Tekijä: Elias Numminen

1. Aik. 3

Luvussa jatketaan Juudan sukuhaaran läpikäymistä. Nyt käydään läpi Daavidin ja Salomon jälkeläiset. Kyseessä on Israelin historian ehkä tunnetuimmat ja vaikutusvaltaisimmat kuninkaat. Käytännössä saamme siis katsauksen kuninkaallisiin perheisiin. Tuohon aikaan on ollut suuri etuoikeus ja kunnia syntyä kuninkaalliseen perheeseen. Tästä seuraa kruununperillisyys ja näin pääsee muutenkin nauttimaan monista vallan ja vaurauden tuomista etuoikeuksista. Toki on nykyäänkin kuninkaallisia olemassa ja valtaapitäviä, mutta harva hallitsija nauttii samanlaisesta suvereenista valta-asemasta kuin Daavid ja Salomo tai heidän perillisensä. Ainakin, jos katsotaan Ruotsiin tai Norjaan, niin eivät nuo kuninkaat ihan yhtä vaikutusvaltaisia ole.

Vaikka prinssiksi tai prinsessaksi syntyminen voi olla kadehdittavaakin, niin Jumala kuitenkin antaa meille mahdollisuuden syntyä uudelleen hänen lapsikseen. Joh. 1:11-13: Hän tuli omaan maahansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä. He eivät ole syntyneet verestä, eivät lihan tahdosta eivätkä miehen tahdosta vaan Jumalasta.

Jos olemme uskollisia Jumalan lapsia, me myös hallitsemme Jeesuksen kanssa ikuisesti. Luuk. 22:28-30: Te olette pysyneet minun kanssani koettelemuksissani. Niinpä minä säädän teille, niin kuin minun Isäni on minulle säätänyt, kuninkaallisen vallan. 2 Tim. 2:12: Jos kestämme, saamme myös hallita hänen kanssaan. Jos kiellämme hänet, myös hän on kieltävä meidät. Ilm. 5:9-10: He lauloivat uutta laulua: ”Sinä olet arvollinen ottamaan kirjakäärön ja avaamaan sen sinetit, sillä sinut on teurastettu ja sinä olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista, kielistä, kansakunnista ja kansanheimoista. Sinä olet tehnyt heidät kuningaskunnaksi ja papeiksi meidän Jumalallemme, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä”.

Myös siis me saamme päästä osaksi kuninkaallista sukuluetteloa, jos otamme Hänet vastaan. Kiitos Jeesukselle, joka on tehnyt meidät hänen valtakuntansa perillisiksi!

Ilm. 18 

Kukistunut on suuri Babylon! Synti ja kaikki paha kohtaa lopulta Jumalan oikeudenmukaisen tuomion. Tuomion saanut kaupunki on niin saastainen, että Jumalan omia kehoitetaan poistumaan sieltä, ettei vahingossakaan ottaisi osaa heidän synteihinsä ja kohtaisi myös tuomiota (jae 4). Jae antaa muutenkin viisaan neuvon: jos synti kiusaa minua, viisasta voi olla paeta.

Luku muistuttaa, että Jumalan tuomio lopulta kohtaa kaikkea pahaa ja se tuomio on oikeudenmukainen. Kaiken tämän keskellä, me saamme iloita Herraan luottaen (jae 20).

Elias

1. Aik. 2

Luku käy läpi Israelin (Jaakob) ja Israelin pojista Juudan jälkeläisiä. Lisäksi Juudan jälkeläisistä käydään tarkemmin läpi Hesronin, Jerahmeelin ja Kaalebin jälkeläisiä. Näistä sukuluetteloista nousee kaksi ajatusta.

Ensinnäkin, Jaakobista käytetään nimeä Israel, jonka Jumala itse antoi hänelle hänen taisteltuaan Jumalan kanssa (1 Moos. 32:29) (nimi Israel merkitsee ”kamppailemme Jumalan kanssa”). Kirjoittaja siis haluaa tässä painottaa Jaakobin uutta identiteettiä Israelina, jonka Jumala oli hänelle antanut. Tässä ei siis haluta muistuttaa vanhasta ja menneestä, vaan uudesta, Jumalan antamasta identiteetistä hänen lapsenaan ja rakentaa uskoa tulevaan Jumalan kanssa.

