Tänään mietin Pietaria ja hänen murtumistaan paineen alla (jakeet 17, 25 ja 26-27). Näissä tilanteissa Pietari joutui kovien ulkoisten paineiden alle ja on hyvin ymmärrettävää, että hän murtui. Voi vain kuvitella, miltä hänestä tuntui, kun hän tajusi kieltäneensä ja pettäneensä Herransa ja Mestarinsa.
Vastaavanlaiset tilanteet ovat valitettavasti olleet ja ovat edelleen todellisuutta niillä kristityillä, jotka ovat vainon kohteena. He joutuvat valtavan henkisen ja fyysisen paineen alle, joissa heiltä kysytään, tunnustavatko vai kieltävätkö he Herransa ja Vapahtajansa.
Meillä ei ainakaan toistaiseksi ole vielä äärimmäistä ulkoista painetta uskon ja sen tunnustamisen suhteen. Sama kysymys on kuitenkin läsnä koko ajan peitetymmin: seuraanko Herraani ja toiminko hänen tahtonsa mukaisesti? Joskus vuosia sitten olin tilanteessa, jossa tajusin, että olin selkeästi toiminut Jumalan tahtoa vastaan ja siten olin pettänyt Herrani ja Vapahtajani. Olin todella pettynyt itseeni. Menimme muistaakseni pääsiäissunnuntaina johonkin pieneen seurakunnan tilaisuuteen. Tilaisuuden puhuja puhui Jeesuksen ylösnousemuksesta ja siteerasi Markuksen evankeliumia (16:7): ”Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille –.” Samalla kun hän tämän sanoi, hän katsoi minua silmiin ja lisäsi: ”–ja myös Pekalle.” Ilmeisesti Pyhä Henki hänelle jotenkin muistutti, että Pekka on Pietarin kaima ja sitä kautta hän kohdisti sanat myös minulle. Se oli ihmeellinen ja vapauttava hetki ja opetti minulle sen, miten vahvasti Jumala kaipaa hänen tahtoaan rikkoneita lapsiansa takaisin luokseen.
Pekka