1. Aik. 10, Matt. 3

1. Aik. 10

Saulin tarina päättyy karmeasti, koska hän oli uskoton Herralle, ei noudattanut hänen sanaansa ja etsi apua vääriltä hengiltä. Jumalan hänelle tahtoma siunaus ei säilynyt hänen elämässään.

Jumala kutsui Saulia ja kutsuu meitä kääntymään omilta teiltä hänen puoleensa: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” (Matt. 3:2)

Matt. 3

Johannes haukkuu fariseuksia ja saddukeuksia ja kehottaa heitä tuottamaan kääntymyksen mukaisia hedelmiä. Nämä olivat ihmisryhmiä, jotka (ainakin näennäisesti) etsivät Jumalan tahtoa, mutta silti he eivät tuottaneet Jumalan mielen mukaista hedelmää.

Jeesus oli samoilla linjoilla: ”Varokaa fariseusten ja saddukeusten hapatetta.” (Matt. 16:11b)

Fariseukset pitivät tiukasti kiinni Jumalan laista ja sen tottelemisen varmistamiseksi kehitetyistä perinnäissäännöistä. Ajatuksena oli, että lain noudattaminen on edellytyksenä messiaan tulolle.

Saddukeukset oli uskonnollis-poliittinen ryhmä, joka teki yhteistyötä Rooman vallan kanssa. Saddukeukset eivät uskoneet yliluonnolliseen ja eikä myöskään ylösnousemukseen.

Löydätkö samankaltaisia ajatuksia ja ryhmittymiä meidän ajastamme?

Kumpikaan näistä opetuksista (hapatteesta) ei tuottanut Jumalan tahdon mukaista hedelmää.

Ainut vastaus hyvän hedelmän tuottamiseen on Jeesus: ”Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.” (Jae 11) Vain Pyhä Henki voi synnyttää Jumalan mielenmukaista Hengen hedelmää, ei ihminen omilla pyrkimyksillään.

”Pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan.” (Gal. 5:9)

Ollaan siis tarkkoja, mitä hapatetta (opetusta) taikinaamme pistämme. Saamme luottaa, että Jumalan valtakunnan hapate on voimakasta, vaikuttavaa ja leviävää.

 ”Taivasten valtakunta on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani.” (Matt. 13:33)

Topi

1. Aik. 9, Matt. 2

1. Aik. 9

Joskus kun sunnuntain jumalanpalvelusta valmistelee, niin miettii, että voisiko tämä olla vähän yksinkertaisempaa. Voisiko olla vähemmän järjesteltävää, organisoitavaa ja erilaisia nippeli asioita. Voitaisiinko vaan keskittyä ytimeen eli Jumalaan.

Ehkäpä tämä järjestelyn ja nippeleiden määrä on aika pientä verrattuna tuohon temppelin jumalanpalvelukseen. Jokainen tehtävä oli kuitenkin tärkeää ja kaikki tähtäsi itse asiaan eli Jumalaan. Jos nippeleistä ja niistä huolehtimisesta tulee itse asia, niin sitten pitää huolestua.

Matt. 2

Kun on erityisen Jumalan toiminnan aika, niin hengelliset voimat aktivoituvat ja tulevat selkeämmin näkyviin. Vastakkaiset voimat kohtaavat.

Jeesuksen syntymän aikaan oli valtavasti enkeleiden ilmestymisiä, profeetallisia unia ja ihmeellisiä johdatuksia. Vihollinen yritti Herodeksen kautta sammuttaa Jumalan toiminnan ja suunnitelmat.

”Lohikäärme asettui synnyttävän naisen eteen nielaistakseen lapsen heti kun se syntyy.” (Ilm. 12:4b)

Jumala varjeli ja Jeesuksen surmaaminen epäonnistui.

Samanlainen dynamiikka toimii muissakin Jumalan toiminnan ajoissa yksilöiden sekä suurempien Jumalan liikehdintöjen kohdalla. Herätyksen aikaan herätystä pyritään yleensä sammuttamaan joltain tahoilta. Jos lukee Apostolien tekoja, niin siellä tämä toistuu jatkuvasti. Jeesusta julistetaan, Pyhä Henki toimii ja sitten vastakkaiset voimat yrittävät pysäyttää ja sammuttaa sen, mitä Jumala on tekemässä.

”Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.” (1. Piet. 5:8)

Kun tätä päivää miettii, niin joskus on vaikea hahmottaa, missä menee terveen arvioinnin ja sammuttamisen raja. Hedelmistään puu tunnetaan, mutta hedelmiä voi olla vaikea arvioida kovin lyhyellä aikajänteellä ja varsinkaan jossain etäällä tapahtuvasta liikehdinnästä. Olen päätynyt siihen, että jos asia ei minua suoraan koske tai se ei ole lähellä, niin minun ei tarvitsekaan pystyä muodostamaan siitä mitään lopullista varmaa arviota. Sitten jos on mukana liikehdinnässä ja näkee sen läheltä, on arviointikin ehkä helpompaa. Toki tätä haastaa myös se, että Jumala näyttää käyttävän meitä vajavaisia ja välillä väärin toimivia ihmisiä. Nytpä lähti rönsy vähän etäälle Jeesuksen syntymästä. 😀

Topi

1. Aik. 8, Matt. 1

1. Aik. 8

Oman äitini puolen suvusta on olemassa sukupuu, joka ulottuu muistaakseni pari sataa vuotta taaksepäin. Aika lyhyeltä ajalta minulla on kontakti tähän sukupolvien ketjuun. Kun sukupuuta katselee, niin ajatukset kiinnittyy taakse päin siihen, missä omat juuret on ja minkälaista elämää omat esivanhemmat ovat eläneet.

Israelilaisilla oli tämä juurien näkökulma sukuluetteloissa vahvana ja sen myötä omaa identiteettiä rakennettiin: Olemme lähtöisin Aadamista, joka on lähtöisin Jumalasta (kts. 1.Aik.1:1). Israelilaisten sukupuussa oli kuitenkin myös katse tulevaisuuteen. Jumala oli antanut lupauksia tämän kansan esivanhemmille, jotka eivät olleet sukupuussa vielä tähän mennessä toteutuneet.

Matt. 1

Uusi testamentti alkaa sukuluettelolla alkaen Abrahamista ja päättyen Jeesukseen, lupausten ultimaattiseen täyttymykseen.

Sukuluettelon nimiin kätkeytyy elämäntarinoita, jotka eivät ole aina niin ruusuisia. Esim. ”Daavidille syntyi Salomo, jonka äiti oli Urian vaimo” (jae 6) Tässä kerrotaan suoraan, että Daavid sai lapsen Urian vaimon kanssa eli toisen miehen vaimon kanssa. Olisihan tilanteen voinut ohittaa tai kertoa, että Daavidin vaimo Batseba synnytti Salomon. Tämäkin olisi ollut totta. Tässä taas esimerkki siitä, että Raamattu on rosoinen ja raatorehellinen kirja, joka ei väistä kerronnassa ”sankareidenkaan” töppäilyjä. Jeesuksen sukujuuret ei tee poikkeusta.

Ehkäpä tästä voimme tehdä johtopäätöksen, että mekin saamme olla rehellisiä myös töppäilyistä. Se ei ole este sille, että Jumala voi toimia ja käyttää. Ehkäpä ennemmin päinvastoin. Hän on Immanuel – Jumala meidän kanssamme meidän rosoisen elämän ja maailman keskellä.

Topi