Aikaa surra?Jeesus kuulee serkkunsa Johannes Kastajan mestauksesta. Matteus kertoo, että sen kuultuaan Jeesus lähti veneellä autiolle seudulle yksinäisyyteen. Raamatunkohta on paljon puhuva. Jeesus mahtoi olla todella surullinen ja ehkä myös hyvin yksinäinen. Johannes oli valmistanut elämällään ja julistuksellaan tietä Jeesukselle; hän oli Jeesuksen edelläkävijä. Hän oli myös Jeesuksen sukulainen. Jeesus ei varmaan voinut välttyä miettimästä, millainen hänen kuolemansa tulisi olemaan, kun Johannes koki niin brutaalin kuoleman. Se veisi hiljaiseksi kenet tahansa.
Ihmiset olivat niin villinä Jeesuksen perässä, että hän ehti olla hiljaisuudessa vain venematkan verran. En ymmärrä, miten Jeesus kokosi itsensä, kun näki, että rannalla olikin suuri joukko tarvitsevia ihmisiä häntä odottamassa. Ehkä tuon venematkan aikana tapahtui jotain erityistä ja Jumala hoiti Jeesusta ja hänen suruaan syvästi. Matteus vain kertoo, että Jeesuksen tuli heitä sääli, ja hän paransi kaikki sairaat.
Kiistämättömiä todisteita. Jostain Jeesus sai voimaa kaikkeen tähän ja sitä seuraaviin tunnustekoihin. Tunnusteot olivat ihmeellisiä ja vahvistivat vain edelleen, että Jeesus on paljon enemmän kuin kukaan toinen rabbi ja opettaja. Hän on Jumalan lupaama Messias, maailman pelastaja. Ainut Jumala.
Sama voima. Tämän tosi Jumalan seurassa ja hänen apuunsa turvaten saamme kulkea tämänkin päivän. Samanlaiset vaikeudet ja tuskat voivat kohdata meitä kuten Jeesusta, sillä palvelija ei ole isäntäänsä suurempi. Mutta myös sama Jumalan voima, lohdutus ja rakkaus, jota Jeesus osoitti ihmisiä kohtaan, on meidän. Päivän evankeliumikohdasta on tässä muutama esimerkki Jeesuksen välittämisestä ja voimasta meitä kohtaan:
- Jeesuksen tuli heitä sääli. (Matt. 14:14).
- Ei heidän tarvitse mihinkään mennä. (jae 16)
- Tuokaa ne tänne minulle. (jae 18)
- Kaikki söivät kyllikseen. (jae 20)
- Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö. (jae 28)
- —tuli tyyni. (Jae 32)
- Ja hän paransi kaikki sairaat. (jae 14)
- Ja kaikki, jotka sitä koskettivat, parantuivat. (jae 36)
Heli
