”Jumalattoman voitto on pettävää. Joka vanhurskautta kylvää, saa pysyvän palkan”.
Raamattu kehottaa meitä etsimään Jumalan valtakuntaa, tavoittelemaan vanhurskautta ja investoimaan katoamattomiin aarteisiin taivasten valtakuntaan. Eräs opettaja opetti, että kristitty ei voi tehdä maallista työtä. Tällä hän ei tarkoittanut sitä, että kristitty voisi käytännössä olla vain seurakunnalla töissä, vaan sitä, että kaikki mitä kristitty tekee koko elämällään, on hengellistä ja sillä on hengellinen vaikutus meihin ja ympäristöömme. Suhtautumisemme työhömme vaikkapa sairaanhoitajana tai kirjanpitäjänä tulee lähteä siitä, että elämme Jumalan valtakunnan lähetyskäskyä ja Jeesuksen seuraamista päivittäin uskollisesti todeksi kaikkialla, myös työympäristössämme, vaikka tämä ei toki ihan joka maanantai-aamu innosta. Opettajan mukaan muunlainen työ, mitä ei tehdä tästä lähtökohdasta, on maallista, ei Herralle vaan ihmisille tehtyä, ja siksi Jumalatonta. Voimme päivittäin valita tehdä työtämme joko Herralle tai ihmisille. Katoavaisilla motiiveilla ja ihmisiltä saatavan kunnian tavoittelemiseksi tehdyn työn palkinto on lopulta vain hetken kestävää ja silmänlumetta. Suuretkin voitot lopulta katoavat. Sillä ei ole palkkaa ikuisuudessa.
Kol 3:23-25: ”Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille. Muistakaa, että saatte Herralta palkan, osuutenne perinnöstä. Palvelkaa Herraa Kristusta. Väärintekijä saa maksaa tekemänsä vääryyden, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä”. Herra maksaa meille perintöosamme, mikä pysyy ikuisesti. Sillä välin voimme osallistua hyvien ja ikuisesti kestävien asioiden kylvämiseen ja rakentamiseen kaikella sillä, mitä meille on uskottu, niin töissä, kotona kuin seurakunnassakin.
Muita nostoja päivään:
Johtoa vailla kansa kulkee tuhoon, neuvonantajien viisaus tuo menestyksen.
Joka toisia auttaa, sitä autetaan, öykkäri vahingoittaa itseään.
Antelias antaa ja rikastuu yhä, saituri kitsastelee ja köyhtyy.
Joka toisia ruokkii, syö itse kyllin, joka tarjoaa vettä, saa itse juoda.
Hurskaudesta kasvaa elämän puu, viisaan sanat otetaan vastaan.
Jakeet 4-7: ”Koska Jumala on katsonut meidät kelvollisiksi julistamaan evankeliumia, me emme puhuessamme pyri olemaan mieliksi ihmisille vaan Jumalalle, joka tutkii sydämemme. Emme ole koskaan puhuneet mielistelevin sanoin, sen te tiedätte; emme ole salaa ajaneet omia etujamme, siitä Jumala on todistajamme. Emme ole yrittäneet saada kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta, vaikka Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia itsellemme arvonantoa.”
Paavalilla ei ole tarvetta mielistellä kuulijaa, eikä kumarrella ihmisiä tai kuvia. Hän on saanut tehtävän Jumalalta, eikä tavoittele omaa etuaan. Hän on saamansa tehtävän mukaisesti aina valmis puhumaan totuutta, vaikka tämä ei kuulijaa aina miellyttäisikään. Kuinka monesti minua miellyttää kuulla kritiikkiä (totuus), jos se vaatii minulta itseltäni muuttumista? Viestin voi välittää monella tavalla, mutta totuuden tulee käydä ilmi, ja joskus ehkä räväkämpikin tapa voi olla paikallaan. Paavalillakin näyttää kirjoittamiensa kirjeiden perusteella olleen taipumusta räväkkyyteen, ainakin kun lukee kirjeitä korinttilaisille. Vastuu on kuitenkin myös viestin vastaanottajalla. Tämä vaatii nöyryyttä ja itsensä kieltämistä Jumalan ja Jumalan sanan edessä. Toteutuisiko tässä osittain päivän sananlaskun kohdat ”Kunnon miestä ohjaa rehellisyys, omaan vilppiinsä kavala kaatuu”, ja ”Missä on ylpeys, sinne tulee häpeä, nöyrien kumppani on viisaus”?
Elias