Hes. 25, Matt. 22

Hes. 25

Kaikella rajansa. Ammonilaiset, moabilaiset, edomilaiset ja filistealaiset olivat kaikki juutalaisten naapurikansoja, joiden alueet sijaitsivat Luvatun maan ympärillä. Jukka Norvanto kertoo Raamattu kannesta kanteen -opetuksessaan Hesekielin kirjasta mielenkiintoisen yksityiskohdan. Nämä kansat ympäröivät viuhkamaisesti Israelia ja ne on mainittu ilmansuunnittain järjestyksessä suhteessa Jerusalemiin: ammonilaisten alue sijaitsi Jerusalemista koilliseen, Moabin maa idässä, Edom etelässä ja Filistea lounaassa Välimeren rannikolla. Israelia siis ahdisti joka puolelta jokin kansanryhmä.

Yksi jos toinenkin näistä kansoista oli etäistä sukua israelilaisille. Ammon ja Moab olivat Abrahamin veljenpohjan Lootin pojanpoikia ja edomilaiset polveutuivat Jaakobin veljestä Eesausta. Näiden sukulais- ja naapurikansojen vihamielisyys laittoi israelilaiset monesti ahtaalle. Filistelaiset muun muassa varastivat luvattuun maahan tuodun liitonarkun ennen kuin sille ja Jumalalle rakennettiin temppeli Jerusalemiin. Filistealaiset myös alistivat israelilaiset valtansa alle, kunnes nämä alkoivat kapinoida Filisteaa vastaan. Kaikki muistavat filistealaisen Goljatin uhon ja ihmeellisen voiton filistelaisista. 

Vihamielisen ympäristön keskellä. Hesekiel sai tehtäväksi muistuttaa näille kansoille ja israelilaisille, että vihalle Israelia kohtaa oli rajat, Jumalan asettamat. Kansa toisensa jälkeen joutuisi vastuuseen teoistaan. Lopulta he kaikki tulisivat tietämään, kuka on todellinen Jumala. Raamatunpaikka ei lupaa, että nämä kansat alkaisivat uskomaan ja palvelemaan yhtä ainoaa todellista Jumalaa, mutta hänet he tulisivat tietämään. Tämä raamatunpaikka rohkaisee meitäkin elämään Jumalaan luottaen vihamielisen ympäristön keskellä.

Matt.22

Ahdistelua ja testaamista monelta suunnalta. Jeesustakin ahdisteltiin monelta suunnalta. Fariseukset ja kuningas Herodeksen kannattajat lyöttäytyvät yhteen ja testasivat Jeesuksen uskollisuutta keisarille. Ylösnousemuksen kieltävät saddukeukset haastoivat Jeesusta kuolleiden ylösnousemuksesta. Sitten fariseukset vielä tulivat ja testasivat Jeesuksen laintuntemusta ja -tulkintaa. 

Viisas ja ovela. Jeesuksen vastaukset olivat sekä ovelia että viisaita. Niille, jotka halusivat kuunnella ja ymmärtää Jeesus antoi ajattelemisen aihetta Jumalan valtakunnasta. Maallista valtaa tulee kunnioittaa mutta niin tulee Jumalan valtasuuruutta. On olemassa ylösnousemus ja siitä todistaa jo Mooseksen kirjakin. Kaikkein suurinta on rakastaa Jumalaa, itseään sekä lähimmäistä.

Samaa taivaallista viisautta tarvitsemme mekin usein meitä kohtaavien haasteiden keskellä: ”Ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja nii se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä.” Jaak. 3:17

Heli