Tekijä: Elias Numminen

Esra 2

Jumala omille lupauksilleen uskollisena toi kansansa pakkosiirtolaisuudesta takaisin Jerusalemiin. Jumala vaikutti Persian kuninkaassa Kyyroksessa niin, että hän päästi juutalaiset lähtemään ja rakentamaan Jerusalemia uudelleen. Paluuseen liittyviä tapahtumia käydään läpi Esran ja Nehemian kirjoissa. Esran kirjan toisessa luvussa käydään läpi Babyloniasta kotiin Jerusalemiin palanneiden luettelo. Luettelo on varsin mielenkiintoista luettavaa ja siitä nousee moniakin ajatuksia.

Pakkosiirtolaisuuteen vietiin arvioiden mukaan noin 15-20 tuhatta ihmistä. Ensimmäisessä paluuaallossa, jota johti korkea-arvoinen virkamies Serubbabel, palasi noin 50 tuhatta ja myöhemmin toisessa aallossa, jota johti pappi Esra, noin 5 tuhatta lisää. Palanneita vaikuttaa siis olevan hieman enemmän kuin lähteneitä. Katsotaan tarkemmin. Jeremia 29 kuvatussa kirjeessä Jumala kehottaa profeetta Jeremian välityksellä pakkosiirtolaisia rakentamaan taloja, istuttamaan puutarhoja, perustamaan perheitä ja lisääntymään sekä toimimaan sen kaupungin parhaaksi, jossa he asuvat. Eli siis lisääntykää ja menestykää, olen teidän kanssanne. Näitä neuvoja noudatettiin ja israelilaiset lisääntyivät voimakkaasti pakkosiirtolaisuuden aikana. Historiantutkimukseen perustuvien arvioiden mukaan Persian valtakunnan alueella, joka oli niellyt itseensä vanhan Babylonian kuningaskunnan, asui satoja tuhansia, potentiaalisesti jopa noin miljoona juutalaista silloin, kun paluumuutot tapahtuivat. Palaajat olivat siis todellisuudessa vain hyvin pieni vähemmistö kasvaneesta juutalaisväestöstä.

On kiinnostavaa spekuloida, miksi palanneita oli niin vähän. Juutalaiset ovat tunnetusti hyviä verkostoitujia ja historia osoittaa, että he ovat menestyneet ja onnistuneet pääsemään monissa yhteiskunnissa arvostettuihin asemiin. Esimerkiksi Nehemia toimi Persian kuninkaan juomankaatajana (ja tässä roolissa käytännössä myös kuninkaan läheisenä neuvonantajana, luottomiehenä ja poliittisena vaikuttajana). Kun pakkosiirtolaisuuteen joutumisen myötä kansa oli mennyt itseensä, kääntynyt vääriltä teiltään ja tehnyt parannuksen, ehkä he kertoivat ihmeellisestä Jumalastaan myös uusille isännilleen ja Jumala sitä kautta vaikutti myös Babylonialaisissa. Ehkä juutalaiset onnistuivat saavuttamaan yhteiskunnassa hyvän aseman monilla taidoillaan, perustivat yrityksiä ja menestyivät yhteiskunnassa niin hyvin, että heidän elämästään uudessa yhteiskunnassa tulikin ihan mukavaa. Ehkä myös yhteiskunta muokkasi osaa heistä niin, että he jäivät kokonaan sille tielle ja vaihtoivat Jumalan lupaukset hyvään ja turvalliseen, mukavaan ja menestyksekkääseen elämään.

Oli miten oli, Jumala oli kansansa kanssa myös pakkosiirtolaisuudessa, ja siinä vaiheessa, kun Jumala kutsui takaisin kotiin, vain pieni osa kansasta vastasi. Mukavan elämän jättäminen Babylonissa, pitkä matka takaisin raunioituneeseen kaupunkiin ja kuuliaisuus Jumalan kutsulle vaativat suurta uskoa ja kovaa työtä. Sitoutuminen vaatii uhrauksia. Monesti kutsu ei käy johonkin valmiiseen, vaan nimenomaan rakentamaan. Luettelo palanneista osoittaa myös, että Jumala kutsuu nimeltä. Palanneet eivät olleet kasvoton joukko, vaan nimellä tunnettu ja kutsuttu. Samalla tavalla Hän kutsuu myös meitä tänä päivänä, jos kutsuun vastaamme. 

