Kategoria: Luemme Raamattua

Ps. 62

Luuk. 12

Vain yksi pelko. Luukkaan 12. luvussa Jeesus puhuu pelosta ja pelottomuudesta. Pelon vuoksi jo ennestään varakas mies säilöö suuren varallisuutensa pahan päivän varaksi ja nauttii siitä yksin. Tulevaisuuden pelon uoksi huolehdimme ylen määrin ruoasta, vaatteista, toimeentulosta, terveydestä, ihmissuhteista tai niiden puutteesta, eli hengestämme ja ruumiistamme. 

Yksi pelko vapauttaa meidät kaikesta muusta pelosta ja se on Herran pelko. Raamatussa Jumalan pelko ja rakkaus kulkevat käsi kädessä. Vähässä katekismuksessa kymmenen käskyn selityksissä Martti Luther avaa: ”Meidän tulee yli kaiken pelätä ja rakastaa Jumalaa ja turvautua häneen.” Jeesus tuntee Isän ja tietää, että Isää Jumalaa meidän tuleekin pelätä, ja syystä (Luuk. 12:5).

Jukka Norvanto opetti Raamattu kannesta kanteen – opetuksissa, että ihminen voi rakastaa monia asioita ja ihmisiä, mutta pelätä vain yhtä asiaa kerrallaan. Kun pelkäämme ja rakastamme Jumalaa niin, että haluamme kuulla ja noudattaa hänen tahtoaan, mieleemme ei mahdu mitään muita pelkoja: ei sairauden, hylätyksi tulemisen, eikä mitään muutakaan pelkoa. Silloin Jumalan täyteys valtaa meidät.

Psalmin 62 kirjoittajan tavoin löydämme Jumalan pelosta rauhan ja turvan. ”Hiljene, sieluni, Jumalan edessä, hän antaa minulle toivon. Hän on kallio, hän on pelastukseni, hän on linnani, minä en horju.” (jakeet 6 -7).

Heli

Ps. 61

Tästä psalmista ei löydy taustakertomusta, joten joudumme kuvittelemaan tilanteen, johon se sopii. Ajatus Jumalan siipien suojasta tuo mieleen lintuemon, joka kokoaa poikasensa suojaan. Laulaja pyytää siis suojamuuria ympärilleen. Tai oikeastaan hän on kokenut tällaista turvaa aikaisemmin ja nyt hän haluaa palata samaan tilanteeseen uudestaan.

Tällaiseen ajatukseen on helppo samaistua. Jäin kumminkin miettimään, että kannattaako vanhojen kokemusten perään haikailla. En tietenkään ajattele, että on väärin pyytää turvaa Jumalalta, mutta kysymys kuuluu, että oliko kirjoittaja oikeasti hädässä? Hän kyllä valittaa olevansa maan äärissä, mutta onko se vain kielikuva siitä, että Jumala tuntuu olevan kaukana. Tämä psalmi on hyvä apu rukouselämään, koska se sanoittaa omat tunteet rehellisesti. Mutta siitä puuttuu Jumalan vastaus, joten katsotaanpa sitä Uuden Testamentin puolelta.

Luuk. 11

Jeesus opettaa opetuslapsilleen Isä meidän -rukouksen. On mielenkiintoista verrata sitä vaikkapa edellä luettuun psalmiin. Yhteistä niille on se, että omat tarpeet tuodaan esille. Erojakin kuitenkin on. Jeesuksen rukouksen lähtökohtana on ajatus läsnäolevasta Jumalasta. Kun psalmin kirjoittaja kokee Jumalan kaukaiseksi, niin nyt Jumala on Isä, joka on läsnä ja kuuntelee. Jatkopuheessaan Jeesus vielä korostaa tätä vertaamalla Jumalaan maallisiin isiin:

Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.

Tuo jatko on muutenkin hyvin mielenkiintoinen. Jeesus puhuu siinä Pyhästä Hengestä. Jos ajattelee koko rukousopetuksen yhtenä kokonaisuutena, niin onko Isä meidän -rukous siis oleellisesti pyyntö Pyhän Hengen  täyteydestä? Ehkä tämä on vähän pitkälle menevä ylihengellinen johtopäätös, mutta jollakin tavalla nämä asiat tuntuvat liittyvän toisiinsa. Pyhän Hengen lahjan voisi sanoittaa niin, että siinä on ennen kaikkea kyse Jumalan läsnäolosta. Kun ajattelee edellä olevaa Daavidin psalmia, niin hänen suurin ongelmansa siinä tilanteessa oli juuri se, että Jumala tuntui olevan etäinen. Jeesuksen tapa rukoilla jo lähtökohtaisesti oletti Jumalan olevan läsnä. Toisaalta siinä sitten oli tämä painotus Pyhän Hengen lahjasta rukousvastauksena, joten ympäri käydään ja yhteen tullaan.

Johtopäätöksenä kaikesta tästä on se, että Jumalan läsnäolo on siis sekä lähtökohta, että päämäärä. Toisaalta voimme luottaa siihen Jumalan lupauksen mukaan. Toisaalta emme koskaan ole saaneet sitä riittävästi!

Marko

Ps. 60

Daavid käy sotaa aramealaisia vastaan ja tässä vaiheessa lopputulos näyttää huonolta. Tosin psalmin johdannosta käy ilmi, että apua tuli sitten myöhemmin, joten ei hätää. Minua kiinnosti se, miten tässä psalmissa säilytetään luottamus Jumalaan olosuhteista huolimatta. Tai oikeastaan ei ihan säilytetä. Välillä kirjoittaja tuntuu luottavan Jumalan huolenpitoon ilman varauksia:

Luuk. 10

Jeesuksen opetuslapsilla alkaa nyt kenttäharjoitteluvaihe. Matkaan lähdetään tyhjin käsin, ainoana tukena vain toinen opetuslapsi. Ja tietenkin Jeesuksen nimi, jonka voimalla he saattoivat auttaa vastaantulevia ihmisiä.

Luukas mainitsee, että opetuslapset lähetettiin edeltä, eli Jeesus oli aikeissa mennä itse näihin paikoihin myöhemmin. Minulle tämä on muistutus siitä, että kaiken päämäärä oli kuitenkin Jeesus itse. Opetuslapset paransivat sairaita ja ajoivat pois pahoja henkiä, ja olivat siitä ymmärrettävästi kovin innoissaan. Se oli kuitenkin vain valmistelua. Se raivasi pois esteitä ja sitten kun Jeesus itse tuli paikalle,  ihmiset saattoivat helpommin ottaa Hänet ja Jumalan valtakunnan vastaan. 

Jäin miettimään sitä, että ymmärsivätköhän opetuslapset, että he olivat myös opetuksen kohteena. Kaikella tällä Jeesus näytti heille, minkälainen Jumala on. Toimimalla Jumalan välikappaleena he oppivat, että Jumala oli kiinnostunut tavallisten ihmisten hädästä ja halusi auttaa heitä. Mutta ennen kaikkea Hän halusi avata heidän sydämensä Jeesukselle. Tai kuten Jeesus itse sanoi:

Marko