Sananl. 31, Apt. 22

Sananl. 31

Apt. 22

Jumalan suunnitelma Paavalille oli mm. seuraava:” Sinusta tulee hänen todistajansa, sinä kerrot kaikille ihmisille, mitä olet nähnyt ja kuullut” (15). Hänen elämäntarinaa voi lukea kolmesta eri kohdasta Apostolien tekoja. Jokaisen ihmisen elämäntarina on tärkeä osa hänen identiteettiä, ja voi olla Paavalin tavoin tärkeä asia, kun viemme sanomaa Jeesuksesta eteenpäin tuleville sukupolville. Oletko sinä joutunut miettimään mikä sinut johdatti Jumalan luo ja oletko jopa saanut kertoa siitä toisille?

Minä sain olla mukana tällaisessa jo heti uskoon tuloni jälkeen. Muistan vielä ensimmäisen julkisen puheenvuoron uskoontulostani opiskelijoiden evankelioimistapahtumassa joskus 80-luvulla nykyisen Lyseon lukion liikuntasalissa. En tiedä oliko sillä mitään vaikutusta kenellekään, mutta jälkeenpäin olen kyllä ihmetellyt, miten siihen uskalsin ja suostuin. Samana syksynä käytiin kouluvierailulla myös Lievestuoreella. Nykyisin käyn edelleen koululla päivittäin työni puolesta ja saan kertoa Jumalan ihmeellisistä teoista oppilailleni sekä Raamatusta että omasta elämästäni. Muut keikat ovat kovasti jo vähentyneet;)

Joskus olen saanut kuulla myös palautetta siitä, että Jumala on jotakin koskettanut sanojeni kautta. Se on kyllä suorastaan liikuttavaa, ja siitä tulee kiitollinen mieli.

”Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa  ja maa ääriin saakka” (Apt.1:8).

Juha