Ps. 77, Hepr. 9

Ps. 77

Israelin kansalla oli aikoja jolloin Jumala toimi hyvin voimakkaasti. Hän vapautti kansan Egyptistä ja kuljetti erämaan halki luvattuun maahan. Toimi tuomarien kautta, Daavidin ja Salomonin aikaan Jumala siunasi kansaa, maata valloitetteen, ihmeitä tapahtui ja temppeli rakennettiin. Kuitenkin oli sukupolvia joiden aikana ei tapahtunut suuria ihmeitä ja profeettoja oli vähän. 

Psalmin kirjoittaja huutaa Jumalalta apua yötämyöten. Hän miettii menneiden sukupolvien aikana tapahtuneita ihmeitä ja pohtii ”onko siinä tuskani syy että korkeimman teot ovat toiset kuin ennen”

Kuitenkin kansojen vaiheista näemme kuinka Hän osoittanut voimansa. Näemme kuinka Jumala on toiminut tiedämme, että Jumala on muuttumaton eikä hylkää. Silti emme saa vastausta siihen, miksi Jumala joskus toimii voimakkaasti ihmeillä ja joskus niin hiljaa, että tuntuu ettei vastausta tule lainkaan. Kuitenkin Jumala on näyttänyt meille millainen on ja pysyy rinnallamme ja ymmärtää miltä meistä tuntuu. Miten monta kertaa Jumala on kohdannut sen että kun hän yrittää saada kontaktia luomaansa ja rakastamaansa ihmiseen tai jopa koko kansaan tämä tietoisesti välttelee Jumalaa, sanoo että elämä ilman Jumalaa olisi parempi. 

Hepr. 9

Jumala vahvisti erilaiset liitot uhreilla. Nooan uhrattua uhrieläimiä alttarille Jumala vahvisti liiton ettei vedenpaisumus koskaan enään tuhoa kaikkea elävää. Aabrahamin kanssa olevan liiton vahvistamiseen Jumala pyysi häntä uhraamaan hiehon, vuohen, pässin, metsäkyyhkyn ja kyyhkyn poikasen. Jumala lupasi että Aabrahamista saa alkunsa suuri kansa ja että hänen siemenessään tulevat siunatuiksi kaikki kansat. Mooses uhrasi sonneja liiton vahvistamiseksi saatuaan lainkäskyt. 

Uuden liiton uhri on kuitenkin aivan eri kaliberia. Jeesuksen kuolema vahvisti uuden liiton voimaan. Mooseksen kanssa sovittu liitto tuli loppuun. Jeesus täytti Mooseksen lain kokonaan, uhraamalla itsensä hän täytti syntiemme vaatimat uhrit, vahvisti uuden liiton (testamentin) ja avasi suoran yhteyden Jumalaan. 

Välillä kristittyjen puheessa mennään Jeesuksen ristin juurelle pyytämään syntejämme anteeksi ja pääsiäisenä kuulemme kuinka Jeesus vangitaan, ristiinnaulitaan, kuolee ja nousee kuolleista. Kuitenkin kaikki tämä on tapahtunut jo. Kerran tiettynä historiallisena hetkenä Jeesus kuoli ja nousi kuolleista. Silloin kun tunnustamme syntimme ja pyydämme niitä anteeksi Jeesus ei kuole uudestaan niiden puolesta vaan Hän kerralla kuolemallaan kukisti kaiken synnin, niin menneet kuin tulevatkin.

Elli