Tässä psalmissa annetaan palaa. Siinä rukoillaan, että Jumala yksinkertaisesti tappaisi julmat vallanpitäjät. Mitä tästä pitäisi ajatella? Ensinnäkin annan pisteet rehellisyydestä. Miksi emme olisi avoimia Jumalan edessä, sillä Hänhän joka tapauksessa tietää meidän ajatuksemme. Toisekseen, vaikka tässä ollaan aika kovasanaisia, niin pohjalla on kuitenkin ajatus oikeudenmukaisuudesta.
Sitä jäin kuitenkin miettimään, että ymmärtääköhän Daavid, mitä tällainen merkitsisi hänen omalle kohdalleen. Hän oli ihan hyvä kuningas, mutta sortui silti virheisiin ja suoranaiseen julmuuteenkin. Taidan kuitenkin olla mieluummin Jeesuksen linjoilla ja kaivella tukkia omasta silmästäni. Lisäksi taitaa olla niin, että psalmin kirjoittajalla on aika paljon katkeruutta, siksi hän kuvailee tarkasti, miten hän haluaisi Jumalan murskaavan pahantekijät.
Olen siis sitä mieltä, että tätä raamatunkohtaa ei voi käyttää teologisena ohjenuorana, kun mietimme, miten tulisi suhtautua maailmassa tapahtuviin vääryyksiin. Sen sijaan siitä voi oppia, miten sellaisia asioita voi käsitellä. Daavid meni valituksineen Jumalan luokse ja kaatoi kaiken mustan kuonan Hänen eteensä. Hän ei peitellyt mitään, ei edes katkeruuttaan ja kostonhimoaan. Tästä psalmista puuttuu Jumalan vastaus. Ehkä se on merkki siitä, että sellaista ei tullutkaan? Jumala vain kuunteli ja otti kaiken vastaan. Järkipuheelle oli aikaa myöhemmin.
Luin äskettäin sellaisesta tukinnasta, että verenvuodosta kärsinyt nainen kärsi kuvitellusta sairaudesta ja kaipasi vain huomiota. Jeesus ei siis oikeasti parantanut häntä, vaan asetti hänet sanoillaan sellaiseen tilanteeseen, että hänen oli pakko lopettaa esityksensä. Minusta tämä oli viihdyttävä tulkinta, mutta en kyllä pysty olemaan ollenkaan samaa mieltä. Monestakin syystä, mutta ehkä riittää se, että selvästi ainakin evankeliumin kirjoittaja piti naisen tilaa aitona sairautena. On aika ylimielistä väittää tietävänsä paremmin kuin Luukas, mitä oikeasti tapahtui. Tämä kuitenkin kertoo siitä, että nykyihmiselle ihmeet ovat vaikeita. Ja tässä luvussa niitä riittää. Jeesus ajaa ulos riivaajia, tyynnyttää myrskyn ja herättää vielä Jairoksen tyttärenkin kuolleista. Materialistisen maailmankuvan omaava ihminen on pakotettu ajattelemaan, että kaikki nämä kertomukset ovat joko keksittyjä tai vahvasti vääristeltyjä. Mutta jos nämä kertomukset eivät ole totta, niin evankeliumeista ei oikein jää käteen muuta kuin hajanaisia opetuskatkelmia. Tästä luvussa tosin kylväjävertaus on isossa osassa, mutta senkin ytimessä on ajatus Jumalan valtakunnan leviämisessä. Puhtaan materialistisessa ajatusmaailmassa tuokin on aika käsittämätön tai ainakin yhdentekevä juttu.
Jeesus sanoo keskellä lukua näin: ”Tarkatkaa siis, miten kuulette. Jolla on, sille annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hän luulee itsellään olevan.” Jostain syystä tämä assosioitui mielessäni näihin maailmankuvajuttuihin. Jos maailmankuvaamme ei kerta kaikkiaan mahdu ajatusta yliluonnollisuudesta, niin en tiedä, miten Jeesusta tai Hänen opetuksiaan voi ottaa vastaan.
Marko