Tästä luvusta poimin ajatuksen Joonan merkistä. Jeesus sanoi, että hänen aikansa sukupolvi tavoitteli merkkiä. Mistähän merkistä oli kyse? Heille sai riittää Joonan merkki. Kuitenkin Jeesus sanoi, että Joonan merkki oli niiniveläisille ja Ihmisen Poika oli merkkinä Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen ajan sukupolvelle.
Käsittämätöntä, että tosiaan Niiniven asukkaat tai ainakin riittävä määrä heitä kääntyi ja Jumala perui välittömän tuomion. Saarna tehosi. Mitähän kaikkea Jeesus tarkoitti Ihmisen Pojan merkillä?
Meillä on varustuksena Pyhä Henki, kun jaamme evankeliumia tavalla tai toisella. Hänen toimintansa on meille kuin merkki.
Alkavan uuden työkauden puolesta voisimme rukoilla tänään. Jumala on rikas antaja, mitähän on tulossa. Miten jakaa siunauksia, olla elävä osa Kristuksen ruumista, seurakuntaa? Jossain ovat hekin, jotka uudestisyntyvät syksyn aikana ja sitten taivaassa juhlitaan.