Markuksen evankeliumia on ilo lukea. Se etenee vauhdikkaasti ja selkeästi ja täynnä asiaa. Vaikka voi tuntua että hään poukkoilee asiasta toiseen, näin ei ole. Asia etenee koko ajan eteenpäin.
Ensin Jeesus kertoo, kuinka jotkut saavat nähdä Jumalan valtakunnan tulevan. Seuraavassa lauseessa kerrotaan jo, kuinka se tapahtui, kun kolme läheisintä oppilaista saivat nähdä Jeesuksen kirkkaana Mooseksen ja Elian seurassa.
Jeesuksen seuraajat ihmettelivät, miksi eivät saaneet parannettua poikaa, jota vaivasi henki. Tämä kertoo minulla siitä, että he paransivat aktiivisesti ihmisiä Jeesuksen nimissä. Oli poikkeavaa, ettei poika parantunut. Jeesustakin turhautti, että seuraajat tarvitsivat hänet paikalle. Hänen mielestään oppilaiden olisi ollut aika jo ottaa ohjat käsiin. Mekin olemme Jeesuksen seuraajia. Itse huomaan, ettei oppimiskäyräni ole kovin lupaava. Opetuslasten sijaan samaistunkin parhaiten isään, joka huutaa ”auta minua epäuskossani”.
Jeesuksella oli edelleen haasteena väkijoukot, jotka veivät häneltä kaiken ajan. Hän tiesi, että hänen tärkein tehtävänsä on opettaa seuraajiaan ja valmistaa heitä tulevaan. Tärkeimmän asian suurin vihollinen on usein toisiksi tärkein. Pyritään tunnistamaan, mihin Jumala meitä kutsuu, jotta voimme palvella häntä uskollisesti. Mikään tehtävä ei ole liian pieni, vaan meidät on kutsuttu palvelemaan.
Vieraasta henkien manaajasta opimme ihmeellisen asian: kaikilla on oikeus tehdä asioita Jeesuksen nimissä tai kertoa hänestä. Jumala voi käyttää niitäkin, jotka eivät ole hänen seuraajiaan!
Ratkaisevaa on, mihin suuntaan viemme ihmisiä. Meidät on kutsuttu saattamaan ihmisiä lähemmäs Jumalaa, ei kauemmas hänestä (viettelemään heitä). Meidät on siis tarkoitettu lannoitteeksi (kuten tuli tai suola). Jos lannoite ei lannoita, se on turhaa ja heitetään pois. Kun elämme Jumalan lähellä ja ”hengellisenä lannoitteena”, on mahdollista jopa elää sovussa toinen toistemme kanssa.
Anna