Naabal käyttäytyy huonosti Daavidia kohtaan. Daavid suuttuu ja meinaa kostaa. Naabalin vaimo Abigail tulee väliin ja estää koston tekemällä Daavidille hyvää. ”Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.” (Room. 12:21)
”Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. ” (Room. 12:19)
Hieman myöhemmin Herra vaatii Naabalin tilille pahoista teoistaan ja hän kuolee. Daavidin ei tarvinnut itse kostaa.
Jumituin ajatuksissani jakeen 3 alkuun: ”Minä kiitän Jumalaa, jota palvelen omatunto puhtaana”.
Ainakin minua vaivaa helposti huono omatunto. Usein se liittyy ajatukseen, että en ole tehnyt tai ollut riittävästi jotakin: En ole rakastanut riittävän hyvin vaimoa ja lapsia, jumituin taas someen, en ole kertonut Jeesuksesta ihmisille, jotka eivät häntä tunne jne…
Ehkä myös tietynlainen opetus, joka painottaa kaiken takana olevia syntisiä motiiveja provosoi huonoa omaatuntoa. Opetus kuuluu jotenkin näin: ”Jos koet että sinulla on hyvä omatunto, niin se on valhetta ja paatumusta. Et vain tunne riittävästi syntisyyttäsi Pyhän Jumala edessä.”
Paavali oli ihminen niin kuin mekin ja hän monta kertaa kirjeissään palaa tähän, että hänellä ei ole tunnolla mitään. Eiköhän me tässä voida seurata Paavalin esimerkkiä? Jeesuksen veri riittää puhdistamaan meidän omatuntomme;
”kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa.” (Hepr. 9:14)
Toki kristityllä voi olla hyvästä syystäkin huono omatunto ja silloin sen voi käsitellä Jeesuksen kanssa ristillä ja tarvittaessa toisten ihmisten kanssa. Perustila on kuitenkin hyvä omatunto Kristuksessa. Ehkä tästä vapaudesta käsin kristillinen elämäkin voi onnistua paremmin?
Topi