Joos. 7, 2. Piet. 1

Joos. 7

2. Piet. 1

Tämäkin kirje alkaa samantyyppisellä toivotuksella kuin edellinen. Armo ja rauha ovat tärkeitä asioita, joita Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen antaa. Pietarille on huoli seurakunnan sisäisistä uhkista, harhaopeista ja vääristä profeetoista. Hän haluaa muistuttaa uskonelämän ja pelastuksen perusasioista ja totuudessa pysymisessä nyt, jotta hänen kuolemansa  jälkeen asiat eivät unohtuisi. “Pyrkikää siis, veljet, yhä innokkaammin tekemään lujaksi kutsumuksenne ja valintanne. Kun näin teette, ette koskaan lankea”(10). 

Pietarilla on monta ainutlaatuista kokemusta kohtaamisesta Jumalan kanssa. Nyt hän nostaa esille kirkastusvuorikokemuksen, jossa Jeesus oli lähimpien opetuslastensa kanssa. “Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” Näihin omakohtaisiin kokemuksiin Pietari perustaa oman uskonsa ja pyhien kirjoitusten luotettavuuden. Jumalan antama uskon ja pelastuksen lahjan lisäksi Hänen jumalallinen voimansa on antanut meille lahjaksi kaiken, mikä kuuluu tosi elämään ja jumalanpelkoon. Niiden varaan saamme mekin elämämme rakentaa.

Kiitollisuus nousee esille näistä jakeista. Meistä moni on varmaan saanut myös kokea läheisiä hetkiä Jeesuksen kanssa. On tullut rukousvastauksia, johdatusta elämän valinnoissa sekä myös armon kokemuksia epäonnistumisten ja heikkouksien kautta. 

Lahjaksi olemme saaneet, lahjaksi antakaamme. Kun meillä on nämä avut ja ne vielä enenevät, emme jää toimettomiksi eikä Jeesuksen tunteminen jää vaille hedelmää.

Työn iloa ja siunausta tulevaan viikkoon!

Juha