Nyt siirryttiin vähän epämieluisalle alueelle, joka ei minua oikein sytytä, vaikka uhraaminen oli VT:n aikana tosi tärkeä tapa palvella Jumalaa. ”Tämä on polttouhri, tuoksuva tuliuhri, joka on Herralle mieluisa”.
Tässä yleinen määritelmä Wikipediasta: ”Uhraaminen on uskonnollinen rituaali, jossa ihminen luovuttaa jonkin uhriesineen jumaluudelle tarkoituksella luoda, säilyttää tai ennallistaa toivottu oikea suhde pyhiin voimiin. Uhraaminen on ikiaikainen tapa, jota harjoitetaan ympäri maailman. Uskontojen perustava tekijä on pyhyyteen kohdistuva palvonta.
Täälläkin on Mooses mukana. Jeesus vie lähipiirinsä opetuslapset Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kohtaamaan Jumalan valtakunnan suurmiehiä Moosesta ja Eliasta korkealle vuorelle. Siellä opetuslapset näkivät miten Jeesuksen ulkonäkö muuttui kirkkaaksi ja loistavaksi. Isäkin oli paikalla vahvistaen Poikaansa ja muita läsnäolijoita sanoillaan: Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!”
Outo tilanne ihmetytti opetuslapsia, ja äskeinen tyytyväisyys siitä, että hekin saivat olla mukana, vaihtui suureen pelkoon. Mitä ihmettä täällä tapahtuu? Oliko se säikähdystä siitä, kun heidät oli yllättäen asetettu pyhään paikkaan, Jumalan eteen? Samaan aikaan opetuslapsilla oli Jeesus, joka koskettaa heitä ja sanoo, ettei heidän tarvitse pelätä. Jeesuksen kosketuksen ja sanojen ”nouskaa, älkää pelätkö” jälkeen he uskalsivat nostaa katseensa ja näkivät vain Jeesuksen. Näin sekä Jeesus että opetuslapset saivat yhdessä vahvistuksen siitä, että kaikki, mitä heille oli kerrottu tulevista vaikeista tapahtumista, tapahtuu Isän suunnitelmien mukaan. Jeesus oli Jumalan Poika, jolla oli erityinen tehtävä kuolla ja nousta kuolleista, ettei yksikään joka häneen uskoo hukkuisi.
Opetuslasten uskon vähyys turhautti Jeesusta, kun he epäonnistuivat tehtävässään, vaikka hän oli antanut heille vallan karkottaa saastaisia henkiä (Matt. 10:1). Siksi Jeesus alkoi opettaa jopa sinapinsiemenen kokoisen uskon riittävyydestä suuriin tekoihin. ”Mikään ei olisi teille mahdotonta” (20). Edellisessä luvussa (16:8) Jeesus puhutteli jo opetuslapsiaan, että te vähäuskoiset, ja nyt suoraan, että opetuslapsilla on liian vähän uskoa. Tähän joukkoon on itsekin helppoa liittyä. Onneksi usko voi kasvaa kuten myös sinapinsiemen.
Asetun nyt vähän epäonnistuneiden opetuslasten puolelle kun muistelen erästä kuulemani opetusta pahojen henkien karkottamisesta. Siitä puhutaan nykyään aika paljon. Se ei ole jokaisen uskovan hommaa, vaan varsin erityistä toimintaa, joka on usein tiimityötä ja vaatii uskon lisäksi perehtymistä asiaan ja kokemusta. Keskeisessä roolissa siinä ovat Jeesus ja Jumalan Sana. Googlaamalla löytyi heti muutamia otsikoita.
-”Eksorkismia pahojen henkien karkoitukseen pyydetään harvoin, mutta kirkko osaa auttaa. -“Kirkkomme kanta paholaisen ja pahan henkivoimien olemassaoloon on selvä: ne ovat todellisia. Kuitenkin on tärkeää erottaa mielenterveysongelmat ja hengellinen hätätilanne.” -“Luterilaiset papit ovat ryhtyneet piispojen luvalla ajamaan ulos pahoja henkiä riivattuina pidetyistä ihmisistä.”
Ehkä tähän loppuun vielä itselleni tämän luvun tärkein jae ja kutsu: “Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!”
Juha