Tämän päivän vanhan testamentin luvussa kerrotaan ihmisen luomisesta tarkemmin. Tässäkin luvussa, niin kuin eilisessä, mieli harhautuu miettimään kaikenlaista esim. ajan käsitettä. Mutta mikä tässä jakeessa on tärkeintä? Minusta se on Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan heti alusta lähtien. “Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään”. Tässä ajassa, kun yksilökeskeisyys on voimakasta, on hyvä muistaa että jo luomisesta lähtien meidät on luotu olemaan yhdessä toistemme kanssa.
Jos Jumalan tarkoitus oli että meidän ei tarvisi olla yksin, niin tässä syntiin langenneessa maailmassa joutuu tilanteisiin jossa on yksin, halusi sitä tai ei. Esimerkiksi jää työtaakkansa kanssa yksin, joutuu huolehtimaan lapsistaan yksin, viettää eläkepäiviään yksin.
Tämän päivän uuden testamentin luku kertoo minulle siitä että Jeesukseen uskovina emme ole koskaan yksin: “Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte”.
Rohkaisevaa on myös näissä sanoissa: “Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella”. Jumala ei siis lopettanut luomistaan aikojen alussa vaan jatkaa sitä, myös meidän kauttamme. Meidän jokaisen, sinun ja minun, merkityksemme tälle maailmalle on siis suurempi kuin ymmärrämme. Siinäpä motivaatiota tähän(kin) päivään!
Tomppa