Luvun alussa luetellaan Esran johdolla pakkosiirtolaisuudesta Jerusalemiin lähteneet perhekunnat ja niiden päämiehet. Kaikki eivät olleet samanlaisia eivätkä hoitaneet samoja tehtäviä, mutta yhdessä he muodostivat kokonaisuuden, joka oli palaamassa Jerusalemiin. Jumalan työssä ei siis tarvita vain yhtä johtajaa, vaan monia ihmisiä omilla paikoillaan.
Ahavajoen rannalta oli edessä pitkä ja vaarallinen matka Jerusalemiin. Potentiaalisia rosvojoukkoja ja muita uhkia voisi hyvinkin tulla vastaan. Kuljetettava rahamääräkin oli aika suuri kuljetettavaksi ilman sotilasvartiota. Esra kehotti kaikkia paastoamaan, nöyrtymään ja rukoilemaan Jumalaa. Esra teki kaiken, mitä voi tehdä, ei siis jäänyt missään tilanteessa paikalleen ihmettelemään, mutta samalla luotti ja tunnusti, että lopullinen tulos on yksin Jumalan kädessä. Hän käytti sitä, minkä Jumala oli antanut, niin hyvin kuin osasi, ja Jumala oli heidän kanssaan. Vähän niinkuin Jeesus kiitti siitä, mitä heillä oli, viidestä leivästä ja kahdesta kalasta, ja siunasi ne. Vaeltajat pääsivät perille Jerusalemiin.
Kun luvut 1–11 käsittelevät ennen kaikkea opillisia selityksiä ja sitä mitä Jumala on tehnyt ihmisen pelastamiseksi, niin luvusta 12 eteenpäin Paavali alkaa käsitellä sitä, miten pelastetun ihmisen tulisi elää. Jos olen saanut Jumalalta armon, miten sen pitäisi näkyä elämässäni? Tätä Paavali jo toki on käsitellytkin, mutta nyt alkaa ehkä konkreettisempi ja käytännöllisempi ohjeistus.
Jakeessa 1 Paavali aloittaa: ”Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet”. Hän ei siis aloita käskyillä, vaan vetoaa Jumalan armoon. Kristillinen elämä ei ole yritys ansaita Jumalan hyväksyntää, vaan vastaus jo saatuun armoon. Hän jatkaa: ”Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla”. Kreikan kielisessä alkutekstissä käytetään ilmausta sōma, jolla tarkoitetaan ruumista (koko fyysinen ja todellinen olemuksemme). Termi merkitsee koko ihmisen ruumiillista ja käytännöllistä elämää. Ei siis vain ajatuksia ja tunteita, vaan todella koko elämää. Vanhan liiton aikana uhraaminen oli tärkeää, olihan Jumala niin käskenyt tekemään. Kuitenkin jo tuolloin Jumala teki selväksi sen, että uhreja tärkeämpää on sydämestä lähtevä kuuliaisuus.
Esim -92 käännösten mukaan 1 Sam 15:22: ”Silloin Samuel sanoi: Kumpi on Herralle mieleen, uhrit vai kuuliaisuus? Kuuliaisuus on parempi kuin uhri, totteleminen parempi kuin oinasten rasva”, Ps 40:7: ”Teurasuhria ja ruokauhria sinä et halua, polttouhria ja syntiuhria sinä et pyydä, mutta sinä teit minulle kuulevat korvat.”, Hoos. 6:6: ”Uskollisuutta minä vaadin, en uhrimenoja, Jumalan tuntemista, en polttouhreja” ja Aam 5:21-24: ”Minä vihaan teidän juhlianne, minä inhoan niitä, minä en voi sietää juhlakokouksianne. Kun te tuotte minulle polttouhrejanne ja ruokauhrejanne, minä en ota niitä vastaan. Juottovasikkoihin, joita te tuotte ateriauhriksi, minä en katsahdakaan. Vie pois minun luotani virsiesi pauhu! En halua kuulla sinun harppujesi helinää. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.”
Nyt kun Jeesus on annettu uhriksi, eikä uhreilla enää ole mitään merkitystä tai vaikutusta, meidän tulee elävinä uhreina laittaa päivittäin omat halumme sivuun ja seurata häntä, kantaa ristimme, antaa voimamme hänen käyttöönsä ja suostua hänen johdatettavikseen kiitollisina siitä, että olemme saaneet armon kautta syntimme anteeksi (ja todella ymmärtäneet tämän). Elävänä uhrina joudunkin miettimään esimerkiksi sitä, mitä teen kehollani, miten käytän aikaani, miten käytän omaisuuttani, miten kohtelen muita, miten teen työni ja mitä tavoittelen elämässäni. Matt 6:21: ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi”.
Jakeen 6 termillä profetoiminen ei aina tarkoiteta tulevaisuuden ennustamista, vaikka joissain yhteyksissä näin tapahtuikin. Kreikan sana prophēteia (profetoida) merkitsee julki puhumista, tai edessä puhumista. Tällä tarkoitetaan siis Jumalan sanoman ja totuuden julistamista esimerkiksi rohkaistakseen ja vahvistaakseen kuulijoita. Näin tulee rohkeasti tehdä. Erityisesti tähän lahjaan Paavali meitä kannustaa, 1 Kor. 14:1: ”Pyrkikää rakkauteen, mutta tavoitelkaa myös henkilahjoja, ennen kaikkea profetoimisen lahjaa”. Profetoidakseen ei tarvitse olla pastori tai pappi. Jumalan totuuksia voimme kaikki julistaa, kun uhraamme aikaamme Jumalan Sanassa ja totuuksissa sekä näiden ymmärtämisessä.
Koska Jumala on osoittanut meille niin suuren armon, antakaamme koko elämämme hänelle ja käyttäkäämme hänen antamiaan lahjoja toistemme palvelemiseen. Paavalin sanat puhukoot puolestaan.
Elias