1. Aik. 22, Matt. 15

1. Aik. 22

Minusta on kiinnostavaa, kuinka luvussa Daavid, jota myöhemmin pidettiin yhtenä Israelin suurimmista ja Jumalaa parhaiten seuranneista kuninkaista, ei saanut lupaa rakentaa temppeliä. Jumala katsoi, ettei tehtävä sopinut hänelle, koska hänellä oli niin paljon verta käsissään. Se tehtävä, josta Daavid oli haaveillut pitkään elämänsä aikana, siirtyi hänen pojalleen.


Ihailen Daavidin asennetta tässä tilanteessa. Hän ei osoittanut suuttumusta Jumalaa kohtaan eikä ryhtynyt kapinoimaan, vaan valmisti Salomoa tehtävään ja tuki häntä. Toivon voivani iloita ja auttaa muita samalla tavalla, vaikka toiveeni olisi ollut, että se olisin minä siinä tilanteessa.


Jumala antoi Daavidille lupauksen, että hänen poikansa hallitsee rauhassa ja rakentaa temppelin. Jumala on hänelle isä, ja hän on Jumalan poika, ja valtakunta kestää iäti.


Salomo rakensi temppelin, oli viisas ja hallitsi laajaa aluetta vähemmillä taisteluilla kuin Daavid, mutta ei täysin rauhassa. Temppeli tuhottiin ja valtakunta sortui. Kristuksessa Daavidin Poika on todellakin Jumalan Poika. Hän rakensi uuden temppelin, seurakunnan, jonka osia me olemme, ja hän tulee hallitsemaan iäti valtakuntaa, joka ei sorru.

Matt. 15

Elli