Sak. 5, 2. Kor. 8

Sak. 5

2. Kor. 8

Tässä luvussa Paavali kannustaa Korintin seurakuntaa antamiseen. Paavali mainitsee esimerkiksi Makedonian seurakunnan, joka antoi vähästään. Jokaiseen seurakuntaan kuulunee sekä niukemmin toimeentulevia että varakkaampia ihmisiä. Paavali neuvoi antamaan sen mukaan kuin kullakin oli, ei sen mukaan kuin ei ole. Tarkoitus oli tasata varallisuuden jakautumista (jae 13).

Tälle jakamisen ajatukselle, tasaukselle perustuu sosiaaliturvamme. Jos se ei kata, vapaaehtoinen jakaminen edellyttää ihan tuoretta rakkauden ja laupeuden työtä. Tarvetta lienee oppia jakamaan.

Brunssikirkko meillä KohtaamisPaikassa pienimuotoisesti mallittaa tätä jakamisen mahdollisuutta. Kuka toi pöytään ja mitä toi ei ole oleellista, vaan yhdessä syöminen yhteisestä pöydästä on tärkeintä.

Rohkeutta antaa ja lahjoittaa tänään, sen mukaan kuin on.

Pirkko