Toiseksi, Israelin jälkeen käydään läpi Juudan sukuluetteloa, eikä suinkaan esikoisen Ruubenin sukuluetteloa, joka tulee vasta myöhemmin. Juuda oli Raamatun mukaan vasta Israelin neljäs poika. Juudan sukuhaara saa myös huomattavasti enemmän huomiota verrattuna muihin Israelin poikiin. Lieneeköhän tässä kirjoittajalla syynä muiden muassa Daavidin suvun keskeinen asema. Daavidhan polveutui Juudasta ja tähän sukuun aikaan syntyi myös Jeesus. Suurin osa Aikakirjojen kirjoitusaikana palanneista pakkosiirtolaisista olivat myös yhteydessä Juudan heimoon.

Vaikka kuninkaita ja merkittäviä johtajia mainitaankin, niin luku on täynnä tuiki tavallisia ihmisiä, jotka osoittivat hiljaista uskollisuutta. Ehkä se havainnollistaa, että Jumala kyllä näkee kansansa jokaisen ihmisen ja elämän ja jokaisella näistä on merkitystä.

Ilm. 17 

Ilmestyskirjan 17. luku on kokonaisuudessaan melko hurja katsaus pahan totaaliseen valtaan maailmassa, vaikka toki aiemminkin Ilmestyskirjassa on hurjia asioita nähty. Nyt kerrotaan naisesta, pedosta, kaupungista ja useista kuninkaista, jotka hallitsevat kansakuntia ja ovat asettuneet Jumalaa vastaan. Kuninkaista on mainittu myös lukumääriä, joita voi tulkita monella tavalla. Kuvaus on kokonaisuutena varsin synkkä, ehkä välillä Ilmestyskirjalle tyypillisesti hieman kryptisestikin tulkittava. Se kuvaa kuitenkin pahan totaalista valtaa, mikä ulottuu lähes kaikkialle.

Vaikka suuri osa Ilmestyskirjan profetioista liittyy vielä meillekin tulevaisuuteen (ja tuovat siksi omat tulkinnalliset haasteensa), niin luvun jakeet 9-11 antavat kuitenkin ymmärtää, että osa mainituista kuninkaista on jo historiaa sillä hetkellä, kun Johannes ilmestyksen näkee. Kontekstia mukaillen nämä kuninkaat edustanevat pahan valtaa. Siinä ei siis ole varsinaisesti mitään uutta, että paha on vallassa. Kuitenkin Jumala on pahan yläpuolella ja toiminut omiensa kautta aina, meidän näkökulmasta vaikeissa ja myrskyisissäkin olosuhteissa.

Jae 14 muistuttaa, että vaikka pahan totaalinen valta on asettunut tässä Jumalaa vastaan, niin Karitsa voittaa heidät, sillä hän on herrojen Herra ja kuninkaiden Kuningas. Vaikka kaikki meidän ympärillämme olisi täysin pahaa ja mekin olisimme ahdistettuina, niin Kristuksessa me saamme seistä voittajina: ”Hänen kanssaan voittavat kutsutut, valitut ja uskolliset”.

Myös jae 17 on mielestäni erittäin tärkeä. Vaikka sekin kuvaa pahan vallan huipentumista, niin se muistuttaa myös siitä, että Jumala on tämän kaiken yläpuolella. Ja vaikka näyttäisi siltä, että paha hallitsisi ympärillä, niin todellisuudessa Jumala on tämänkin yläpuolella, eikä mitään valtaa ole kenelläkään, ellei Jumala ole sitä sallinut. Kaikki luvussa mainitut asiat tapahtuvat, koska Jumala itse on näin vaikuttanut. Paha saa kyllä tuomionsa. Nämäkin asiat tapahtuvat, kunnes Jumalan sanat toteutuvat. Me voimme luottaa Häneen.

Elias

1. Aik. 1

Aikakirjat tuntuvat alkuun hieman oudolta, ehkä turhauttavaltakin kokonaisuudelta heti Kuninkaiden kirjojen perään. Onhan juuri käyty läpi koko Israelin kuningaskunnan historia Daavidista pakkosiirtolaisuuteen asti, ja sitten sama uudelleen, sukuluetteloiden kera. Ne kertovat ainakin osittain samoista tapahtumista, vaikkakin hieman eri näkökulmista. Myös kirjojen voimakkaan unettava vaikutus tuntuu ajoittain olevan sama. Kuninkaiden kirjat kuitenkin keskittyvät ehkä enemmän inhimillisiin epäonnistumisiin ja huonoihin valintoihin sekä niiden seurauksiin, kun taas Aikakirjoissa paino ja fokus on erityisesti hyvissä teoissa ja sävy on rohkaiseva. Vaikka kuninkaat tekivät itse huonoja valintoja ja epäonnistuivat monessa, niin Jumala näki heissä myös paljon hyvää. Ehkä tämä kertoo siitä, miten Jumala näki epätäydellisen ihmisen: omana rakkaana lapsenaan.

