Juuda oli juuri joutunut pakkosiirtolaisuuteen ja tuon tapahtuman syyksi Vanhassa Testamentissa kerrotaan se, että kansa oli tehnyt syntiä. Tätä oli jatkunut sukupolvesta toiseen, kunnes mitta lopulta tuli täyteen. Nyt Hesekiel julistaa, että synnit eivät periydy. Jokainen vastaa omista teoistaan. Miten siis on, onko tässä ristiriitaa vai ei? En oikein osaa sanoa. Kun tekstiä lukee tarkasti, niin huomaa että tämä profetia on annettu vastaukseksi israelilaisten valitukseen siitä, että jumalattoman miehen lapsia ei rankaista. Israelilaiset olisivat siis tahtoneet ankarampaa Jumalaa.
Tällaiseen ajatukseen on hyvin vaikea samaistua. Onkohan kansassa tapahtunut jakoa parempiin ja huonompiin ihmisiin ja nämä paremmat ovat nyt sitä mieltä, että toisilla menee liian hyvin? Vai onko kyse vain yksittäisistä ihmisistä? Tai kenties joidenkin ihmisten onnettomuuksia selitetään sillä, että se johtuu heidän vanhempiensa synneistä. Vähän samaan suuntaan kuin Jeesuksen aikaan puhuttiin sokeana syntyneestä miehestä. Tämä viimeinen vaihtoehto tuntuu minusta todennäköisimmältä.
Taas kerran Jeesuksen opetukset tuovat lisävalaistusta asiaan. Tässä Hesekielin profetiassa sanotaan, että synnit eivät periydy, vaan jokainen vastaa omista teoistaan. Jeesus täydentää tätä opettamalla, että tästä ei kuitenkaan voi tehdä sellaista johtopäätöstä, että jokaisen onnettomuuden takana olisi joku ihmisen oma teko. Eikä myöskään sellaista johtopäätöstä, että jokainen menestys on ihmisen omaa ansiota (Matt. 5:38). Elämä on monimutkaisempaa kuin mitä me usein haluaisimme.
Tästä syystä ajattelen, että tekstin ytimessä on sanoma siitä, että Jumala on meidän puolellamme. Hän haluaa meille hyvää. Näinhän tekstissäkin sanotaan useaan kertaan:
”Näin sanoo Herra Jumala: Minäkö haluaisin, että jumalaton kuolee? Enkö ennemminkin halua, että hän kääntyy teiltään ja saa elää?”
Mistä Jeesuksen ajan ihmiset olisivat voineet osata erottaa Jumalan tahdon ja ihmisten perinnäissäädökset toisistaan? Jeesuksen vastaus näyttää olevan se, että pitää tutustua ensin Jumalaan. Kun sydän on lähellä Jumalaa, niin teotkin seuraavat. Tätä ajatusta jatkaa opetus siitä, että syöminen ei saastuta ihmistä, vaan se mitä hän sanoo. Tai oikeastaan puheet vain paljastavat sen, mitä sydämessä on. Ymmärrän tämän niin, että jos ihminen on lähellä Jumalaa, niin sydän puhdistuu ja silloin puheetkin ovat sen mukaisia. Sen sijaan jos yritämme varjella itseämme pahalta vahtaamalla syömisiämme, niin yritämme ratkaista ongelmaa väärästä päästä.
Jumalan valtakunta on sikäli mielenkiintoinen, että se määrittyy parhaiten keskuksestaan eli Jeesuksesta käsin. Me ihmiset sitä vastoin haluamme usein määritellä sen rajat. Toki on varmasti sellaisia asioita, jotka erottavat kristinuskon muista uskonnoista, mutta sellainenkin ihminen, joka ei niitä tiedä tai niitä noudata, voi olla matkalla oikeaan suuntaan. Tässä luvussa mainittu kanaanilainen nainen on tästä hyvä esimerkki. Hänet nostetaan esikuvaksi suuresta uskosta samalla tavalla kuin nainen, joka parani koskettaessaan Jeesuksen viittaa tai sadanpäämies, jonka palvelijan Jeesus paransi. Sadanpäämies ja kanaanilainen nainen olivat molemmat ei-juutalaisia ja heitä yhdistää myös se, että molempien kohdalla Jeesus teki parantamisihmeen näkemättä sairasta henkilöä. Tämä teksti opettaa minulle sen, että on paljon tärkeämpää olla menossa oikeaan suuntaan kuin olla oikeassa.
Marko