Rakkaus ja pelko käsi kädessä. Mooses oli nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin ja hän tunsi sekä Jumalan armollisuuden että Jumalan pyhyyden. Mooses oli nähnyt, mitä Jumalan viha saa aikaan. Sen vuoksi hän varoitteli israelilaisia muistamaan, että Jumalaa vastaan ei tule niskuroida. Jumalaa tulee pelätä (5. Moos. 9:15 – 27).
Raamatussa Jumalan pelko ja rakkaus kulkevat käsi kädessä. Vähässä katekismuksessa kymmenen käskyn selityksissä Martti Luther avaa: ”Meidän tulee yli kaiken pelätä ja rakastaa Jumalaa ja turvautua häneen.” Lapsena minä pelkäsin Jumalaa kuollakseni. Toivoin, että minua rakastettaisiin. Pelkäsin, että Jumala ei ikinä hyväksy minua sellaisena kuin olen, ja että Jumala tuomitsee minut helvettiin.
Kun Jeesus opetti, että ”jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi” (Matt. 5:14), tein työtä käskettyä ja saatoin kylään tulleen kaverini kotiin saakka kävellen monen monituista kertaa, vaikka olisin ollut kuinka väsynyt. Vanhassa testamentissa Jumala tuhosi syntiä tekeviä ihmisiä ja kokonaisia kansoja ja Jumalan nimissä israelilaisetkin tekivät hurjia tuhotöitä ja murhasivat surutta viholliskansoja raskaana olevia naisia ja lapsia myöten. Olin lähes koko ajan ahdistunut ja varoin ja pyytelin jatkuvasti anteeksi sanomisiani ja tekemisiäni. Toivoin, etten olisi koskaan kuullutkaan Jumalasta. Minulle Jumala oli julma ja arvaamaton. Uskossa eläminen oli minulle lukematon määrä sääntöjä, joita yritin noudattaa, mutta epäonnistuin jatkuvasti.
Kun sitten vähitellen sain tutustua Jeesukseen Vapahtajana, jumalanpelkoni alkoi saada uudenlaisia vapaampia sävyjä. Alun armottoman uskon jälkeen jumalanpelon keinulauta on heilahtanut välillä toiseen ääripäähän. Siellä pakonomainen Raamatun lukemisen sijasta Raamattu on pölyttynyt yöpöydällä pitkiäkin aikoja ja apua ja tukea tarvitsevat ystävät eivät saan huomiotani, kun minä vaan painan pitkää päivää töissä. Unohdan huolehtia omasta hengellisestä elämästäni sekä ystävistäni, vain muutaman esimerkin antaakseni.
Raamatun jumalanpelko on tasapainoista, vapauttavaa ja voimauttavaa. Se on Jumalan rakastamista ja kunnioittamista niin, että haluamme elää Jumalan ohjeiden ja neuvojen mukaisesti. Haluamme välttää meitä itseämme, toisia ihmisiä ja Jumalaa vahingoittava sanoja ja tekoja.
Rukouksen vai kirpputorien ja myyjäisten paikka? Kun Jeesus ajoi uhrieläinten ja muiden uhrilahjojen myyjät ja ostajat temppelistä ja kaatoi rahanvaihtajien pöydät, hän halusi palauttaa alkuperäisen jumalanpelon temppeliin. Temppeli oli tarkoitettu Jumalan kohtaamisen ja rukouksen paikaksi. (Mark. 10:15 – 18). Luulen, että temppelistä oli tullut arkinen asia vähän samalla tavoin kuin kirkoista ja kirkossa käymisestä tulee helposti meillekin. Tulemme kirkkoon vähän kuin konserttiin tai teatteriin. Arvioimme oliko opetus ja ylistys hyvää ja odotamme kirkkokahveja, joiden ääressä pääsee vaihtamaan kuulumisia kavereiden kanssa.
Kirkossa saa olla mukavaa ja siellä voi järjestää peli-iltoja, myyjäisiä ja monenlaisia tapahtumia. Mutta jos kirkossa käynnistämme tulee yksinomaan sosiaalinen tapahtuma, meiltä jää paras saamatta. Kirkko on rukouksen paikka. Rukous on yhteyttä yhteen ja ainoaan tosi Jumalaan, joka voi kaiken. Hän on pyhä ja täydellinen. Rukouksessa alkaa tapahtua, ja paljon, kun annamme sille mahdollisuuden. Rukous voi siirtää vuoria. (Vrt. Mark. 11:23 – 24). Jeesus varmasti haluaisi tulla kaatamaan myös meidän kirkkomme pöydät ja penkit ja tuulettaa läpikotaisin, jos unohdamme hänet emmekä oikein hiffaa, mitä varten me seurakunta oikeasti on olemassa.
Mitä yhteinen rukous ja Jumalan palveleminen voikaan saada aikaan, kun Jumala saa meidät mukaan työhönsä ja rukoukseen! Pyydän Pyhää Henkeä sytyttämään uudelleen uskon rukouksen voimaan. Minäkin haluan tajuta ja välillä tunteakin Jumalan läheisyyden ja voiman yksin ja yhdessä rukoillessamme. Uudella odotuksella kohti tulevan viikonlopun jumalanpalvelusta.
Heli