Tuntuu jotenkin osuvalta tekstiltä hiljaiseen lauantaihin, jolloin Jeesus on haudassa.
Ilmestyskirjan kohta herättää ristiriitaisia tunteita. Jumala pyrkii taivuttamaan ihmisiä kääntymään hänen puoleensa, mutta ihmiset herjaavat Jumalaa eivätkä luovu pahoista teoistaan. Jumalan syvä tahto on siunata ja olla yhteydessä ihmiseen, mutta ihmisen pahuuden tähden, Jumalan siunaus on väistynyt. Tämän luvun keinot tuntuvat kovilta. Ikävä kyllä, yhteiskunnan hyvinvoivat kaudet harvoin tuottavat herätyksiä. Yleensä kriisit ajavat Jumalan luokse. Mutta niin kuin tässä luvussa näemme, niinkään ei aina käy. Jumalan ensisijainen tahto ei ole toimia niin kuin hän tässä luvussa toimii: ”hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät. (2. Piet. 3:9)
Tästä luvusta tulee mieleen Israelin kansan pako Egyptin orjuudesta ja visaukset, jotka kohtasivat faaraota ja egyptiläisiä. Jumala antoi Faaraolle aina vain uusia mahdollisuuksia kääntyä ja hyväksyä Jumalan tahto, mutta aina hän paadutti sydämensä. Viimeisen vitsauksen aikaan Israelin kansalle annettiin ohje: ”Ottakaa kukin lammas tai vuohi perhekuntaanne varten ja teurastakaa se pääsiäisuhriksi. Ottakaa sitten kimppu iisoppia, kastakaa se vatiin laskettuun vereen ja sivelkää verta oven kamanaan ja molempiin pieliin.” (2. Moos. 12:22-23) Kun näin toimittiin, vitsaus ei koskenut heihin.
Tuo uhri oli esikuva Jumalan Karitsasta. Me Jeesukseen uskovat, saamme olla Jeesuksen veren suojassa. ”Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta.” (Room. 5:9)
Pääsisäisenä saamme juhlia Jeesusta, jonka teon tähden me olemme turvassa.
Topi