”Minä teen heidän kanssaan rauhan liiton; se on ikuinen liitto heidän kanssaan.” (jae 25)
Stefanos, ensimmäinen marttyyri esittäytyy tässä luvussa. Häntä vastaan organisoitiin valheellisia todistajia. Vastustuksen energia yllättää yhä uudelleen, ihmettelen sitä. Mikä rakastavassa Jeesuksessa on niin vastustamiseen kannustavaa? ymmärrän, että pohjimmiltaan on kyse hengellisten todellisuuksien taisteluista. Jeesusta, evankeliumia, Jumalan valtakuntaa vastustetaan tavalla tai toisella, perusteella tai toisella ja vastustus energioituu suoraan kuilusta. Miten monen ihmisen sielu menee huonommalle puolelle, kun vastustus, ylimielisyys ja ylpeys saa elämän aikana voiton. Suunnattoman surullista ja ahdistavaakin.
Pyhä Henki anna meille viisaus, miten Jeesus voisi valloittaa ja voisimme yhdessä tavoittaa nykyajan ihmisen sielun kohtaamisissamme.
Pirkko