Job. 13, Ilm. 12

Job. 13

Kärsimyksen keskellä oleva ihminen ei yleensä kaipaa neuvoja tai kauniita mietelauseita. Yleensä kuuntelu ja läsnäolo on paras apu.

Jobin kirja on hyvä esimerkki siitä, että Raamattua tulee lukea kokonaisuutena. Lähes koko kirja on täynnä ihmisten ajatuksia ja tunteita kärsimyksen edessä ja ihmisten vinoutuneita käsityksiä Jumalasta ja hänen toiminnastaan (esim. Jobin ystävien puheet). Jos näiden pohjalta alettaisiin tehdä teologiaa, mentäisiin vinoon. Jobin kirjan pointti aukeaa vasta lukemalla koko Jobin kirja. Homman pihvi löytyy vasta lopusta.

Ilm. 12

Ilmestyksen kieli ja siinä kuvattujen tapahtumien ajoitus on välillä hankalaa. Tässä luvussa vaikuttaa erityisen paljon siltä, että erilaiset pelastus- ja maailmanhistorian ja tulevaisuuden vaiheet risteilevät sikin sokin.

Lohikäärme pyrkii nielaisemaan lapsen, jonka nainen synnyttää (jae 4). Tämä voisi viitata tilanteeseen, jossa Jeesuksen syntymän aikoihin Herodes toteutti lasten joukkomurhan, jotta olisi saanut pois päiviltä vastasyntyneen messiaan. Maria ja Joosef vei kuitenkin Jeesuksen turvaan Egyptiin. Ylipäätään Saatana pyrkii kaikin keinoin vastustamaan Jumalan suunnitelmia tässä maailmassa. Hän tahtoo tuhota sen, mitä Jumala tahtoo synnyttää.

Luvussa kuvataan hengellistä sotaa. Me olemme osallisia tässä sodassa (jae 17). Vihollinen on raivon vallassa Jeesusta ja hänen omiaan kohtaan (jae 12 ja 17). Saatanaa kutsutaan ihmiskunnan eksyttäjäksi (jae 9), syyttäjäksi (jae 10) ja toisaalla valehtelijaksi ja valheen isäksi (Joh. 8:44). Näiden nimien mukaan hän ja hänen langenneet enkelinsä tässä sodassa toimivat eksyttäen, syyttäen ja valehdellen.

Jakeessa 11 kerrotaan, millä aseilla me voitamme tämän sodan: ”he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta” (33/38-käännös).
-Saamme julistaa syytöksiä vastaan täydellistä sovitusta ja pelastusta Jeesuksen ristillä vuotaneen veren kautta. Olemme Jumalan rakkaita lapsia ja Hänen omiaan. Emme omasta ansiostamme, vaan Jeesuksen täydellisen työn tähden. Syyttäjä ei kestä Karitsan veren edessä, vaan joutuu väistymään.
-Eksytystä ja valheita vastaan käymme Jumalan Sanan avulla. Saamme kiinnittyä Jumalan Sanan totuuksiin ja julistaa niitä eksytyksen ja valheiden yli. Totuuden edessä valheen isä ja eksyttäjä joutuu väistymään.

”Hän riisui aseista hallitukset ja vallat ja saattoi ne julkisen häpeän alaiseksi, kun hän sai niistä Kristuksessa riemuvoiton” (Kol. 2:15 RK-käännös)

Tätä riemuvoittoa saamme juhlia pääsiäisenä! Kristus voitti Perkeleen vallan!

Topi