Kategoria: Luemme Raamattua

1. Sam. 12

Israel on kansana merkittävässä taitekohdassa. Tähän asti heitä on johtaneet profeetat, joita Jumala on tarvittaessa nostanut kansan joukosta. Samuel kysyy kansalta, onko hänen toiminnassaan ollut puutteita ja kuvailee, kuinka Jumala on heitä auttanut kun he ovat sitä tarvinneet. Rivien välistä kuulen kysymyksen ”Onko teillä syytä olla tyytymättömiä?” Vaikka toivomus kuninkaasta loukkasi Jumalaa, kansalle annettiin nyt kuningas. Samuel korostaa, että vaikka kansaa johtaa jatkossa kuningas, perusta pysyy samana. He ovat Jumalan kansa ja jos he haluavat menestyä, heidän on seurattava Herraa. Sateet vääränä vuodenaikana vahvistivat Samuelin sanat ja kansa nöyrtyi Jumalan edessä.

Olen usein miettinyt tällaisia Raamatun paikkoja, joissa Jumala lopulta vastaa ihmisten pyyntöön ja silti osoittaa, että vihastui pyynnöstä. Miksi Jumala ei sano ei jokaisella kertaa, kun pyydämme jotain vastoin hänen tahtoaan? Ehkä kysymykseni onkin väärä. Ehkä oikea kysymys olisi, miksi me ihmiset pyydämme näitä asioita? Jos haluan asiaa vääristä syistä, asian saaminen voi viedä minua kauemmas Jumalasta. Jospa ensimmäisen vastauksen saatuani pysähtyisinkin asian äärelle ja todella kuuntelisin Jumalaa.

1. Tess. 2

Tässä luvussa herättää huomiota, kuinka Paavali muistuttelee Tessalonikalaisia siitä, mitä todella tapahtui, kun Paavali seuralaisineen ensimmäistä kertaa julisti heille evankeliumin. Painopiste on motiiveissa ja vilpittömyydessä. Kyse on Jumalan sanasta, ei Paavalin sanasta. Kuulostaa, että Tessalonikalaisissa on herätetty epäilyksiä Paavalia ja samalla koko evankeliumia kohtaan. Paavali oli joutunut lähtemään Tessalonikasta juutalaisten vuoksi ja nyt kuulostaa, että sikäläiset juutalaiset, jotka siis eivät lähteneet seuraamaan Jeesusta, ovat herättäneet epäilyksiä uskovissa.

Useimmilla meistä on uskon taipaleella epäilyksen aikoja, joten ratkaisevaa on, miten toimimme niiden tullessa. Kun epäilykset heräävät, ketä kuuntelemme? Itselläni on Raamatun lisäksi muutama elämänkerrallinen kirja, jotka innoittavat minua. Opetukset seurakunnassa ja uskovien yhteys vahvistavat myös uskoa. Ja rukous on tärkeää, vaikka se olisikin vain huokauksia. Jumala näkee sydämeesi ja vastaa.

Anna

1. Sam. 11

Saul oli Jumalan valitsema kuningas. Samuel oli jo kahdesti voidellut hänet kuninkaaksi, kerran yksityisesti ja kerran julkisesti. Tässä luvussa kuninkuus vielä vahvistettiin sen jälkeen, kun Saul oli toiminut asemansa mukaisesti.

Minussa Saul herättää ristiriitaisia tunteita, koska olen lukenut, kuinka hän myöhemmin kohtelee Daavidia, eikä noudata Jumalan tahtoa. Tässä Saul kuitenkin on oikealla tiellä. Hän on jo aiemmin täyttynyt Hengellä ja nyt jälleen täyttyy Herran hengellä, kokee vihaa vääryyden edessä ja ryhtyy toimiin. Kansa seuraa häntä ja kuninkaiden aikakausi Israelissa saa alkunsa. 

