Paavali pyysi rukousta itsensä ja työtovereidensa puolesta. Hän halusi mahdollisuuden puhua evankeliumia ja että hän toisi sen julki niin kuin hänen tulee puhua. Hän halusi puhua, vaikka oli juuri sen tähden vankilassa. Mikä palavuus omaan työnäkyynsä.
Kirjeen lopussa on taas tervehdyksiä sinne ja tänne. Jos nämä kaikki tervehdykset toteutuivat, olihan se melkoinen sen ajan some. Varsin usein unohdan, miten paljon Paavalilla oli kuitenkin työtovereita, joita hän arvosti ja tarvitsi.
Herkistävää, että hän pyysi muistamaan kahleitaan. Oliko hänellä todella kahleet (tuskin hän liioitteli). Kävely on varmaan todella kivuliasta rautarenkaat nilkkojen ympärillä. Hän sai kuitenkin saneltua näitä kirjeitä Rooman vankilasta ja jopa omakätisesti allekirjoitti tämänkin kirjeen. Tämä Rooman vankeus taisi sijoittua hänen uransa loppuun, mikä saa nämä terveiset ja rohkaisut tuntumaan syvällisiltä ja liikuttavilta, jäähyväisiltä.
Kiitos Jeesus, uskollisuudestasi Paavalin kohdalla. Kiitos, että olet uskollinen meidänkin elämässä. Nyt on meidän vuoro vielä jatkaa Jumalan asialla.
Pirkko