UT:n teksteissä Paavalia vastaan käydään oikeutta. Danielin kirjassa kerrotaan, miten lopulta “oikeus istuu tuomiolle” eli lopullinen oikeus tapahtuu. Danielin kirjassa kerrotaan, miten Ihmisen Poika, eli Jeesus, saa vallan ja hänen valtakuntansa on iankaikkinen.
Myös me, korkeimman pyhät, saamme periä tuon valtakunnan (jae 18). ”Älä pelkää, pieni laumani. Teidän Isänne on päättänyt antaa teille valtakunnan.” (Luuk. 12:32)
Usein ajattelemme, että tulevassa lopullisessa Jumalan valtakunnassa sitten vaan lepuutetaan ja otetaan rennosti. Näyttää kuitenkin siltä, että meillä tulee olemaan jotain hommiakin.
Me olemme mukana jakamassa oikeutta. (jae 22) “Ettekö tiedä, että pyhät tulevat kerran olemaan maailman tuomareina?” (1. Kor. 6:2)
Olemme mukana hallitsemassa tässä valtakunnassa (jae 27). Hän on tehnyt meidät kuningaskunnaksi, kuninkaalliseksi papistoksi ja tulemme hallitsemaan maan päällä. (kts. mm. Room.5:17; 1.Piet.2:9; Ilm. 1:6; 5:10 ja 20:6). Jeesus lupaa opetuslapsilleen valtaistuimia ja hallintavaltaa. (Matt. 19:28) Talenttiverauksessa uskollinen palvelija palkitaan suuremmalla hallintavastuulla. (Luuk. 19:17)
Joskus meillä on taipumus vältellä vastuuta, mutta Jumalan valtakunnassa palkitaan suuremmalla vastuulla. Oletko sinä valmis tällaiseen palkkiosysteemiin?
Ajattelen, että yksi merkittävimmistä kristityn kasvun alueista on kasvaminen yhä suurempaan riippuvuuteen Jumalasta. Tämän kasvun kautta, Jumala voi palkita suuremmalla vastuulla. Silloin kunnia menee sinne, minne se kuuluu ja palkittava ei muserru vastuun alla, koska hän luottaa sen painon Jumalalle.
“En tarkoita, että kykenisimme ajattelemaan mitään omin päin, mitään mikä olisi peräisin meistä itsestämme. Meidän kykymme on saatu Jumalalta” (2. Kor. 3:5)
Paavalista esitetään liioiteltuja, valheellisia ja väritettyjä syytöksiä. Kun joku halutaan tuomiolle, niin keinoja ei kaihdeta. Taustalla ei ole lopulta totuuden ja oikeuden etsiminen, vaan oman agendan edistäminen ja vihollisen mustamaalaaminen. Ikävä kyllä, tämä haiskahtaa aika pahasti myös meidän aikamme keskustelukulttuurilta. .
Näin toimittiin Jeesuksenkin kanssa.
“Ylipapit ja koko neuvosto etsivät Jeesusta vastaan väärää todistusta, jonka perusteella saisivat hänet surmatuksi.” (Matt. 26:59)
Tämä oli kymmenestä käskystä unohtunut: “Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan.” (2. Moos. 20:16)
Ollaan me, Jumalan valtakunnan edustajat, tässä asiassa vastakulttuuri.
Topi