Jes. 61, Luuk. 19

Jes. 61

Näiden lukujen osalta on haastavaa valita mihin keskittyisi. Olen aikoinaan Raamattukoulussa tehnyt jakeesta Jes.61:1 monisivuisen tutkielman, joka osoitti minulle, että Raamatussa jokaisella sanalla on merkitys ja että se kestää tutkimisen. Molemmat tämän päivän luvut ovat täynnä tällaisia runsauden sarvia, joihin voisi uppoutua pitkäksi aikaa.

Riemuvuosi olisi pitänyt pitää joka 50. vuosi Israelissa. Silloin maa piti jättää viljelemättä, maa-alueet palauttaa alkuperäisille omistajilleen (takaisin oikeaan heimoon ja sukuun johon ne oli alun perin jaettu) ja juutalaiset orjat vapauttaa. Todella radikaali Jumalan antama ohje, joka edellytti ihmisiltä todellista kuuliaisuutta. Ajattelen, että silloin Jumalan seuraaminen todella testataan, kun oma tili ja elintaso ovat uhattuina. Ihmiset eivät kokonaan onnistuneet pitämään riemuvuotta silloin ja edelleen Jumalan seuraaminen noin täysillä on haastavaa.

Jeesus on kuitenkin osoittanut, että hänessä tämä sana täyttyy. Jeesus on tuonut vapautuksen ja ilon kaikille. Lisäksi näemme juutalaisten vaiheet ja kuinka Jumala on kuljettanut heitä kansana. Siinä on ihmettä katseltavaksi tänäkin päivänä.

Luuk. 19

Eilisen luvussa oli rikas mies, joka on esikuva hyvyydestä ja pyhyydestä. Hän ei kuitenkaan ole valmis luopumaan kaikesta seuratakseen Jeesusta. Jeesus kertoi, että rikkaalle pelastuminen on (lähes) mahdotonta. Sakkeus taas on hänen vastakohtansa. Sakkeus on hankkinut rikkautensa toimiessaan miehittäjien kätyrinä ja riistämällä omalta kansaltaan. Sakkeus ei tule itse puhumaan Jeesukselle, vaan on piilossa. Kaupungin asukkaat eivät tue häntä.

Sakkeus kuitenkin oli valmis juoksemaan ja kiipeämään puuhun voidakseen nähdä Jeesuksen. Kumpikin oli asia, joita varsinkaan korkea-arvoinen juutalainen mies ei tehnyt. Sakkeus oli valmis nolaamaan itsensä. Toisaalta puussa olo saattoi antaa hänelle mahdollisuuden nähdä asioita ilman, että hänet nähtiin. Ehkä ihmiset kohtelivat häntä rumasti ja näyttivät inhonsa. (Kaikki kansat eivät ole yhtä pidättyväisiä kuin me suomalaiset.) Sakkeus halusi todella nähdä Jeesuksen. Ei hän muuten olisi toiminut noin.

Jeesus oli kulkemassa Jerikon läpi. Luultavasti Sakkeuksen puu oli kaupungin toisella laidalla ja kohdattuaan Sakkeuksen Jeesus palasi kaupunkiin ollakseen tämän luona. Todellinen kunnia. (Muistathan että tapahtumat sijoittuvat yhteisökeskeiseen kunniakulttuuriin, jossa häpeä oli pahin mahdollinen asia ja kunnian saaminen oli tavoite.) Jeesus kohtasi Sakkeuksen ja palautti hänelle  ihmisarvon ja kunnian. Sakkeus oli valmis luopumaan omastaan ja seuraamaan Jeesusta. Hän sai Jeesukselta vapauden ja pelastuksen.

Nämä kaksi rikasta miestä näyttävät meille tietä. He ovat Jeesuksen silmissä molemmat samalla viivalla. Kuten he, mekin tarvitsemme pelastusta. Pelastuksesta käsin saamme palvella Jeesusta. Ollaan hyviä palvelijoita, joilla on rohkeutta toimia. Palvelijavertauksessa Jeesukselle olisi riittänyt yrittäminen tai rahojen talletus pankkiin. Riittää, että emme piilota lahjojamme ja mahdollisuuksiamme, vaan annamme niille mahdollisuuden olla käytössä.

Anna