Tekijä: Elias Numminen

1. Aik. 6

Kuudes luku on Aikakirjojen pisin luku. Riippuen käännöksestä siinä on joko 66 tai 81 jaetta. Jälkimmäisessä tapauksessa viidennen luvun jakeet 27-41 ovat osa kuudetta lukua, mutta muun muassa -92 käännöksessä nämä jakeet on sisällytetty viidenteen lukuun, jolloin Leevin jälkeläisten luettelo alkaa jo viidennen luvun loppupuolella ja jatkuu kuudennen luvun loppuun. Joka tapauksessa Juudan jälkeläisten tapaan siis myös Leevin jälkeläiset saavat paljon palstatilaa.

Leeviläisille asetettiin erityinen rooli Israelissa. Heidän tehtävänään oli omistautua Jumalan palvelukselle. Leevin sukuhaara käydään läpi hänen kolmen poikansa, Gersomin, Kehatin ja Merarin, kautta. Leevin jälkeläisille annettiin myös tiettyjä tehtäviä sen perusteella, kenestä näistä kolmesta pojasta he polveutuivat.

Toisin kuin muut heimot, leeviläiset eivät saaneet omaa erillistä aluettaan luvatusta maasta, vaan heille osoitettiin tiettyjä kaupunkeja kaikkien muiden heimojen alueilta. Heidät siis hajautettiin koko luvatun maan alueelle, jolloin erityiseen Jumalanpalvelustehtävään osoitetut saattoivat olla jokaisen heimon keskellä, kaikille saavutettavissa, hoitamassa niin uhri- kuin ylistystehtäviä, temppelin käytännöllisiä ja ylläpitotehtäviä sekä opettamassa lakia. Leeviläisille osoitetut kaupungit ja laidunmaat käydään läpi luvun loppuosassa, luvusta 39 eteenpäin.

Luvussa käydään läpi esimerkiksi muusikoiden ja laulajien, kuten Aasafin ja Heemanin, erityistä tehtävää. Heemaniin viitataan muualla ainakin psalmissa 88 ja Aasafin psalmeja on useampiakin. Tämä muistuttaa ylistyksen ja ihmisten siihen johtamisen tärkeydestä. Tämän lisäksi käydään läpi esimerkiksi Aaronin jälkeläisten uhritehtäviä ja tehtäviä kaikkeinpyhimmässä.

Jokaisella leeviläisellä perheellä oli oma tietty roolinsa, jonka Jumala oli heille asettanut. Jumalalle vaikuttaa olevan siis tärkeää se, että erilaisiin tehtäviin on asetettu omat erilaiset nimetyt tekijänsä. Kun Jumala selkeästi välittää rooleista, meidän on hyvä myös uudessa testamentissa kiinnittää näihin huomiota. Esimerkiksi Paavali käy erilaisia seurakunnan jäsenten rooleja ja seurakuntajärjestystä läpi muun muassa 1 Kor. 12 ja 14 luvuissa sekä Room. 12 luvussa.

Systemaattinen ja perinpohjainen Leevin sukuhaaran käsittely oli varmasti pakkosiirtolaisuudesta tulleille (ja myös nykylukijoille) tärkeä ja kokonaisvaltainen muistutus Jumalanpalveluksen ja tähän liittyvien tehtävien tärkeydestä ihmisen jokapäiväisessä elämässä. Uuden testamentin perusteella myös meiltä kysytään tänä päivänä kuuliaisuutta omaan, Jumalan asettamaan tehtäväämme seurakunnassa ja perheessä, mihin Jumala kutakin meistä kutsuukin.

Ilm. 21 

Ei enää kipua, ei enää tuskaa. Ei enää kyyneileitä, ei enää murhetta. Ei enää vaivaa, ei enää sortoa, ei enää kuolemaa. Kaikki entinen on kadonnut, kaikki on luotu uudeksi. Kellä on jano, saa vettä elämän veden lähteestä. Uusi Jerusalem, jossa valoa ei enää tarvita, koska Jumalan kirkkaus valaisee sen ja sen lamppuna on Karitsa. Mitään epäpuhdasta ei sinne päästetä, ei ainoatakaan iljettävän valheen palvelijaa, vaan ainoastaan ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan. Tämä on voittajan palkinto.

