Daavid käy sotaa aramealaisia vastaan ja tässä vaiheessa lopputulos näyttää huonolta. Tosin psalmin johdannosta käy ilmi, että apua tuli sitten myöhemmin, joten ei hätää. Minua kiinnosti se, miten tässä psalmissa säilytetään luottamus Jumalaan olosuhteista huolimatta. Tai oikeastaan ei ihan säilytetä. Välillä kirjoittaja tuntuu luottavan Jumalan huolenpitoon ilman varauksia:
Jeesuksen opetuslapsilla alkaa nyt kenttäharjoitteluvaihe. Matkaan lähdetään tyhjin käsin, ainoana tukena vain toinen opetuslapsi. Ja tietenkin Jeesuksen nimi, jonka voimalla he saattoivat auttaa vastaantulevia ihmisiä.
Luukas mainitsee, että opetuslapset lähetettiin edeltä, eli Jeesus oli aikeissa mennä itse näihin paikoihin myöhemmin. Minulle tämä on muistutus siitä, että kaiken päämäärä oli kuitenkin Jeesus itse. Opetuslapset paransivat sairaita ja ajoivat pois pahoja henkiä, ja olivat siitä ymmärrettävästi kovin innoissaan. Se oli kuitenkin vain valmistelua. Se raivasi pois esteitä ja sitten kun Jeesus itse tuli paikalle, ihmiset saattoivat helpommin ottaa Hänet ja Jumalan valtakunnan vastaan.
Jäin miettimään sitä, että ymmärsivätköhän opetuslapset, että he olivat myös opetuksen kohteena. Kaikella tällä Jeesus näytti heille, minkälainen Jumala on. Toimimalla Jumalan välikappaleena he oppivat, että Jumala oli kiinnostunut tavallisten ihmisten hädästä ja halusi auttaa heitä. Mutta ennen kaikkea Hän halusi avata heidän sydämensä Jeesukselle. Tai kuten Jeesus itse sanoi:
Marko