Mooses lähti Aaronin kanssa liikkeelle israelilaisten vanhimpien hyväksymänä faraon luo. Vastoinkäymiset eivät loppuneet, vaan tilanne näytti jo alkavan luisua pois kaikkien hallinnasta faraon vaan lisätessä pakkotyötä. “Herra, miksi tuotat onnettomuutta tälle kansalle? Minkä tähden lähetit minut?” Mooses oli kärsimätön ja jo valmis luovuttamaan, vaikka hänen elämäntehtävänsä oli vasta alkanut.
Jumala oli tosiasiassa valmistanut Moosesta tähän tehtävään jo hänen syntymästään saakka, kun hän pelastui Niilistä faraon hoviin, jossa sai kasvaa ja sivistyä 40 vuotta. “Mooses sai parhaan egyptiläisen kasvatuksen ja osoitti kykynsä sekä sanoissa että teoissa” (Apt.7:22). Mooseksella oli tuossa elämänsä vaiheessa halu auttaa omaa kansaansa, mutta aika ei ollut oikea ja hän epäonnistui. Hän joutui pakenemaan faraota ja sai olla lampaiden paimenena. Ehkä tämä menneisyyden tapahtuma oli jättänyt jälkensä Moosekseen ja siksi hän kaipasi lisää Jumalan vahvistusta ja varmistamista, että on oikealla asialla Jumalan tahtoa noudattamassa.
Nyt oli kuitenkin edessä Mooseksen elämässä uusi ajanjakso (40 v.), jonka myötä Mooseksesta kasvoi suuri ja rohkea johtaja Jumalan koulussa.
“Julista sanaa rohkeasti. Ole valmiina astumaan esiin sopivalla ja sopimattomalla hetkellä, arvostele, moiti, kehota ja opeta kärsivällisesti”. (2) “Pidä sinä ajatuksesi järjestyksessä joka tilanteessa, kestä vastoinkäymiset, julista ilosanomaa ja täytä palvelutehtäväsi”. (5) Siinä oli viimeisen luvun tärkeimmät kehotukset meille ja Timoteukselle (UT 2020).
Paavali vertasi jo aiemmin uskovan elämää urheiluun, jossa tavoitellaan voittopalkintoa. Uskovalla olisi hyvä olla urheilijan tavoin tavoite kehittyä ja tulla paremmaksi sekä voittaa kisa. Päämäärän saavuttaakseen urheilija joutuu luopumaan monista asioista, sekä noudattamaan jatkuvaa itsekuria ja kilpailun sääntöjä.
Paavali itse oli jo tietoinen omasta kuolemastaan, joka oli lähellä. Vaikka luvun lopputervehdyksien myötä voi ajatella, että onpa hienoa, kun hänellä on uskollisia ystäviä ja työtovereita, niin hänellä oli ollut myös paljon pettymyksiä elämänsä matkan varrella. Hän oli kokenut hylätyksi tulemisen, kun hänet oli jätetty yksin ilman apua oikeudenkäynnissä ja Demas oli myös jättänyt hänet. Hänelle oli tehty paljon pahaa, josta hän mainitsee kuparisepän yhtenä syyllisenä. Kaikesta tästä huolimatta tekstistä huokuu Paavalin rohkea ja valoisa mieli. Hän oli jo kalkkiviivoilla, maalin lähellä, ja hän voi hyvin mielin sanoa kilpailleensa hyvin ja päässeensä maaliin asti. Hän oli nyt varma siitä, että oli hyvän kilpailun kilpaillut, juossut perille ja häntä odotti voittajan palkinto, vanhurskauden seppele. Ennen kaikkea hän oli kaikista pettymyksistään ja kärsimyksistään huolimatta säilyttänyt uskon Jeesukseen! Hänet täytti varmuus siitä, että Herra pelastaa hänet ja vie turvaan taivaalliseen valtakuntaansa (4:18).
”Hänen on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen”
Juha