Paluun keskiössä oli alttarin jälleenrakentaminen ja asianmukaisen jumalanpalveluksen käynnistäminen uudelleen, ei ainoastaan ​​maan takaisinvaltaaminen. Ehkä tässä on tärkeä prioriteetti meillekin (“etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin” (Matt 6)) …

Lisäksi jakeet 59-63 osoittavat tärkeän pointin. Jumalan sanan mukaisuus ja kunnioitus, puhtaus ja vaatimukset ovat ehdottoman tärkeitä. Ne, jotka väittivät hoitavansa papin tehtäviä mutta eivät kyenneet todistamaan sukuluetteloaan, suljettiin pois, kunnes heidän tietonsa voitiin vahvistaa. Tämä osoitti kunnioitusta Jumalan sääntöjä kohtaan. Vaikka minusta jokin asia voisi tuntua oikealta ja riittävältä, se voi silti olla Jumalan määräysten vastainen (Ks esim 3 Moos 6:11). Jumala oli kuitenkin itse määrännyt, ketkä saattoivat toimia pappistehtävissä. Kuka tahansa ei tässä tehtävässä voinut toimia. Tästäkin syystä sukuluettelot olivat tärkeitä heprealaisille.

Room. 6

Luvun 5 jakeessa 15 todetaan, että rikkomusta ei kuitenkaan voi verrata armoon. Olen kuullut sanottavan, että eräskin kulkija mietti omia syntejään ja sitä kuinka hän on kerta toisensa jälkeen kaatunut samaan syntiin yhä uudelleen ja uudelleen, että eihän näitä voi enää antaa anteeksi, taas ollaan samassa tilanteessa. Hänelle oltaisiin sitten todettu, että kuinka sinä voit olla niin ylpeä, että mielestäsi omat syntisi ovat suuremmat kuin kaikkivaltiaan Jumalan armo ja ettei tuo sama Jumala voisi muka sinuakin armahtaa. Kuka oikein luulet olevasi?

Armo todella on suurempi kuin rikkomus, sitä Paavalikin tässä yrittää todistaa. Armon vastaanottamista seuraa kuitenkin muutos. Mielen muutos (luku 12). Jumalan armo ei kuitenkaan ole lupa tehdä syntiä (jae 15). Tavallaan tämä ei ehkä edes ole sanoman pääteesi, vaan ehkä ennemminkin vaikka se, että armon kautta me voimme tukeutua Kristukseen ja meillä voi olla pelastusvarmuus ilman, että kykenemme täyttämään kaikkia lain vaatimuksia (niin kuin ei kukaan muukaan kykene / Room. 3:10-12) ja että uuden elämän ja mielenmuutoksen myötä meidän mielemme saa olla vapaa synnin orjuudesta ja voimme keskittyä palvelemaan Jumalaa.

“En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee” (Joh. 8:11). Elikö tuo nainen loppuelämänsä täysin syntiä tekemättä? Tuskin. Tässä on kutsu parannukseen. Parannuksen teko ei ole vain hetki, vaan se on myös tie. “Ajatelkaa tekin samoin itsestänne: te olette kuolleet pois synnistä ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa. Synti ei siis saa hallita teidän kuolevaista ruumistanne, niin että noudatatte sen himoja” (jakeet 11-12). Jos elämme synnille ja annamme sen pysyä herranamme, emme voikaan parantua. Silloin annan synnin hallita minua. Jos taas elämme Kristukselle, hän tekee meidät puhtaiksi synneistämme ja voimme kulkea tuota parannuksen tietä ja jättää syntimme.

