Kategoria: Luemme Raamattua

1. Moos. 47

1. Tim. 2

Viljavimmat maat. On ihmeellistä lukea, miten Aabrahamista lähtöisin ollut paimentolaisperhe kasvoi ja vaurastui. Jaakobin poikien mustasukkaisuus ja viha omahyväistä pikkuveljeä Joosefia kohtaan oli tuonut Joosefin Egyptiin, johon koko perhe nyt päätyi nälänhädän ajamana, ja ennen kaikkea Jumalan johdattamana. Egyptissä israelilaiset saivat asettua Egyptin viljavimmille maille, jossa heidän oli hyvä elää ja vahvistua. Egyptin faarao ei tiennyt, että oli toteuttamassa Jumalan globaalia suunnitelmaa, kun antoi Joosefin perheen asettua Goosenin maakuntaan. Jumala käyttää suunnitelmiensa toteuttamiseen sekä pieniä mitättömiä ihmisiä että suurvaltojen hallitsijoita, uskoivat nämä häneen tai eivät.

Parasta mahdollista. Mitä seurakunnassa tulisi tehdä? Ennen kaikkea rukoilkaa, anokaa, pitäkää esirukouksia ja kiittäkää kaikkien ihmisten puolesta ja kuninkaiden ja vallanpitäjien puolesta. Siinä on kehotusta rukoukseen monin eri sanoin ja toistoin. Rukous on siis todella tärkeää, kun sitä noin korostetaan. (1. Tim. 2:1 – 4).

Paavali muistuttaa myös, miksi rukous on niin tärkeää. Jumala haluaa, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Tämä on mannaa korville ja sydämelle. Jumala halua joka ikiselle ihmiselle parasta mahdollista; pelastusta ja totuutta. Totuus vapauttaa. Totuus itsestä ja totuus Jumalasta. 

Aina, kun painamme pään rukoukseen ja liitymme jumalanpalveluksessa yhteiseen esirukoukseen, voimme olla varmoja, että rukoukset kuullaan. Rukousten vastaanottaja, Kaikkivaltias Isä ja Jumala, odottaa voidakseen olla meille armollinen ja vastatakseen rukouksiimme. Jumala odottaa, että hän saisi pelastaa ja parantaa meidät ja lähimmäisemme. 

Olen tainnut unohtaa rukouksen merkityksen, kun rukoilen niin vähän. Otan tämän päivän opetuksen Jumalan puheena minulle ja kutsuna rukoukseen.

Heli

1. Tim. 1

Yksinkertainen usko. Kirje Timoteukselle on niitä harvoja Paavalin kirjeitä, jotka on kirjoitettu suoraan yksityishenkilölle. Luotettavan perimätiedon mukaan Timoteuksesta olisi tullut Efesoksen seurakunnan ensimmäinen piispa mutta näissä kirjeissä Paavali rohkaisi nuorta ja arkaa Timoteusta ottamaan paikkansa hengellisenä johtajana. Kirjeissä Timoteukselle käsitellään monia aihepiirejä mutta muutama asia nousee vahvasti esille jo tässä ensimmäisessä luvussa.Uskossa kyse on Jumalan pelastavasta työstä. Jos Paavali, joka oli syntisistä suurin (1. Tim. 1: 13 – 15), sai kokea Jumalan armon ja rakkauden, Jumalalla riittää sitä kaikille muillekin. 

Toinen tärkeä asia on usko ja hyvä omatunto. Uskoamme haastetaan monin tavoin (tässä muun muassa tarut ja sukuluettelot) ja omatuntomme mukainen elämä joutuu jatkuvasti testattavaksi. Pidämmekö kiinni siitä, että Jeesus on ainut tie lepoon, rauhaan ja elämän tarkoitukseen ja jopa ikuiseen elämään? 

1. Moos. 46

Jumalan lupaus pitää. Jaakob oli elänyt vaiherikkaan elämän ja muuttanut paimentolaisena paikasta toiseen. Hän oli joutunut pakenemaan veljeään Eesauta ja oli vihastuttanut enonsa Laabanin. Hän oli menettänyt rakkaan poikansa Joosefin ja muut lapset olivat aiheuttaneet hänelle harmaita hiuksia tekosillaan. Vielä vanhana Jaakob joutui kokemaan ennennäkemättömän kuivuuden ja nälänhädän. Jaakob oli kohdannut elämänsä aikan Jumalan ensin unessa, jossa Jumala puhui hänelle, sitten muutamaan otteeseen myöhemmin. Nyt Jaakobin ollessa vanha Jumala kohtasi hänet ja rohkaisi häntä vielä kerran, nyt matkalle Egyptiin. Joka kerta Jumala vahvisti ensimmäisellä kertaa antamansa kutsun ja lupauksen, että Jaakobista oli tuleva siunaus kaikille maailman kansoille. Tuskin Jaakob ymmärsi täysin, miten suuresta siunauksesta oli kyse. Hän kuitenkin uskoi ja totteli, ja lähti pitkälle matkalle Egyptiin.

