Tämän päivän tekstin kohdalla tekee melkein mieli pidättää hengitystä, kun kaikki tuntuu sujuvan aivan käsikirjoituksen mukaan: kaikki johtomiehet ovat paikalla, leeviläiset asemissa, kaikki ovat pukeutuneet, pyhittäytyneet ja kaikin tavoin valmistautuneet asianmukaisesti. Tapahtuu paras mahdollinen, eli Herra kirkkaus täyttää temppelin. Jostain syystä ilahdun jälleen siitä, että Jumala ei odota hänelle mahdollisesti suunniteltua täydellistä hetkeä seremoniassa, vaan pappien on sopeuduttava Hänen ajoitukseensa. Minusta näyttää siltä, että Jumala harvoin tyytyy ihmisten asettamiin odotuksiin ja aikaikkunoihin, vaikka ne olisi suunniteltu kuinka hyvin.
[2] Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Minä huudan sinua avuksi, mutta sinä olet kaukana.
[8] Kaikki ilkkuvat, kun minut näkevät, pudistavat päätään ja ivaavat minua:
[9] »Hän on turvannut Herraan, auttakoon Herra häntä. Herra on häneen mieltynyt, pelastakoon siis hänet!»
[17] Koirien lauma saartaa minut, minut ympäröi vihamiesten piiri. Käteni ja jalkani ovat runnellut,
[18] ruumiini luut näkyvät kaikki. Ilkkuen he katsovat minuun,
[19] jakavat vaatteeni keskenään ja heittävät puvustani arpaa.
(Ps.22.2, 8-9, 17-19)
Jeesus julisti hyvää sanomaa siitä, kuinka Jumala tulee ottamaan paikkansa kuninkaana kansansa ja luomakuntansa keskellä. Ihmiset odottivat Salomon kaltaista kuninkaallista loistoa. Kun kuningas saapui, hänen kruununaan oli piikkikruunu ja valtaistuimenaan risti.
Niin, Jumala ei täytä ihmisten asettamia ikkunoita.
Rakas Jumala, avaa minun sydämeni jälleen ottamaan vastaan sinun ristintyösi.
Ada