Meidän Raamatussamme Aikakirjat seuraavat Kuninkaiden kirjoja, mutta Juutalaisessa raamatussa aikakirja (vain yksi kirja, nämä jaettu kahdeksi meidän Raamatussamme) on vasta viimeisenä. Tässä mielessä se siis sijoittuu vasta pakkosiirtolaisuuden jälkeiseen aikaan ja tämän jälkeen se on kirjoitettukin. Kun Kuninkaiden kirja on kirjoitettu pakkosiirtolaisuuden vankeudessa eläville ihmiseille, niin Aikakirja on kirjoitettu pakkosiirtolaisuudesta päässeille. Lisäksi se päättyy siihen, että Israelin kansa saa lupauksen uuden temppelin rakentamisesta Jerusalemiin ja kehotukseen mennä sinne. Kirja siis toimii suurena rohkaisuna ja toivona tulevasta. Se muistuttaa Jumalan uskollisuudesta.

Kirjan teemoja ovat muiden muassa Jumalanpalveluksen ja ylistyksen tärkeys, messiaanisen lupauksen toivo ja se, että meidän menneisyytemme ei tarvitse määritellä meidän tulevaisuuttamme. Jumala on uskollinen omille lupauksilleen ja me voimme luottaa siihen.

Ensimmäiset kahdeksan lukua käyvät läpi Israelin kansan sukuluetteloita. Ensimmäinen näistä on perustavanlaatuinen kartta koko ihmiskunnan historiaan. Tarkoituksena lienee muistuttaa israelilaisia ​​(ja nykylukijoita) heidän identiteetistään ja juuristaan, Jumalan suvereenista vallasta ja Hänen särkymättömistä lupauksistaan.

Ilm. 16 

Päivän uuden testamentin luvussa kuvataan edellisessä luvussa esiteltyjen Jumalan seitsemän vihan maljan tyhjentäminen maan päälle. Luku on mielestäni erittäin surullinen siinä mielessä, että se kertoo valitettavan paljon ihmisestä.

Valitettava tosiasia näyttää olevan, että ihminen ei ole muuttunut niistä ajoista, mitä juuri käsitellyissä kuninkaiden kirjoissa on kerrottu. Kuten silloinkaan ihmiset eivät ottaneet vastaan profeettojen tuomaa ilmoitusta ja kuten he hylkäsivät Jumalan, niin myös viimeisten päivien ihminen näyttää toimivan ihan samalla tavalla. Kuvaavaa on, että jo aiemmin Ilm. 9 luvun lopussa kuvatusti ihmiset eivät lakanneet palvomasta kättensä töitä, epäjumalia, pahoja henkiä ja kaikkea katoavaa, eivätkä he kääntyneet ja luopuneet pahoista teoistaan, vaikka näkivät Jumalan tuomiot hyvin konkreettisesti ja Ilm. 6:16-17 perusteella jopa ymmärsivät kyseessä olevan Jumala. Myös luvun 16 viimeisessä jakeessa todetaan, että ”ihmiset herjasivat Jumalaa tämän raevitsauksen tähden”.

Välillä mietin, että jos ihmiset näkevät Jumalan teot ja voiman niin konkreettisesti, miksi he eivät käänny? Miksi he eivät usko? Onko todella niin, että Ilmestyskirjassa kuvatut ihmiset ymmärtävät, että vitsausten takana on Jumala, mutta heidän vastauksensa on herja? Eikö Faraokin ymmärtänyt, että vitsausten takana on Jumala? Mitä kaikkea on tämän paatuneisuuden takana? Ehkä ihmisen oma ylpeys? Ja kaikki ihmisen, minun omien kätteni työt? Kaikki omat saavutukseni? Onko tässä lopulta sen tulos, jos kaiken keskiössä olen minä ja minun saavutukseni?

Vaatii ehkä sitten nöyryyttä, että voi hyväksyä jotakin niin hyvää ja ilmaiseksi vastaanotettavaa, kuin mitä Jeesus meille tahtoo tarjota, ilman omia meriittejä. 4 Moos. 12:3 kertoo Mooseksesta: ”Mooses oli kuitenkin hyvin nöyrä ihminen, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä.” Onko nöyryys siis avain johonkin?

Elias