Tämä Saulin kokemus laittaa miettimään Jumalan johdatusta ja kuuliaisuutta. Jumalan tahto ei tapahdu automaattisesti. Saulin osalta ei riittänyt, että hänet voideltiin kuninkaaksi, vaan vasta, kun hän toimi kuninkaan tavoin, hänen kuninkuutensa vahvistettiin. Itseä tämä koskee pienissä asioissa. Olen usein kokenut, kuinka Jumalan siunaus ja hänen antama viisaus tilanteeseen tulevat vasta, jos olen kuuliainen ja toimin. Monesti koen, etten ole valmis johonkin, mutta onneksi asiat eivät ole kiinni minusta, vaan Jumalasta. 

1. Tess. 1

Myös Tessalonikalaiset täyttyivät Hengellä ja seurasivat Jumalaa. Heidän uskonsa sai heidät toimimaan ja sana kulkeutui laajalle heidän ahdingostaan huolimatta. On merkille pantavaa, kuinka tässä luvussa lempeästi sanotaan pelkkää hyvää Tessalonikalaisista.

Ketä Tessalonikalaiset olivat? Kyse on nykyisen Kreikan kaupungista, joka tuohon aikaan oli keskeinen satamakaupunki. (Nyt satama on mataloitunut, eikä kaupunki enää ole meren äärellä.) Tessalonika sijaitsi keskeisen kulkuväylän Via Ignatian varrella ja siellä oli tärkeä rahapaja, eli se oli myös tärkeä talouskeskus. Siis keskeinen kaupunki. Hyvää kontekstia Paavalin näkökulmaan saa, jos lukee Apostolien tekojen lukuja 16 ja 17. Paavali oli kumppaneineen aikonut evankelioida Aasiassa, mutta Pyhän Hengen estäessä sen, he siirtyivät unen johdattamina ”pakanallisen” Euroopan puolelle. Siellä he joutuivat pian vankilaan, josta jatkoivat Tessalonikaan. Tessalonikassa monia kääntyi seuraamaan Jeesusta, mikä nostatti mellakan ja Paavali seuralaisineen joutui lähtemään. Seurakunta syntyi siis varsin vihamieliseen ympäristöön. Tästä kirjeestä kuulee, kuinka Paavali seuralaisineen iloitsee siitä, että seurakunta on kestänyt paineen keskellä. He ovat oikealla tiellä!

Kunpa mekin pysyisimme Jeesuksen yhteydessä kaiken paineen ja kiusausten keskellä. Herra anna meille viisautta seurata sinua ja olla kuuliaisia sinulle. Täytä meitä Pyhällä hengellä.

Anna

1. Sam. 10

Kol. 4

Paavali pyysi rukousta itsensä ja työtovereidensa puolesta. Hän halusi mahdollisuuden puhua evankeliumia ja että hän toisi sen julki niin kuin hänen tulee puhua. Hän halusi puhua, vaikka oli juuri sen tähden vankilassa. Mikä palavuus omaan työnäkyynsä.

Kirjeen lopussa on taas tervehdyksiä sinne ja tänne. Jos nämä kaikki tervehdykset toteutuivat, olihan se melkoinen sen ajan some. Varsin usein unohdan, miten paljon Paavalilla oli kuitenkin työtovereita, joita hän arvosti ja tarvitsi.

Herkistävää, että hän pyysi muistamaan kahleitaan. Oliko hänellä todella kahleet (tuskin hän liioitteli). Kävely on varmaan todella kivuliasta rautarenkaat nilkkojen ympärillä. Hän sai kuitenkin saneltua näitä kirjeitä Rooman vankilasta ja jopa omakätisesti allekirjoitti tämänkin kirjeen. Tämä Rooman vankeus taisi sijoittua hänen uransa loppuun, mikä saa nämä terveiset ja rohkaisut tuntumaan syvällisiltä ja liikuttavilta, jäähyväisiltä.

Kiitos Jeesus, uskollisuudestasi Paavalin kohdalla. Kiitos, että olet uskollinen meidänkin elämässä. Nyt on meidän vuoro vielä jatkaa Jumalan asialla.

Pirkko