Yksi viimeisimmistä teoista ennen Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa on, kun Jeesus ja opetuslapset kävivät pääsiäisaterialle ja Jeesus tarttui pesuvatiin ja pyyhkeeseen ja laskeutui pesemään opetuslastensa jalat. Jalkojen pesu ei ollut mikä tahansa kotityö vaan orjien ja alhaisten palvelijoiden tehtävä. Ihmiset kulkivat narusandaaleissa pölyn, lian ja kaduille heitettyjen jätteiden ja likavesien läpi. Jalat olivat tuon ajan Lähi-idässä ruumiin kaikkein likaisin ja vähäarvoisin osa. Ehkä opetuslapset olivat vältelleet aterialle käydessä tuota epämukavaa tehtävää, koska se ei tuntunut käyvän kenenkään arvolle. Nyt jalkojen pesun teki Jeesus, rabbi ja Messias, maailmankaikkeuden Jumala. Johannes sanoo, että Jeesus osoitti tällä teolla rakkautta loppuun asti.
On opetuslapsia saattanut hävettää! Sen näkee Pietaristakin, joka ei aluksi edes anna Jeesukselle lupaa jalkojen pesuun. Kun hän sitten tajuaa, että hänen on nöyrryttävä Jeesuksen palveltavaksi, hän tajuaa, että hän on syvältä sisältä päälle saakka syntinen ihminen ja pyytää, että Jeesus pesisi myös kädet ja pään.
Luulen, että suurimpia esteitä tulla tuntemaan Jeesus on luopua omasta yrittämisestä elää siivoa ja kelpoa elämää ja tunnustaa, että tarvitsemme siihen apua itsemme ulkopuolelta. Jeesuksen rujo jumaluus vetosi hänen omana aikanaan vain niihin, joiden omat voimat, terveys ja keinot olivat loppuneet. Sama on totta nykyisin.
Kuninkaiden kirjassa kerrotaan kuinka Israelin kuninkaaksi tuli Ahab, joka johti kansan vieläkin syvemmälle epäjumalanpalvelukseen naimalla Sidonin kuninkaan tyttären Isebelin ja ryhtyi palvelemaan tämän jumalaa Baalia ja rakennutti Baalille pyhäkön Samarian kaupunkiin (1. Kun. 16:30 – 32). Seuraavat kuninkaiden kirjan luvut kertovat siitä, miten Jumala pehmitti Ahabia ja kansaa kääntymään jälleen puoleensa.
Heli