Kategoria: Luemme Raamattua

5. Moos. 27

Room. 13

Tämän päivän luvut puhuivat minulle osittain samasta asiasta. Kuuliaisuudesta Jumalalle ja esivallalle. Mooseksen kirjassa Jumala haluaa koko kansansa sitoutuvan häneen ja elävän tahtonsa mukaan. Kiroukset tuntuvat tänä päivänä rankoilta. Kyse on kuitenkin kuoleman vakavasta asiasta, sillä jopa pelastussuunnitelma rakentuu valitun kansan varaan. Jumala haluaa heidän kauttaan tulla näkyväksi muille kansoille. 

Se että koko kansa vastaa yhteen ääneen on voimallinen asia. He sitoutuvat Jumalaan ja säädöksiin sekä yksilöinä, että yhteisönä. Meidän yksilökeskeisessä kulttuurissa yhteisöön kuulumisen merkitys usein unohtuu. Meille kohtaamispaikka on nimensä mukaisesti yhteisö, jossa jaamme uskon ja arvoja ja tuemme toisiamme hyvään suuntaan. Itse koen tärkeinä ne hetket kun yhdessä laulamme tai vaikka lausumme uskontunnustusta.

Kalkki edustaa puhtautta ja lain kirjoittaminen kiviin osoittaa sitoutumista Jumalan lakiin. Kun tähän vielä yhdistetään uhraaminen, se tuo mieleen 1. Samuelin kirjan kohdan, jossa Samuel sanoo kuningas Saulille: ”Kumpi on Herralle mieleen, uhrit vai kuuliaisuus? Kuuliaisuus on parempi kuin oinasten rasva”. Eli Jumala haluaa ennen kaikkea kansansa elävän puhtaasti, kuuliaisena hänelle.

Jumala on edelleen sama. Hän haluaa meidänkin elävän puhtaina ja hänen yhteydessään. Roomalaiskirjeen opetus kertoo meille, kuinka noudatamme Jumalan tahtoa, vaikka hallituksemme ei seuraisi Jumalaa. Aivan kuten valitun kansan, meidänkin tulee säilyä puhtaina. Ohjeet nostavat mieleeni kysymyksiä. Missä menee raja esim. verosuunnittelussa viisaan talouden hoidon ja itsekeskeisyyden välillä? Samoin pohdin mitä tarkoittaa ruumiin hemmottelu tai vanhan käännöksen mukainen ”lihasta huolen pitäminen”. Onko se sama asia, kuin meidän ajalle tyypillinen nautintohakuisuus? Sen välttäminen voi olla vaikeaa monien herkkujen ja uutuusmakujen, musiikin, katseltavan (mm. suoratoisto tarjoaa silmäherkkuja tauotta), pehmeiden patjojen ja mieleisten vaatteiden keskellä. Miten varmistan, että nämä mukavuudet ja niistä nauttiminen eivät ohjaa toimintaani?

Anna

5. Moos. 26

Room. 12

Hyvää Uutta Kirkkovuotta ja Adventin Aikaa!

Tämän päivän luku on kuin osutettu uuden kirkkovuoden alkuun. Se on Suomen kansan Raamatussa otsikoitu Uusi elämä Kristuksessa. Tämä luku kannattaa lukea ihan kokonaan tänään itse eikä tyytyä näihin kommentteihin.

Poimin joitakin asioita, jotka nousevat tekstistä: Jumalan armahtava laupeus, Jumalan tahdon tutkiminen, mielen uudistus, saamme ajatella itsestämme sen uskon määrän mukaan kuin olemme saaneet. Olemme yksi ruumis ja erilaisissa palvelutehtävissä, erilaisina jäseninä. Olemme tämän ajan uskovina samaa Kristuksen ruumista niin jo edesmenneiden uskon sisarten ja veljien kanssa kuin myös tulevien sisarten ja veljien kanssa.

Tämä luku listaa myös armolahjoja. Armolahjat ovat lahjoja seurakunnalle, työkalupakin sisältöä. Tavallisesta työkalupakista nämä eroavat siinä, ettei niitä ole noin vain otettavissa esiin, vaan Pyhä Henki johtaa niiden käyttöä. Rohkaisen itseäni ja meitä kaikkia astumaan tilanteisiin, joissa Jumala saa käyttää lahjojaan meidän kauttamme.

Luku jatkuu ohjeilla, miten elää kristittynä. Nämä ohjeet voi lukea ajatuksella ja antaa niiden piirtyä toimintamalliksi tarvittaessa. Hoosianna!  

Pirkko

5. Moos. 25

Room. 11

Paavali jatkaa juutalaisten tilanteen tarkastelua evankeliumin vastaanottamisen suhteen. Jäin pohtimaan, olikohan opetuslapsillakin aluksi sellainen käsitys, että Jeesus olisi vain silloisen Palestiinan alueen ihmisiä, ehkä vain juutalaisia varten. Miten lie?

Meille on ollut siunaus, että olemme saaneet pakanoina olla osallisia evankeliumista. Pakanoina emme voi ylpeillä osallisuudestamme Kristukseen yli juutalaisten, siitä Paavali antaa tässä luvussa opetusta. Vertauskuvallisesti hän kirjoittaa, että samaan Kristus -öljypuuhun meidät oksastetaan armosta kuin mihin uskoon tulleet juutalaisetkin oksastetaan. Putoan kärryiltä, kun Paavali kirjoittaa, että oksastettuna pysyminen edellyttää pysymistä Jumalan hyvyydessä tai vesuri heilahtaa – jae 22. Alaviitteessä viitataan Joh. 15:2, jonka mukaan hedelmää tuottamaton oksa leikataan. Jaetta selitetään puolestaan, että oksa nostetaan valoon niin, että se tuottaisi hedelmää. Tämä kuulostaa loogiselta ja armolliselta.

Alkuviikon teksteissä oli kovin voimakkaasti sanottu, ettei meitä Jumalan rakkaudesta erota mikään. Ja kun Jumalan aktiivisuuden kautta pysymme hänen rakkaudessaan, lienemme sitten myös Hänen hyvyydessään ja varustettuna koko ajan öljypuun oksistossa. Jos vesurin pelossa pitäisi elää, mikä ilosanoma tämä sitten olisi. Meillä olisi koko ajan savolaisten kielellä ilmaistuna sietämätön ressi, riisi ja rosessi. Kun tulin aikanaan uskoon, sain vakaumuksen, että tämä pysyy. Tiedän toki, että toisenlaisiakin näkemyksiä on, mutta minulle armo tarkoittaa täydellistä kelpaavuutta Jumalalle, sitä Paavalin kovin sujuvasti käyttämää sanaa vanhurskas.

Lepoa vanhurskaudessa ja Jumalalle kelpaavuuden kokemusta näin kirkkovuoden päätteeksi. Kaikki on anteeksi annettu ja kerta kaikkiaan sovitettu jo ristillä.  

Pirkko