Mekin ehdimme moneen kertaa epäillä Jumalalta saamaamme kutsua ja hänen lupauksiaan. Muistatko, mitä Jumala on sinulle luvannut? Olisiko aika uskoa se uudestaan todeksi? 

Heli

1. Moos. 45

Vihdoinkin Joosef lopettaa leikkinsä ja paljastaa veljilleen, kuka hän oikeasti on. Samalla hän antaa koko kertomukselleen uuden tulkinnan:

Te ette siis lähettäneet minua tänne, vaan Jumala, ja hän asetti minut faraon neuvonantajaksi, koko hänen valtakuntansa herraksi ja Egyptin maan valtiaaksi.

Tähän mennessä olemme lukeneet, että Herra oli Joosefin kanssa ja siksi hän menestyi kaikessa, mutta nyt mennään pidemmälle. Jumala oli se, joka oli jokaisen elämänvaiheen takana. Tämä on mielenkiintoista sikäli, että olisi varmasti ollut muitakin tapoja viedä Joosef Egyptiin kuin myydä hänet orjaksi sinne päin matkustaville kauppiaille. Toki nuorena Joosef oli kovaa vauhtia kasvamassa hemmotelluksi kiusankappaleeksi, mutta nöyryyden opetteluun on varmasti pehmeämpiä tapoja kuin egyptiläinen vankila. Joosefin oma käsitys oli kuitenkin tuo, ja hyvä niin. Ajattelen kuitenkin, että se ei ole ainoa mahdollinen tai edes ainoa positiivinen tulkinta. 

Joosef pystyi ennen kaikkea antamaan anteeksi veljilleen, koska hän näki Jumalan käden kaiken takana. Mitä jos hän olisi vaikka mieltänyt elämänvaiheensa klassisena hyvän ja pahan välisenä taisteluna?  Hyvä olisi tietenkin lopulta voittanut, vaikka paha olisikin yrittänyt kampittaa joka välissä. Tässä tarinassa kuitenkin Joosefin veljet olisivat olleet pahan puolella ja heidän tekonsakin suoraa vihollisuutta Jumalaa kohtaan. En tietenkään usko, että Joosefin mielestä veljet tekivät oikein heittäessään hänet kaivoon tai että Potifarin vaimo oli Jumalan asialla syyttäessään häntä raiskausyrityksestä. Hän ei kuitenkaan nähnyt heitä vihollisina ja ymmärsi, että Jumala on kaiken yläpuolella. 

Kun Paavali kirjoittaa Efesolaiskirjeessä siitä, että me emme taistele ihmisiä vastaan, niin luulen että taustalla oli vähän samanlaisia ajatuksia. Tämä ei ole ihan helppo läksy oppia ja Joosefin veljillä oli nyt edessään urakka, kun he joutuivat punnitsemaan koko elämäänsä uudelleen. Ehkä Joosef siksi evästi heitä matkaan kieltämällä heitä riitelemästä matkalla!

2. Tess. 3

Paavali on lopettelemassa kirjettään ja tyypilliseen tapaansa kehottaa lukijoitaan rukoilemaan. Ei taida olla montaa kirjettä, jossa Paavali ei kehottaisi rukoilemaan. Samalla tavalla hän lähes aina ,muistaa mainita rukoilevansa vastaanottajiensa puolesta. Nämä ovat niin tuttuja kohtia, että niiden keskeisyys tuppaa unohtumaan. 

Kirje ei kuitenkaan lopu tähän. Tuntuu siltä että Paavali yhtäkkiä muistaa vielä yhden asian ja hän kehottaa kaikkia ansaitsemaan itse elantonsa. Kristittyjen keskinäinen rakkaus on päämäärä,  mutta se ei tietenkään merkitse hyväksikäytön sallimista. Vaatimus rakkauteen pitäisi aina kohdistua meihin itseemme, ei toisiin ihmisiin. Tämä on tärkeä periaate ja hyvä muistaa myös meidän aikanamme.

Marko