2. Kun. 16, Ilm. 6

2. Kun. 16

Vaikka edelliset hallitsijat eivät seuranneet Herraa, temppeli ja alttari olivat saaneet olla pääosin ennallaan. Nyt alttari vaihdettiin. Asia kerrotaan yllättävän neutraalisti, vaikka kyse on kamalasta asiasta. 

Ahas oli ehkä ihastunut näkemänsä alttarin loistokkuuteen ja halunnut itselleen samaa. Ihmissilmin katsottuna ulkonäkö on tärkeää. Jumalalle kuitenkin uskollisuus ratkaisee. Jumalan palvonnan ei ole tarkoitus olla näyttävää, vaan vilpitöntä. Jumalan suuruus on Hänessä itsessään, ei ulkoisissa puitteissa. Sama pätee meihin. 2. Kor 4:7 sanoo: ”Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.”

Ilm. 6 

Hirmuhallitsijatkin näyttäytyvät valtaan päästäkseen usein ensin kansan sankareina ja vapauttajina. Vasta, kun asema on vakiintunut, alkaa verenvuodatus ja vastustajien ja muidenkin raivaaminen pois tieltä. Alkaa sotiminen ja sotia seuraa nälänhätä, levottomuudet ja kuolema. Ajattelen, että nämä ratsastajat kuvaavat tällaisia vaiheita, jotka edeltävät aikamme loppua. Kaikkia näitä on nytkin, mutta viimeisinä aikoina ei ole kyse alueellisista levottomuuksista vaan koko maailman kattavista tapahtumista.

Kaikkien koetusten keskellä kulkee Jumalan pelastussuunnitelma. Ne, jotka kestävät uskollisina, pelastuvat. Saamme luottaa siihen, että Jumala on oikeudenmukainen. Ilmestyskirjan lukeminen ja kuvaus siitä, kuinka ihmiset pelkäävät Jumalaa, vie minulta aina pois kaiken kostonhalun kokemastani. Se myös innostaa evankeliumin edistämiseen. Tällaista taustaa vasten pelastus näyttää vielä ihmeellisemmältä. 

Herra ole meille armollinen ja pidä meidät lähelläsi!

Anna