Tuohon kirjaan nimensä saaminen ja voittajan palkinnon vastaanottaminen, se on mahdollista meille jokaiselle Jeesuksen Kristuksen kautta. Kuinka hyvä Jumala voikaan olla ja kuinka hyviä asioita hän tahtookaan meille antaa.

Elias

1. Aik. 5

Luvussa käydään läpi Ruubenin, Gaadin, toisen puolen Manassen heimosta ja Leevin sukuja. Nämä suvut Leevin sukua lukuunottamatta asettuivat asumaan Jordan-joen itäpuolelle. Leeviläisiä asui kaikkien heimojen alueilla Jumalan heille määräämiä pappistehtäviä varten.

Jakeessa 1 kerrotaan Ruubenin tekemästä synnistä. On vaikea nähdä, etteikö näillä teoilla ja valinnoilla olisi lainkaan vaikutusta myös tuleviin sukupolviin. Jos oikeasti ymmärtäisimme, kuinka omat valintamme voivat vaikuttaa vielä sukupolvien päähän ja kuinka omat syntimme voivat olla taakka omille lapsille ja lapsenlapsillemme, punnitsisimmeko tekojamme tarkemmin? Ruubenin perhe menetti esikoisoikeutensa ja hänen syntinsä dokumentoitiin tulevien sukupolvien luettavaksi, mikä on hyvin voinut johtaa siihen, että hänen lastensa oli työskenneltävä kovemmin välttääkseen tästä johtuvaa häpeää. Hintaa tuli siis maksettavaksi myös myöhemmissä sukupolvissa.

Lisäksi jakeissa 23-26 kerrotaan, kuinka osa perhekuntien päämiehistä oli uskottomia Jumalaa kohtaan ja he alkoivat palvella niiden kansojen jumalia, jotka Jumala oli hävittänyt heidän tieltään näiden haureuden ja saastaisuuden tähden. Uskottomuudella oli lopulta hintansa. 1 Sam. 15:22-23: Silloin Samuel sanoi: ”Ovatko polttouhrit ja teurasuhrit Herralle yhtä mieluisia kuin kuuliaisuus hänen äänelleen? Kuuliaisuus on parempi kuin uhri, tottelevaisuus parempi kuin pässien rasva, sillä kapinointi on taikuuden syntiä ja niskoittelu kotijumalien palvelusta. Koska sinä olet hylännyt Herran sanan, myös hän on hylännyt sinun kuninkuutesi”. Kuinka paljon enemmän lopulta kärsimmekään, jos hylkäämme Jumalan sanan kokonaan.

Ilm. 20 

Luvussa kuvataan tuhatvuotista valtakuntaa, jossa ne, jotka oli teloitettu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, hallitsevat yhdessä Jeesuksen kanssa tuhat vuotta. Lisäksi meille kuvataan lopullinen, viimeinen tuomio sekä paholaisen lopullinen tappio.

Pahalla on siis eräpäivänsä. Se ei ole parasta ennen, vaan se on viimeinen käyttöpäivä. Onneksi meillä on vielä tänään mahdollisuus valita, kummalla puolella me haluamme viimeisellä tuomiolla seistä. Kaikki on meille ilmoitettu. Tulee päivä, jolloin valinta ei ole enää mahdollinen. Tänään se vielä on.

Elias

1. Aik. 4

Luku 4 jatkaa sukuluetteloa Juudan muista jälkeläisistä ja päättää näin Juudan suvun käsittelyn. Juudan suku oli lopulta suurin Israelin kahdestatoista heimosta. Vasta tässä luvussa siirrytään myös Simeonin jälkeläisiin, joita käsitellään luvun loppupuoliskolla. Juudan ja Simeonin suvut asettuivat lopulta asumaan luvatun maan eteläosaan, Jordan-joen ja Kuolleenmeren länsipuolelle, Simeonin heimo etelämmäksi ja Juudan heimo tämän pohjoispuolelle.

