Minusta olisi joskus mielenkiintoista lukea Daavidin elämästä niin, että aina kun päädytään johonkin hänen elämänvaiheeseen, niin luetaan siitä tilanteesta kirjoitettu psalmi. Tämä psalmi kertoo tilanteesta, jossa filistealaiset ottivat Daavidin kiinni. Daavid pelastui silloin tekeytymällä mielipuoleksi.
Kun ajattelen tuota tilannetta, niin filistealaisilla oli kyllä hyvä syy epäillä Daavidia. Hän asui heidän luonaan myöhemmin pitkiä aikoja, mutta hän ei heille kyllä mikään hyvä ystävä ollut. Sen vuoksi on hieman kulmakarvoja nostattavaa lukea, kuinka hän tässä valittaa, että hänen sanojaan vääristellään. Mutta peloissaan ja yksinäinen hän varmasti oli. Ehkä sellaisessa tilanteessa ihmiseltä on turha odottaa objektivisuutta.
Tässä psalmissa korostuu kaipaus. Daavid puhuu Jumalalle, mutta minulle jäi sellainen tunne, että hän ei oikein koe Hänen läsnäoloaan. Vakuuttuakseen siitä, hän etsii todisteita rukousvastauksista. Hän on ollut voitokas sotapäällikkö, tottahan se on se merkki Jumalan siunauksesta? En ole aivan vakuuttunut tästä logiikasta, mutta ymmärrän, että epätoivon hetkellä pitää tarttua johonkin. Daavidilla ei ollut käytössään Uuden Testamentin lupauksia ja vakuutuksia Jumalan huolenpidosta. Me olemme tässä suhteessa onnellisemmassa asemassa.
Tämän luvun jälkeen jää helposti vähän ymmälleen. Kun Jeesus sanoi, että Ihmisen Poika on sapatin herra, niin mitä se lause oikeastaan tarkoittaa. Tarkoittaako se sitä, että Jeesuksella on oikeus määritellä sapatti uudelleen? Vai tarkoittaako se sitä, että Jeesuksen seurassa sapatin viettämisellä ei ole väliä? Vai kenties sitä, että Jeesuksen mielestä sapatti on jotain muuta kuin mitä kirjanoppineet ajattelivat. Voisiko se tarkoittaa sitä, että Jeesuksen seura on sapatin todellinen sisältö? Toisissa evankeliumeissa Jeesus sanoo vielä, että ihminen ei ole sapattia varten, vaan sapatti ihmistä varten. Tämä viittaisi siihen, että Jeesus ajatteli sapattia ennen kaikkea Jumalan lahjana. Kirjanoppineille sapatin vietto oli kuuliaisuutta. Sillä erottauduttiin muista kansoista ja myös osoitettiin omaa hurskautta ja sitoutumista Mooseksen lakiin ja liittoon.
Jäin miettimään, että voiko samaa ajatuskulkua soveltaa myös muihin käskyihin. Ovatko nekin oleellisesti Jumalan lahjoja meille? Niiden tehtävä on rikastaa elämää, ei viedä sitä ahtaaseen muottiin. Sapattikäsky ei ole ainoa käsky, jonka noudattamisessa voidaan mennä äärimmäisyyksiin.
Marko