Jumala on kieltänyt israelilaisilta seka-avioliitot muiden kansojen kanssa. Kuinkas sitten kävikään: Israelilaiset avioituivat vierasheimoisten kanssa.
”Näin on pyhä heimo sekoittunut muihin kansoihin.” (jae 2)
Ydin kysymys ei käsitteeksi ole se, että israelilainen menee vierasheimoisen kanssa naimisiin, vaan se, että avioliiton mukana tulee myös puolison jumalat.
Juuri ennen tämän kirjoittamista valmistelin riparilaisille oppituntia avioliitosta ja mietin, miten sanani asettelen eri kysymyksiin liittyen. Rakkauden tunne ja seksuaalinen veto on niin voimakas ja jumalalliseksi auktoriteetiksi nostettu ajassamme, että tuntuu lähes rikolliselta puhua niiden kanssa toimimisen raameista ja terveistä suunnista. Israelilaiset kokivat varmastikin näitä tunteita ja vetoja, eivät pysyneet raameissa ja menivät vierasheimoisten kanssa naimisiin.
Aikeissani on puhua myös puolison valintaan liittyvistä kysymyksistä: Jos elämän arvot ovat puolison kanssa ratkaisevasti erilaiset, niin kyllä avioliitossa rakkauden huuman jälkeen tulee suuria haasteita. Saatika sitten, kun puhutaan siitä, onko meillä yhteinen Jumala. Siinä puhutaan vielä syvemmästä asiasta, kuin arvoista. Elämmekö samassa hengessä. Harmittavan usein Jeesukseen uskova joutuu/päätyy tekemään uskonsa kanssa kompromisseja, jos avioituu muihin jumaliin uskovan kanssa. Ei toki aina.
Vaikka esivalta olisi kieroutunut, niin lähtökohtaisesti hyvän tekemisestä tykätään. Se tuottaa kunniaa Jumalalle ja on myös vahva todistuksen väline. Lähtökohta on, että esivalta on Jumalan asettama hyvä juttu, joka pitää yhteiskunnan järjestystä yllä.
Kuitenkin:
”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” (Ap. t. 5:29)
Tulee mieleen Daniel, joka ei esivallan määräyksestä huolimatta suostu kumartamaan Babylonian kuningasta.
Topi