“Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju” (22). Näitä Jesajan ennustamia asioita Jeesus toteutti kohtaamiensa ihmisten kanssa. Jesajan otsikkona on “Israel saavuttaa rauhan ja onnen”.
Tähän otan nyt mukaan myös VT:n lukukappaleesta Herran siunauksen (22-26). Kun Jumalan nimi laskettiin kansan ylle, Jumalan läsnäolo ja sen myötä hänen hyvyytensä tuli kansan osaksi. Siunaaminen tärkeä tapa, jolla mekin voimme edistää Valtakunnan asioita ja agendaa meidän keskuudessamme. Kun Jumala siunaa, niin näitä Luukkaassa mainittuja asioita tapahtuu! Siunaus on Jumalan läsnäoloa, huolenpitoa, varjelusta, armoa, rauhaa ja onnea, jota vain Jumala voi meille antaa.
Mietiskelin vielä vähän tarkemmin, mitä Herran siunauksessa sanotaan. Kun useasti sillä siunaa, niin helposti unohtuu tehdä se ajatuksen kanssa. Siinä voidaan nähdä kolme osaa. Ensin siunaus koskee Jumalan isällistä huolenpitoa ihmisen koko elämästä kun hänen hyvyytensä tulee ihmisen osaksi. Seuraavaksi Jumalan kirkkaus ja armo tulevat todeksi. Kolmanneksi Jumalan hyväksyvät ja rakastavat kasvot mahdollistavat turvallisen ja läheisen kohtaamisen, jonka seurauksena voimme uskoa ja kokea rauhan hänen kanssaan. Kun me siunaamme Herran nimeen, hän antaa siunauksen.
Siunailin viime syksyn Mission innoittamana muutamaa tuttua BLESSin mukaan. Joitain asioita näin tapahtuvan parin miehen elämässä tuona aikana. Toinen meni 30 vuoden seurustelun jälkeen naimisiin Kortepohjan kirkossa, mikä oli kyllä melko ihmeellinen asia! Toisella miehellä todettiin ärhäkkä syöpä, joka on nyt onneksi saatu hoidettua. En tiedä siunasiko Jumala heitä näillä tapahtumilla, mutta eniten rukoilin heidän hengellisen heräämisen puolesta. Siitä ei ole tullut vielä mitään ilmi, joten kannattaisi varmaan jatkaa siunaamista.
Eli eiköhän siunata nyt heti jotakin ystävää lähellä tai kaukana Herran siunauksella?
Juha