Luvun jakeessa 10 kerrotaan Javesista, jonka lyhyt rukous on huomioitu. Hän huusi apua Jumalalta pyytäen siunausta ja varjelusta. Se oli hyvä rukous. Jumala vastasi Javesin rukoukseen ja teki hänen pyyntönsä mukaan.

Suurin osa meistä, jos meitä lopulta koskaan tulevaisuudessa muistetaan, olisimme luultavasti vain nimiä joissakin hämäräperäisissä sukuluetteloissa. Javesin esimerkki pakkosiirtolaisuudesta palanneille (ja nykylukijoillekin) muistuttaa yhdestä olennaisimmasta asiasta, jossa voimme onnistua: turvautumisessa Jumalan apuun. Tai jos muuten haluaa erottua joukosta, niin yrittää sitten erottua samalla tavalla kuin Javes.

Javes ei jäänyt yksin, vaan toi huolensa Jumalalle. Hän ymmärsi, että Jumala voi auttaa. Hänen uskonsa ja vilpitön turvautumisensa Jumalaan noteerattiin ja tästä haluttiin kertoa myös tuleville sukupolville. Nyt myös me saamme lukea hänen uskostaan.

Ilm. 19 

”Halleluja! Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hänen on kirkkaus ja voima”. Näin lauletaan riemulaulua taivaassa, kun aletaan valmistautua juhlimaan Karitsan häitä, joista luvun ensimmäinen puolisko kertoo. Samalla voidaan juhlia sitä, kuinka paha saa tuta Jumalan oikeudenmukaisen tuomion, niin kuin luvun toinen puolisko kuvaa.

Kaikkien kuvausten perusteella sitä ei ihan kykene käsittämään, kuinka mahtavista juhlista onkaan kyse, kuinka mahtavia tapahtumia todellisuudessa kuvataan ja kuinka innoissamme mekin saamme tuota päivää odottaa. Sinä päivänä me juhlimme Jumalan tuomaa pelastusta ja pyhien vanhurskaita tekoja.

Kyseessä on riemun juhla, jossa iloitaan ja riemuitaan. Tämä muistuttaa meitä myös palvelemaan Herraa iloiten jo maanpäällisen vaelluksemme aikana. Kaikki päättyy suureen riemun ja voiton juhlaan. Iloitkaamme siis jo nyt ja olkoon Jumalanpalveluksemme täynnä riemua.

Johannes on myös kaikesta näkemästään niin vaikuttunut, että hän Jumalan suuruuden ja pyhyyden läsnä ollessa osoittaa kunnioitusta ja kumartuu enkelin edessä. Enkeli nuhteli Johannesta tästä ja sanoi: ”Älä tee niin! Minä olen vain Jumalan palvelija, niin kuin sinä ja veljesi, jotka olette Jeesuksen todistajia. Jumalaa sinun tulee kumartaa!” (jae 10). Olisi mielenkiintoista nähdä tilanne tuon enkelin näkökulmasta. Meillä ihmisinä voi nimittäin olla joskus kiusaus kuulla kiitosta hyvistä teoistamme, ja monesti onkin. Tai ehkä toivoisimme, että uskoamme Jumalaan kehuttaisiin. Onko tekojen ja uskon takana kuitenkaan lopulta minä itse, vai Jumala, joka kaikessa vaikuttaa? Emmekö lopulta tee hyviä tekoja Jumalan ansiosta, kun Jumalan Sana ja Pyhä Henki vaikuttaa meissä ja näin tuottaa hedelmää. Eikö Hän ole synnyttänyt meissä myös uskon.

1 Kor. 3:5-7: Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa. Kuitenkin, mekin saamme palkkamme ajallamme, kuten Paavali jatkaa jakeessa 8: Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan.

Kiittäkäämme siis Jumalaa kaikista hyvistä teoista ja tuokaamme kunnia näistä yksin hänelle, sillä hänen on kaikki kunnia. Kumartukaamme vain hänen edessään.

Elias