”Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen.” ”Tahdon parantaa tämän kansan, johtaa sen askelia, tahdon antaa sille lohdutuksen. Sen surevien huulille minä annan ylistyksen hedelmän.”
Olemme onnekkaita kun saamme seurata hyvää Jumalaa, jonka tahto on oikeudenmukainen ja hyvä. Synneistämme huolimatta hän tahtoo nostaa ja parantaa. Kiitos Herra!
Intouduin referoimaan tähän asioita, joita löysin valmistellessani aiemmin opetusta tästä Raamatun paikasta. Lue jos ehdit. Minua nämä löydöt puhuttelivat ja johdattivat lähemmäs Jumalaa. (Jos haluat tutkia aihetta lisää, niin mm. Kenneth E. Bailey ja David Pawson opettavat aiheesta selkeästi.)
Jeesukselta kysyttiin, miksi hän syö syntisten kanssa ja hän vastaa vertauksilla. Näihin vertauksiin on itseasiassa upotettu Jeesuksen syntioppi. Jeesus vastaa, että hän tekee paljon enemmän kuin syö. Paimen- ja kolikkovertaukset kertovat samasta asiasta kuin vertaus pojista ja isästä. Siitä, että Jeesus etsimällä etsii syntisiä ihmisiä ja kärsii saadakseen heidät yhteyteensä, koska hän rakastaa. Paimenvertauksessa lammas ei ole karitsa, vaan täysikokoinen lammas. Kuumuudessa lampaan etsiminen ja kantaminen takaisin on tuskaista hommaa. Kultaraha on naiselle elintärkeää omaisuutta, jonka hän on saanut mennessään naimisiin. Sillä on symbolista merkitystä ja sen kadottaminen voisi jopa uhata avioliittoa. Kolikko kuvaa meitä ja Jeesus on nainen, joka tekee kaikkensa löytääkseen sen.
Vertauksessa pojista ja isästä nuorempi veli oli törkeä halutessaan perinnön. Hän käytännössä toivoi isänsä kuolemaa. Hän katkaisi suhteet sekä isään, että yhteisöön myydessään perimänsä maa-alueet ja lähtiessään pakanoiden pariin. (Perinnössä olisi ollut maita mukana ja jos hän otti koko perinnön mukaansa hänen oli pitänyt myydä ne. Häpeällistä!) Pojalle kävi ulkomailla huonosti ja hän päätti palata, mutta yhä hän laskelmoi, kuinka voisi itse korjata tilanteen.
Poikansa nähdessään isä kuitenkin nöyrtyi ja pelasti poikansa. Isän toiminta on uskomatonta. Lähi-idässä aikuinen ei juokse. Erityisesti kunnioitettu iäkäs mies ei juokse. Ei missään tilanteessa tai koskaan. Julkinen juokseminen ei muutenkaan kuulu itämaiseen kulttuuriin, kuten ei kävelykään. Asuimme perheenä Etu-Aasiassa ja silloin meille tarjottiin usein autokyytiä, jos olimme kävelyllä. Juoksulenkillä käyntikin oli sopimatonta. (Naisena olisin saanut juosta vain tietyssä puistossa klo 6-7 aamulla.) Isä siis nöyrtyy, tarttuu helmoihin ja polvet näkyen juoksee vastaan! Kylät ovat tiiviisti rakennettuja yhteisöjä ja kaikki mitä alueella tapahtuu, tulee toisten tietoon. Isä ei halua leikata poikaa pois yhteydestään, vaan isän tavoitteena on luoda yhteys poikaan ja rauha hänen kanssaan. Myös suojata muiden kyläläisten tuomiolta. Poika ei itse pysty siihen, mutta isä onnistuu. Isän juhlavaatteet (joita hän käyttää erityisissä tilaisuuksissa ehkä muutaman kerran vuodessa) takaavat, että kukaan kyläläinen ei voi loukata poikaa, koska se kohdistuisi isään. Poika on isän suojeluksessa. Sormus sormessa antaa pojalle luvan toimia isän nimissä. Hän saa käyttöön isän varat ja voi tehdä sopimuksia isän nimissä. Kengät jalassa kuvaavat arvoa. Orjalla ei ollut kenkiä, pojalla on. Isän armolla ei ole rajoja.
Tässä ei tarkkaan otettuna juhlita pojan paluuta, vaan isää, joka on löytänyt kadonneen poikansa. Aivan kuten edellisissä kertomuksissa. Kukaan kyläläinen ei olisi tullut juhlaan pojan kunniaksi, isän vuoksi kyllä. Iloisin ihminen ei ollut tuona päivänä poika vaan Isä. Syöttövasikka merkitsee, että juhla oli iso. Siitä riittää syötävää jopa 200 hengelle.
Entäs sitten isoveli? Hänen kuuluisi osallistua juhlaan isän kunniaksi ajattelipa hän isän toiminnasta mitä vain. Esikoispojan paikka on isän vierellä ja hänen tulisi ottaa se. Muiden nähden ei ollut sopivaa arvostella isää. Edes kahden kesken se ei ollut hyväksyttävää, mutta kunniaan perustuvassa kulttuurissa julkinen arvostelu oli käsittämätöntä käytöstä. Tämä poika ei kunnioita isäänsä. Itseasiassa vanhempi veli rikkoo suhteensa isään vastustamalla tätä julkisesti. Veljen puheesta käy ilmi, että hänellä ei ole läheiset välit isäänsä ja hän puhuu veljestään perättömästi, kun syyttää tätä porttojen parissa tuhlaamisesta. Se on vakava syyte. Isoveljen loukkaus on yhtä vakava kuin nuoremman veljen. Lisäksi kaikki ovat katsomassa ja loukkaus on tuore. Jälleen isä ottaa kärsivän palvelijan roolin, nöyrtyy ja tulee hakemaan poikansa yhteyteensä. Hän lähtee kesken juhlan ulos tapaamaan tätä!
Sanon kolmatta vertausta tuhlaajaisä -vertaukseksi, koska isä tuhlaa rakkautta kahteen kelvottomaan poikaan. Jeesus on yltiöpäinen rakkauden suhteen. Ei yksikään vanhempi pysty siihen, mitä hän kuvasi vertauksissa. Hän alentaa itsensä. Hän haluaa suhteen millä hinnalla hyvänsä. Hän on paimen, joka rahtaa lammasta louhikossa eikä luovuta. Hän on nainen, joka epätoivon vimmalla etsii kadonnutta rahaa. Hän on isä, joka juoksee meitä vastaan helmat hulmuten ja suutelee likaista poskea. Me tiedämme, että nämä vertaukset eivät olleet liioittelua, vaan Jeesus kärsi kuoleman meidän puolestamme.
Varotaan lankeamasta syntiin kuten nuorempi veli, jolloin avoimesti luovumme ja rikomme hänen tahtoaan. Mutta vielä isompi vaara voi olla isoveljen tie. Fariseukset olivat sillä tiellä ja yrittivät ansaita itse pelastuksen, kelvata Jumalalle omilla teoilla. Heidän hyvillä teoillaan oli väärä motiivi ja siitä seurasi eristäytyminen, ylpeys, toisten tuomitseminen, viha ja kovuus. Turvaa tänäänkin Jumalan armoon ja seuraa häntä!
Anna