Mikä on se sato, jonka niitämme, jos elämme synnille ja seuraamme sitä, emmekä halua lähteä kulkemaan parannuksen tietä? Päivän Esran kirjan luku kertoi niistä, jotka vastasivat Jumalan kutsuun kyllä. He olivat nähneet konkreettiset seuraukset Jumalan tahdon hylkäämisestä. He päättivät vastata Jumalan kutsuun ja palata takaisin. Jotenkin tämä tuhlaajapojan tarinan kaltainen tematiikka on läpi kaiken aina ajankohtainen. Siinä isä juoksi vastaan. Armo todella on suurempi kuin rikkomus. Ollaan siitä kiitollisia ja ollaan kuuliaisia Kristuksen sanalle. Tehdään parannus synneistämme ja käännetään katse Kristukseen.

Pahoittelut pitkästä tekstistä. Yritän pitää loppuviikon lyhyempänä.

Elias

1. Aik. 6

Kuudes luku on Aikakirjojen pisin luku. Riippuen käännöksestä siinä on joko 66 tai 81 jaetta. Jälkimmäisessä tapauksessa viidennen luvun jakeet 27-41 ovat osa kuudetta lukua, mutta muun muassa -92 käännöksessä nämä jakeet on sisällytetty viidenteen lukuun, jolloin Leevin jälkeläisten luettelo alkaa jo viidennen luvun loppupuolella ja jatkuu kuudennen luvun loppuun. Joka tapauksessa Juudan jälkeläisten tapaan siis myös Leevin jälkeläiset saavat paljon palstatilaa.

Leeviläisille asetettiin erityinen rooli Israelissa. Heidän tehtävänään oli omistautua Jumalan palvelukselle. Leevin sukuhaara käydään läpi hänen kolmen poikansa, Gersomin, Kehatin ja Merarin, kautta. Leevin jälkeläisille annettiin myös tiettyjä tehtäviä sen perusteella, kenestä näistä kolmesta pojasta he polveutuivat.

Toisin kuin muut heimot, leeviläiset eivät saaneet omaa erillistä aluettaan luvatusta maasta, vaan heille osoitettiin tiettyjä kaupunkeja kaikkien muiden heimojen alueilta. Heidät siis hajautettiin koko luvatun maan alueelle, jolloin erityiseen Jumalanpalvelustehtävään osoitetut saattoivat olla jokaisen heimon keskellä, kaikille saavutettavissa, hoitamassa niin uhri- kuin ylistystehtäviä, temppelin käytännöllisiä ja ylläpitotehtäviä sekä opettamassa lakia. Leeviläisille osoitetut kaupungit ja laidunmaat käydään läpi luvun loppuosassa, luvusta 39 eteenpäin.

Luvussa käydään läpi esimerkiksi muusikoiden ja laulajien, kuten Aasafin ja Heemanin, erityistä tehtävää. Heemaniin viitataan muualla ainakin psalmissa 88 ja Aasafin psalmeja on useampiakin. Tämä muistuttaa ylistyksen ja ihmisten siihen johtamisen tärkeydestä. Tämän lisäksi käydään läpi esimerkiksi Aaronin jälkeläisten uhritehtäviä ja tehtäviä kaikkeinpyhimmässä.

Jokaisella leeviläisellä perheellä oli oma tietty roolinsa, jonka Jumala oli heille asettanut. Jumalalle vaikuttaa olevan siis tärkeää se, että erilaisiin tehtäviin on asetettu omat erilaiset nimetyt tekijänsä. Kun Jumala selkeästi välittää rooleista, meidän on hyvä myös uudessa testamentissa kiinnittää näihin huomiota. Esimerkiksi Paavali käy erilaisia seurakunnan jäsenten rooleja ja seurakuntajärjestystä läpi muun muassa 1 Kor. 12 ja 14 luvuissa sekä Room. 12 luvussa.

Systemaattinen ja perinpohjainen Leevin sukuhaaran käsittely oli varmasti pakkosiirtolaisuudesta tulleille (ja myös nykylukijoille) tärkeä ja kokonaisvaltainen muistutus Jumalanpalveluksen ja tähän liittyvien tehtävien tärkeydestä ihmisen jokapäiväisessä elämässä. Uuden testamentin perusteella myös meiltä kysytään tänä päivänä kuuliaisuutta omaan, Jumalan asettamaan tehtäväämme seurakunnassa ja perheessä, mihin Jumala kutakin meistä kutsuukin.

