Kuninkaiden kirjojen viimeinen luku on synkkä. Se kertoo Jerusalemin tuhoamisesta. Babylonian kuningas Nebukadnessar sotajoukkoineen saartaa Jerusalemin toistamiseen. Kaupunki ajautuu nälänhätään ja tätä seuraa lopulta puolustuksen murtuminen. Nebukadnessar saa itse asettamansa kuningas Sidkian pakomatkalta kiinni ja vangitsee tämän. Tästä muutaman viikon päästä babylonialaiset joukot tulivat vielä polttamaan Salomonin rakentaman Herran temppelin, kuninkaan palatsin ja merkittävän osan Jerusalemia. Kaupungin muurit revittiin alas ja arvoesineet varastetaan tai tuhotaan. Loput kansasta vietiin pakkosiirtolaisuuteen ja monia temppelin ja sotaväen avainhenkilöitä mestautettiin. Vain köyhimpiä jätettiin viljelemään maata. Jerusalem oli täysin tuhottu.
Tässä lopulta konkretisoituu pitkäaikaisen tottelemattomuuden ja sukupolvien yli tehtyjen huonojen ja kestämättömien valintojen seuraukset sekä Jumalan profeettojen välityksellä toimittamat varoitukset, joita ei otettu vastaan. Daavidin valtakunta kukistui, kun se vähitellen menetti uskonsa ja hylkäsi Jumalan.
Luku päättyy siihen, että Jojakin, kuningas Josian pojanpoika ja kuningas Daavidin jälkeläinen, vapautetaan Babylonian pakkosiirtolaisuudessa vankilasta ja häntä kohdellaan suosiollisesti. Hän sai aterioida Baabelin kuninkaan pöydässä lopun elämänsä. Daavidin sukulinjaa ei siis täysin tuhota ja Jumalan lupaus Daavidin sukuun syntyvästä ikuisesta kuninkaasta (Jeesus) pysyy voimassa. Kaiken synkkyyden päätteeksi tämä luo toivoa tulevasta ja muistuttaa, että Herra on meidän kanssamme, myös vankeudessa. Jumala ei ole paikkaan tai olosuhteisiin sidottu, Hän on kaiken yläpuolella.
Luku osoittaa, että vaikka Jumala rankaisee tottelemattomuudesta, Hän pysyy uskollisena liittolupauksilleen.
Myös päivän Uuden testamentin luvussa on synkkiä elementtejä. Tässä kerrotaan Johanneksen näkemästä seitsemästä enkelistä, joiden tehtäväksi annettiin seitsemän vitsauksen, Jumalan seitsemän vihan maljan, täytäntöönpaneminen. Tätä on edeltänyt jo useat vitsaukset ja luonnonihmeet, Jumalan tuomiot, seitsemän sinetin ja seitsemän merkkisoiton muodossa. Tässä siis alkaa jo kolmas mitä ilmeisimmin limittäin etenevä seitsemän tuomion sarja, vähän niinkuin pakkosiirtolaisuutta edelsi Nebukadnessarin kolme hyökkäystä Juudaan.
Tämä kuvaa toisaalta Jumalan vihaa ja tuomiota kaikkea vääryyttä ja pahuutta kohtaan, mutta toisaalta myös hänen valtavaa kärsivällisyyttään ja pitkämielisyyttään. Hän antaa useita mahdollisuuksia kääntyä ja tehdä parannus. Tulee mieleen Jooel 2:12-13, kun hän kirjoittaa Herran päivästä: ”Mutta vielä nytkin, sanoo Herra, palatkaa minun luokseni kaikesta sydämestänne, paastoten, itkien ja valittaen. Repäiskää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne, palatkaa Herran, teidän Jumalanne, luo. Hän on armahtava ja laupias, pitkämielinen ja hyvin armollinen, ja hän katuu pahaa.”
Luvussa kuvataan toisaalta tuomiota, toisaalta pelastusta, toisaalta Jumalan vihaa ja toisaalta Jumalan rakkautta. Onko Jumala vihan jumala, vai rakkauden jumala? Jumalan rakkaus on jotain äärettömän suurta ja ihmeellistä, mikä koskettaa meitä kaikkia. Jumala kuitenkin vihaa kaikkea pahaa, vääryyttä ja valhetta, joiden todellinen tarkoitus on tuhota sitä hyvää, minkä Jumala on luonut ja tarkoittanut hyväksi. Jumalan viha on äärimmäinen ja täydellinen vastaus pahuuteen, mutta samalla kuitenkin aina tasapainossa Hänen absoluuttisen oikeudenmukaisuutensa ja armonsa kanssa.
Se armo on tarjolla meille kaikille, joka päivä, jos me otamme sen vastaan.
Elias