Asa kuvataan hyväksi kuninkaaksi. Hän turvautui valtakautensa alussa Herraan, mutta se ei estänyt häntä ”järkeilemästä” ja linnoittamasta kaupunkeja. Tämä oli myös inhimilliseltä kannalta viisasta, koska sota oli tulossa. Tässä luvussa huomiota herätti siinä kuvattujen armeijoiden suuri määrä. Juudalla oli puolen miljoonan miehen armeija ja hyökkäävällä Nubialla peräti miljoona-armeija. Tuollaiset määrät olisivat nykyäänkin vaikuttavia ja hyvin vaikeita ylläpitää ja huoltaa. Mitenköhän se mahtoi silloin onnistua? Luulen, että varsinkin hyökkäävät joukot käytännössä ryöstivät elantonsa sieltä, missä sattuivat kulkemaan. Yritän tällä sanoa sitä, että vaikka tekstissä sota usein kuvataan ”vain taisteluksi” jossakin etäisessä paikassa, niin oikeasti se oli järkyttävä onnettomuus kansalle ja vaaransi koko kuningaskunnan olemassaolon .
Asa voitti nubialaiset Herran avulla ja tästä tuli tapahtuma, johon hänen myöhempiä edesottamuksiaan verrattiin. Se, että hän luotti tilanteessa Jumalaan, näkyi ennen kaikkea siinä, että hän ei hankkinut itselleen liittolaisia. Jos nyt häpeilemättä hengellistän tämän luvun opetukset, niin niitä on kaksi. Ensinnäkin ei ole väärin käyttää päätään ja valmistautua parhaansa mukaan pahojen päivien varalle. Ja kuitenkin toisena asiana täytyy muistaa, että Jumalaan luottamisella on ratkaiseva merkitys tiukoissa tilanteissa. Aasinsiltana voisin muistella tässä Jeesuksen pitkää jäähyväispuhetta Johanneksen evankeliumin loppupuolella. Siitä nousi mieleen sanat:
Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.
Minusta on tavallaan huvittavaa, että silloin kun Paavali oli vielä Saul ja vainosi seurakuntaa, hän tahtomattaan vaikutti myös siihen, että Samariassa puhkesi herätys. Filippos ei ehkä olisi koskaan päätynyt sinne ilman Saulia. Se mahtoi olla turhauttavaa!
Tekstissä sanotaan, että kaikki hajaantuivat sinne tänne, apostoleja lukuun ottamatta. Sitähän on jälkikäteen vaikea sanoa, miksi apostolit ylipäätään kykenivät jäämään Jerusalemiin. Jotkut ovat spekuloineet, että vaino koski vain kreikankielistä osaa seurakunnasta, mutta tämän luvun perusteella tuollaista käsitystä ei oikein voi saada. Minusta on joka tapauksessa hieman kummallista se, että Jeesuksen kaksitoista opetuslasta, siis se porukka, jolle lähetyskäsky alun perin annettiin, tuntui olevan kaikkein haluttomin lähtemään liikkeelle.
Nyt siis Samariassa puhkesi valtava herätys ja Jerusalemiin jääneet apostolit lähettivät Pietarin ja Johanneksen paikalle hoitamaan tilannetta. Samarialaiset eivät juutalaisten mielestä olleet oikeauskoisia, joten tilanteessa oli kaikenlaisia jännitteitä. Sen vuoksi Pietarin ja Johanneksen avoimuus tilanteessa on ihailtavaa. He ovat valmiita rukoilemaan samarialaisten puolesta sen kummempia kyselemättä. Selvästi heille riitti se, että tämäkin porukka oli ottanut Jeesuksen ja kasteen vastaan. Se, että samarialaiset saivat Pyhän Hengen vasta kun juutalaiskristityt tulivat paikalle, saattoi myös auttaa toisinpäin ja kaataa ennakkoluuloja, joita samarialaisilla oli juutalaisia kohtaan.
Kaikkinensa tämä luku kertoo minulle siitä, että Pyhä Henki on suuri yhdistäjä. Vaikka joskus näyttää siltä, että viha, katkeruus ja ennakkoluulot ajavat meitä eroon toisistamme, Jumalalle on mahdollista tuoda meidät kaikki yhteen.
Marko