Jae 13 ”Hän lannistaa ruhtinaitten rohkeuden, häntä pelkäävät maan kuninkaat.” Tämä psalmin viimeinen jae saa minut pohtimaan nykyisiä maailman nimekkäitä johtajia. Heidän toimintansa ja olemisensa on Jumalan kontrollin alla, heidän valtansa ja toiminta on sittenkin tavalla tai toisella rajallista.
Tässä luvussa palataan Johannes Kastajaan, hänen kuolemaansa. Pahoittelen, että on rankkaa tekstiä. Kuningas Herodeksen ilmeisesti avovaimon, Herodiaan tyttären tanssi hurmasi Herodeksen niin, että hän juhlissaan ja ehkä harkintakykynsä menettäneenä lupasi palkkioksi tanssijatytölle ihan mitä vain tämä pyytäisi. Tytär, nuori aikuinen tai ehkä teini-ikäinen kysyi äidiltään, mitä voisi toivoa. Äiti neuvoi tytärtä pyytämään vangitun Johannes Kastajan päätä. Kuningas ei voinut lupauksessaan perääntyä. Näin kauhea oli Johannes Kastajan ajallisen elämän loppu. Hän oli upean tehtävänsä tehnyt, olisin toivonut hänelle tyylikkäämpää lähtöä.
Millainen mahtoi olla Herodeksen (krapula)aamu? Millaisissa syyllisyyden tunteissa hän eli. Jakeessa 16 kerrotaan, että kuultuaan Jeesuksesta Herodes oli sanonut, että Jeesus on kuolleista noussut Johannes Kastaja, jonka hän surmautti. Kuulosti siltä, ettei asia ollut unohtunut kuninkaan mielestä. Oliko Herodekselle ajatus Johanneksen kuolleista nousemisesta toiveajattelua, oman karmean teon haihtumisesta haihattelua kuin ihmeen kautta.
Nuoren tytön tai naisen puolesta harmittaa, hänhän ei saanut lopulta mitään. Herodiaan, ehkä loukkaantuneisuudesta tai syyllisyydestä kapeutunut ajattelu, rajoitti luovuutta. Luulisi, että omalle tyttärelle olisi voinut toivoa edes neljäsosa valtakuntaa. Näin tytär olisi pääomatuloilla voinut elää mukavasti.
Mitä näistä kauheuksista opimme? Mistä näissä on kyse? Yksi näkökulma olisi vaikkapa, että ihminen pystyy vallankäyttöön: Herodes toimi yli avioliittokäytäntöjen; Herodias jyräsi yli tyttärensä parhaan ja nuorelle itselleen sopivien toiveiden pohtimisen, millainen lie ollut kokemus nuorelle, kantaa vadilla ihmisen päätä, oman äidin pyynnöstä; Herodes lisäksi päätti yli elämän, mestautti itselleen mieluisan ihmisen.
Minua lohduttaa ja jäsentää ajatus, että Jumalalla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, hän on kaikkivaltias. Meidän ei tarvitse ottaa ohjia käsiimme, tyytyä omaan viisauteemme, ryhtyä tuomareiksi tai kostajiksi. Kun Jumala käyttää valtaansa, voimme luottaa, että Hän tekee sen oikeudenmukaisesti ja siitä seuraa jotain rakentavaa ja iankaikkista. Jumalan vallankäytössä on rakkaus mukana. Siihen voimme alistua tai ainakin opetella alistumaan vapaasta tahdostamme.
Pirkko