ja toista puhetavasta, koulutuksesta ja jopa ulkonäöstä lähtien. Toisaalta se, että Joosef oli valmis tottelemaan ilmestystä ja ottamaan Marian vaimokseen, on myös paljastavaa. Se kertoo siitä, että Jeesus kasvoi sellaisen kulttuurin keskellä, jossa oltiin valmiita uskomaan ja noudattamaan unia ja muita näkyjä.
Tässä luvussa kaikkein merkittävin asia itselleni on nimi Immanuel. Se on yksi Jeesuksen nimistä ja tarkoittaa ”Jumala on meidän kanssamme”. Kristinusko todella opettaa, että Jumala syntyi ihmiseksi tavalliseen juutalaiseen perheeseen. Kaikki oli niin arkista ja juurtunutta jokapäiväiseen elämään ja historiaan, että perheen isän sukupuu tunnettiin monta sukupolvea taaksepäin. Ja sitten tähän vuosisataiseen jatkumoon Jeesus syntyy ihmiseksi ja mikään ei ole enää entisellään. Teologisesti saattaa olla merkittävää se, että Jeesus oli juuri Daavidin sukua ja täytti näin monta Vanhan Testamentin profetiaa. Samalla se asetti hänen aikalaisilleen ja myös meille haasteen. Daavid ja kaikki hänen jälkeläisensä olivat vain ihmisiä. Heidän heikkoutensa ja vahvuutensa olivat hyvin tunnettuja. Korostamalla tätä inhimillistä puolta Matteus ikään kuin nostaa kissan pöydälle. Olemmeko valmiit näkemään Jeesuksessa enemmän kuin vain ihmisen ja tunnustamaan Hänet Jumalan Pojaksi ja vapahtajaksemme tietäen, että muille hän on vain puusepän poika Nasaretista?
Marko