Babylonialaiset valloittivat Jerusalemin ja suorittivat julman puhdistuksen. Eikä kaupungista ulkoisestikaan paljoa jäänyt jäljelle. Sen asukkaiden talot poltettiin ja muurit revittiin maahan. Tarkoitus oli selvästi lakkauttaa Juudan hallintokoneisto ja taannuttaa koko maa muutenkin.
Mielenkiintoista kyllä, babylonialaiset olivat selvästi tietoisia Jeremian profetioista. He kohtelivat häntä hyvin, mutta Jeremian kannalta tämä ei välttämättä ollut pelkästään hyvä asia. Juutalaiset saattoivat hyvinkin mieltää hänet valloittajien ystäväksi tai jopa petturiksi.
Mitäpä tekee Jeremia kaiken tämän kaaoksen keskellä? Hän vie rohkaisevan sanan Herralta kaupungissa asuvalle maahanmuuttajalle! Inhimillisesti ajatellen Jeremialla olisi varmaan ollut tärkeämpiäkin henkilöitä rohkaistavana, mutta tässä onkin kyse Jumalan näkökulmasta. Jeremian ei tarvinnut yrittää hallita tilannetta, vaan riitti, että hän kuunteli Jumalaa ja toimi sen mukaisesti. Tämä on mielestäni puhuttelevaa ja opettavaistakin.
Tässä luvussa kutsutaan Jumalan ja ihmisten välistä liittoa testamentiksi. Tätä sanaahan me olemme tottuneet käyttämään Raamatun osista. Olisikohan parempi, jos puhuisimme Vanhan ja Uuden Testamentin sijasta Vanhasta ja Uudesta Liitosta?
Itse asiassa en kyllä oikein ymmärtänyt tuota testamenttikohtaa. Uusi liitto toki oli selvästi testamentti, joka astui voimaan, kun Jeesus kuoli. Mutta kuka oli ensimmäisen liiton tekijä, jonka kuoleman jälkeen testamentti astui voimaan? Ilmeisesti tarkoitus oli osoittaa, että koska Mooseksen aikana kuoli pelkästään pukkeja ja härkiä, niin vanha liitto oli vain uuden liiton kalpea kuva. Tällaista ”kuvakieltä” käytetään Raamatussa muuallakin. Itselleni tutuin kohta on tämä:
”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.”
Raamatussa siis se, että joku on ”vain” kuva, ei tarkoita sitä, että se olisi jotenkin epätodellinen tai huono. Se vain tarkoittaa sitä, että on olemassa vielä parempaa ja sitten kun se parempi tulee esiin, niin kuvan on aika väistyä.
Marko