Hyvää juhannusta!
Eilen kirjoitin siitä, että Jeesusta kuvataan toisena ja viimeisenä Aadamina. Aadam nimi tarkoittaa hepreaksi ihmistä tai ihmiskuntaa. Tässä luvussa kuvataan, miten Jeesus ihmiskunnan edustajan vei jollain mystisellä tavalla meidät kaikki ristille: ”vanha minämme on yhdessä hänen kanssaan ristiinnaulittu” (jae 6). Kuolemaa seuraa ylösnousemus, jossa olemme myöskin mukana: ”Mutta jos kerran olemme kuolleet Kristuksen kanssa, uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan.” (Jae 8).
Saamme liittyä Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen kasteen ja uskon kautta. Olemme saaneet nousta Jeesuksen kanssa uuteen elämään. Tässä on totta ”jo nyt – ei vielä -dynamiikka”: Tämä ylösnousemus voima vaikuttaa meissä jo nyt, ei vasta tämän elämän jälkeen. Näemme elämässämme kuitenkin edelleen synnin vaikutuksia, jotka poistuvat kokonaan vasta, kun lopulta saamme nähdä Jeesuksen kasvoista kasvoihin.
”Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!” (Jae 15)
Jos armo ei vie minua lähemmäksi Jumalaa ja kauemmaksi synnistä, niin se ei ole Paavalin kuvaamaa armoa. Armo on vapautta synnistä, ei vapautta syntiin. Armo ei kuitenkaan keskity syntiin vaan Kristukseen ja hänen täytettyyn työhönsä, joka on vapauttaa minut ja antaa voiman kristityn elämään.
Jos armon vaikutukset nousevat tärkeämmäksi kuin itse armo, menetämme sekä armon että sen todelliset vaikutukset. Jos huomiomme kiinnittyy ensisijaisesti esimerkiksi siihen, että ihmisen täytyy käyttäytyä oikein (=armon vaikutus), olemme kadottaneet sen, mitä armo todellisuudessa on. Jos kuitenkin annamme armon olla kaiken perustana, saamme kokea myös armon todellisia vaikutuksia. Emme omasta ansiostamme vaan nimenomaan armosta!
”Päivä koittaa vanhurskaille, ilo niille, joiden sydän on puhdas. Iloitkaa, hurskaat! Iloitkaa Herrasta, ylistäkää hänen pyhää nimeään!” (Ps. 97:11-12)
Topi