Ilm. 21 

Ei enää kipua, ei enää tuskaa. Ei enää kyyneileitä, ei enää murhetta. Ei enää vaivaa, ei enää sortoa, ei enää kuolemaa. Kaikki entinen on kadonnut, kaikki on luotu uudeksi. Kellä on jano, saa vettä elämän veden lähteestä. Uusi Jerusalem, jossa valoa ei enää tarvita, koska Jumalan kirkkaus valaisee sen ja sen lamppuna on Karitsa. Mitään epäpuhdasta ei sinne päästetä, ei ainoatakaan iljettävän valheen palvelijaa, vaan ainoastaan ne, joiden nimet on kirjoitettu Karitsan elämänkirjaan. Tämä on voittajan palkinto.

Tuohon kirjaan nimensä saaminen ja voittajan palkinnon vastaanottaminen, se on mahdollista meille jokaiselle Jeesuksen Kristuksen kautta. Kuinka hyvä Jumala voikaan olla ja kuinka hyviä asioita hän tahtookaan meille antaa.

Elias

1. Aik. 5

Luvussa käydään läpi Ruubenin, Gaadin, toisen puolen Manassen heimosta ja Leevin sukuja. Nämä suvut Leevin sukua lukuunottamatta asettuivat asumaan Jordan-joen itäpuolelle. Leeviläisiä asui kaikkien heimojen alueilla Jumalan heille määräämiä pappistehtäviä varten.

Jakeessa 1 kerrotaan Ruubenin tekemästä synnistä. On vaikea nähdä, etteikö näillä teoilla ja valinnoilla olisi lainkaan vaikutusta myös tuleviin sukupolviin. Jos oikeasti ymmärtäisimme, kuinka omat valintamme voivat vaikuttaa vielä sukupolvien päähän ja kuinka omat syntimme voivat olla taakka omille lapsille ja lapsenlapsillemme, punnitsisimmeko tekojamme tarkemmin? Ruubenin perhe menetti esikoisoikeutensa ja hänen syntinsä dokumentoitiin tulevien sukupolvien luettavaksi, mikä on hyvin voinut johtaa siihen, että hänen lastensa oli työskenneltävä kovemmin välttääkseen tästä johtuvaa häpeää. Hintaa tuli siis maksettavaksi myös myöhemmissä sukupolvissa.

Lisäksi jakeissa 23-26 kerrotaan, kuinka osa perhekuntien päämiehistä oli uskottomia Jumalaa kohtaan ja he alkoivat palvella niiden kansojen jumalia, jotka Jumala oli hävittänyt heidän tieltään näiden haureuden ja saastaisuuden tähden. Uskottomuudella oli lopulta hintansa. 1 Sam. 15:22-23: Silloin Samuel sanoi: ”Ovatko polttouhrit ja teurasuhrit Herralle yhtä mieluisia kuin kuuliaisuus hänen äänelleen? Kuuliaisuus on parempi kuin uhri, tottelevaisuus parempi kuin pässien rasva, sillä kapinointi on taikuuden syntiä ja niskoittelu kotijumalien palvelusta. Koska sinä olet hylännyt Herran sanan, myös hän on hylännyt sinun kuninkuutesi”. Kuinka paljon enemmän lopulta kärsimmekään, jos hylkäämme Jumalan sanan kokonaan.

Ilm. 20 

Luvussa kuvataan tuhatvuotista valtakuntaa, jossa ne, jotka oli teloitettu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, hallitsevat yhdessä Jeesuksen kanssa tuhat vuotta. Lisäksi meille kuvataan lopullinen, viimeinen tuomio sekä paholaisen lopullinen tappio.

Pahalla on siis eräpäivänsä. Se ei ole parasta ennen, vaan se on viimeinen käyttöpäivä. Onneksi meillä on vielä tänään mahdollisuus valita, kummalla puolella me haluamme viimeisellä tuomiolla seistä. Kaikki on meille ilmoitettu. Tulee päivä, jolloin valinta ei ole enää mahdollinen. Tänään se vielä on.

Elias