Tämän päivän teksti päättää ensimmäisen aikakirjan monella tapaa Israelin kansan yhden korkeimman huipun laelle. Luku puhuu paljon antamisesta, mutta itse jäin pohtimaan kahta kohtaa Daavidin ylistysrukouksesta.
Jakeessa 15 David sanoo mielenkiintoisesti “me olemme edessäsi vieraita ja muukalaisia niin kuin isämmekin olivat”. Muukalaisuuden identiteetti kulkee läpi Raamatun ja on kulkeutunut meille kristityille saakka. Meistä moni lukee tätä tekstiä tänään omassa kotimaassaan ja Daavid sanoi nämä sanat peräti synnyinmaansa päämiehenä, mutta samaan aikaan olemme jotenkin matkalla kunnes Jumalan valtakunta tulee.
Jakeessa 19 Daavid taas sanoo “Anna pojalleni Salomolle vilpitön halu noudattaa sinun käskyjäsi..”. Alkukielen teksti näyttää puhuvan täydestä, eheästä sydämestä nousevasta halusta. Ajattelen tämän äärellä sitä, millainen lahja on vilpittömyys ja miten vaikea laji se on. Se vaatii valtavasti rehellisyyttä itsensä ja Jumalan edessä.
Kertomus kuninkaan pojan häistä on minulle niin tuttu, että tekee hyvää pysähtyä sen äärelle. Kertomus on luultavasti tarkoituksellisesti hieman outo: millaiset ihmiset eivät haluaisi tulla kuninkaan pojan häihin? Jos minulle tulisi henkilökohtainen kutsu kuninkaallisiin häihin, mikä voisi olla tärkeämpää?! Mietin, onko tuon ajan kontekstissa kieltäytyminen voinut olla viesti kapinasta tai vähintäänkin poliittisesta vastustuksesta. Myös kuninkaan vastaus palvelijoiden surmaamiseen on raju. Raamatun selitys teos huomauttaa poltettujen kaupunkien viittaavan hyvällä varmuudella tulevaan Jerusalemin tuhoon vuonna 70. Kertomuksessa kuninkaan perimmäinen tahto tulee kuitenkin kristallin kirkkaaksi: hän on vilpittömästi kutsunut jokaisen.
Luulen, että aika moni jää minun laillani pohtimaan vierasta, joka oli paikalla ilman häävaatetta. Uuden testamentin kirjeiden valossa häävaate tulkitaan usein Jeesuksen antamaksi vanhurskaudeksi. Olisin kuitenkin kiinnostunut kuulemaan, miten Jeesuksen kuulijat tämän ymmärsivät.
Kun luen tämän kohdan, tulee herkästi sama tunne kuin siinä unessa, jossa huomaa yhtäkkiä olevansa julkisella paikalla ilman housuja. Olenko minä se vieras ilman häävaatteita? (Nyt en voi olla miettimättä, onkohan tämä uni-ilmiö ollut olemassa jo Jeesuksen aikoina). Ilmeisesti vieraan kohdalla kuitenkaan kyse ei ollut mitenkään yllättävästä vahingosta, vaan kenties vastasi sitä, kuin joku menisi tänä päivänä häihin pyyhe päällä.
Tämän viikon vertauksissa on monta kohtaa, jotka herättelevät ja haastavat lukijaa pohtimaan omaa tilannettaan. Minua rauhoittaa ymmärtää, että se on niiden nimenomainen tarkoitus. Jeesus ei kuitenkaan kutsu meitä turvattomuuteen tai levottomuuteen, vaan terveeseen suhteeseen, jossa elää ja kasvaa levosta käsin.
Herra Jeesus, anna tälläkin viikolla sanojesi puhua meille. Anna meille rohkeutta ottaa ne vastaan. Kasvata minuun eheä, luottava sydän.
Ada