Israelilaiset antoivat pelon ohjata elämäänsä eivätkä Jumala lupauksien. He näkivät vain uhkakuvat, eikä mahdollisuuksia, keskeistä oli, että unohtivat Jumalan lupaukset eivät uskoneet. Meidän ei tulisi elää pelosta käsin. Välillä mietin, että onko minun pakko lukea ikäviä uutisia ja kauhutarinoita ihmisten pahuudesta. Voisinko vain sulkea korvat ja kiittää Jumalan hyvistä töistä? Joudumme elämässä kohtaamaan uskoamme haastavia asioita, se ei kuitenkaan saisi ajaa meitä pelkoon ja epätoivoon. Toisinaan niin voi käydä, mutta uskon tulisi luoda toivoa. Voisinko uskoa, että selviän tästä? Minun kanssani on kaikkivaltias Jumala. Kaikkia ongelmia ei tietysti ratkaista näin ja elämään voi tulla masennusta, mutta kunpa usko silloin toisi lohtua.
Juutalaisten paatumus oli kovaa luokkaa. Ihmeteot ja evankeliumin julistus eivät riittäneet heille. Toki paljon tuli juutalaisia uskoon ja evankeliumi annettiin heille ensin, mutta kaikki eivät kääntyneet. Kääntyminen tuo parantumisen, sielun parantumisen. Miten vapauttavaa on, kun on saanut syntinsä anteeksi. Ilo tuntuu vain olevan vähissä, kun tajuaa oman syntisyytensä. Ytimessä ei olekaan synnistä vapaa elämä, vaan luottamus Kristuksen vanhurskauden riittävyyteen. Luotanko, että kaikki syntini on annettu anteeksi? Pyrinkö peittämään syntisyyttäni hyvillä teoilla, joilla pyrin ansaitsemaan rauhan. Parantuminen omista ansaita keinoista tapahtuu vain uskon kautta. Uskossa onkin kyse luottamuksesta Kristuksen työ riittävyyteen. Juutalaiset jäivät omien tekojen orjaksi, perinteiden, joissa luulivat olevan pelastuksen. Pelastus on kuitenkin vain Kristuksen ansiossa. Ainakin itselläni pitkään uskossa olleelta meinaa unohtua usko Kristuksen työn riittävyyteen. Olen aina tuomassa omia tekojani Jeesuksen luokse, kun hänen luokseen pitäisi tuoda syntiset tekoni. Herra armahda minua, että pitäisin kiinni uskostani sinun armoosi ja luottaisi sovitustyösi riittävyyteen joka päivä.
Mika