Kategoria: Luemme Raamattua

Ps. 42

“Niin kuin peura janoissaan etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua, Jumala. / Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa.”

Pystytkö palauttamaan mieleen, miltä tuntuu kun on oikeasti jano? Meillä monet tarpeet, janon, nälän, jopa kahvin himon, saa usein tyydytettyä niin nopeasti, ettei palavaa tarvetta joudu usein edes kokemaan. Omalta osaltani voin sanoa, että en kovin tyypillisesti koe fyysistä janon tunnetta, mutta joissain tilanteissa jano on ollut niin voimakas, etten ole kyennyt ajattelemaan mitään muuta. Ehkä kaikki samaistumme siihen, mitä on kaivata palavasti lepoa.

Psalmin kirjoittaja janoaa, kaipaa palavasti Jumalan läheisyyteen ja läsnäoloon. Hengellinen nälkä on siinä mahtava asia, että se vetää meidät Jumalan sanan äärelle, avaa meidät hänen työlleen ja laittaa elämän uudenlaiseen perspektiiviin. Toisaalta, jos janoa ei ole, kaikki tämä voi tuntua aika raskaalta puurtamiselta. 

Gal. 4

“Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: »Abba! Isä!»” (jae 6)

Ajattelen jotenkin myös, että jano tekee ihmisen haavoittuvaksi ja avoimeksi Jumalan edessä. Silloin emme voi laskelmoida tai suorittaa. Jumala haluaa että tulemme hänen eteensä kuin lapset, jotka kaipaavat vanhemman läheisyyttä.

Monelle hengellisen janon kokemus voi olla ihan vieras käsite, joku taas voi muistaa hengellisen janon ajan, joka jossain vaiheessa hiipui, kolmas elää tässä suhteessa ”aallon harjalla”, mutta saattaa pohtia, miten pitää hengellistä paloa yllä. Itse ajattelen, että erilaiset vaiheet hiipumisineen ovat aika normaali osa kristityn arkea ja kasvua ja Jumala toimii kaikkien erilaisten vaiheiden kautta. Samalla uskon vahvasti, että hengellistä janoa voi ja kannattaa pyytää. Ja se on rukous johon Jumala mielellään vastaa.

Rakas Isä, sytytä minuun, seurakuntaamme, perheeseeni hengellinen jano ja nälkä. Anna meille jano, että etsisimme sinua. Kiitos, että sinä et päästä irti. Älä milloinkaan päästä minusta irti.

Ada

Ruut. 4

Ruutin kirja kertoo meille tarinan naisesta, joka etsi suojaa Jumalan “siipien alta”. Jumala “lunastikin” hänet osaksi kansaansa ja yhteisön turvaa. Myös Noomi, joka oli jo luopunut toivosta sai osakseen onnea ja pelastuksen köyhyyden ja kurjuuden partaalta. Kuten tavallista, Jumala käytti työssään ympärillä olevia ihmisiä, erityisesti Boasta. 

Kirjan loppu muistuttaa minua siitä, kuinka Jumala käyttää suunnitelmassaan epätodennäköisiä ihmisiä. Jakeessa 12 mainitaan Tamar, vierasmaalainen nainen, jonka tarina osana Juudan heimon syntyä oli kaikkea muuta kuin siisti ja tavanomainen. Matteuksen evankeliumin alun sukuluettelo kertoo, että Boas puolestaan oli Joosuan kirjassa mainitun Rahabin, Jerikon vakoojat pelastaneet prostituoidun poika. Ruut taas oli leski ja moabilainen, osa kansaa, jotka suljettiin 5. Mooseksen kirjassa Israelin kansan ulkopuolelle. Kaikki neljä henkilöä mainitaan nimeltä Jeesuksen sukuluettelossa. Jumala käyttää niitä, jotka ovat jääneet yhteisöjen ulkopuolelle, niitä, joilla on sotkuinen menneisyys, niitä, jotka tekevät virheitä, niitä, joilta loppuu toivo kesken matkan. Hän tahtoo siunata kaikkia, jotka etsiytyvät hänen siipiensä suojaan.

Gal. 3

“Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: »Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun.» (jae 13)

Ruutin kirjassa tapahtuva lunastus on kuva iankaikkisesta lunastuksesta, kuinka lunnaat maksanut Jeesus ottaa meidät suojiinsa. Meiltä ei vaadita muuta, kuin että uskomme häneen ja ymmärrämme tarvitsevamme häntä. Joskus on vaikeaa hahmottaa, minkä mittaluokan asia tämä on. Kun pohdin tämän tekstin äärellä Ruutin ja Noomin saamaa pelastusta, sain samalla muistaa, että vielä suurempi ilo ja pelastus on tullut myös minun osakseni. “Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.” (jakeet 26-27).

Jeesus, kiitos, että olet ottanut minut suojiisi, täysin ilman omaa ansiotani. Sinussa saan olla täysin turvassa.

Ada

Ruut. 3

Gal. 2

Ryhmäpaine on todella voimakasta. Koulussa, kun paikalla ei ole muita uskovia, uskosta puhuminen tuntuu usein vaikealta, ja sanat saattavat juuttua suuhun. Kun keskustellaan elämän tärkeimmistä asioista, Jumalan mainitseminen voi tuntua erityisen hankalalta. Tietyissä tilanteissa huomaan haluavani vaieta tai olla ilmaisematta erilaista mielipidettä. Välillä on vaikeaa olla eri mieltä jopa toisten kristittyjen kanssa, vaikka onneksi useimpien kanssa keskustelu pysyy rakentavana.
<span;>Tällainen paine ei ole uusi ilmiö. Pietarikin, joka normaalisti söi yhdessä pakanoiden kanssa, vetäytyi heidän seurastaan, kun eräitä juutalaisia saapui paikalle. Hän toimi näin ympäristön paineen vuoksi. Paavali puuttui tilanteeseen suoraan ja nuhteli Pietaria julkisesti. Tämä osoittaa, että ympäristön paine ei ole hyväksyttävä syy luopua arvoista ja periaatteista.

Rohkaistumalla vähitellen voimme oppia seisomaan vakaammin sen puolesta, mihin uskomme. Olen itse huomannut, että kun olen alusta asti avoin siitä, mihin uskon, ei enää tarvitse jännittää, mitä muut ajattelevat tai muuttavatko he mielipidettään minusta.

Paavali nostaa esiin myös kysymyksen kristityn synninteosta. Kukaan ihminen ei ole täydellinen eikä pelastu lain noudattamisen kautta. Pelastus on Kristuksessa. Mutta entä silloin, kun elämme Kristuksessa ja silti välillä teemme syntiä – miten siihen tulisi suhtautua?

Purkaminen ja rakentaminen ovat mielestäni hyviä kuvia synnin käsittelemisestä. Purkamisessa päästetään irti vanhasta, kamppaillaan houkutuksia vastaan ja puretaan huonoja tapoja ajatella ja toimia. Rakentamisessa taas vaalitaan sitä syntiä ja kasataan sen päälle uutta.

Paavali sanoo, että jos alan rakentaa uudelleen sitä, minkä olen jo purkanut, teen itsestäni lainrikkojan. Tämä haastaa minut tarkkailemaan omaa elämääni. Toivon, että osaisin huomata ajoissa, jos alan palata siihen, mistä olen jo päästänyt irti – olipa kyse epärehellisyydestä, katkeruudesta, haureudesta, itsekkyydestä, ylpeydestä, ahneudesta, pelkuruudesta tai jostain muusta paheesta. 

Elli