Ps. 41, Matt. 16

Ps. 41

Sekavia tunnelmia tässäkin psalmissa. Daavid taisi olla aika vakavasti sairas, sillä monet jo odottelivat hänen kuolevan. Tuli mieleen Job, kun luki Daavidin monenlaisista ajatuksista sairasvuoteella. Jobin kaverit kävivät häntä katsomassa, mutta eivät osanneet auttaa. Näin Daavidkin koki. Myös viholliset toivovat hänen kuolemaa. Daavid laittaa kaikki peliin. Hän haluaa olla Herraa lähellä ja tuo esille omat hyvät tekonsa ja nuhteettomuutensa muistuttaen Jumalaa niistä. Hän myös tunnustaa syntinsä pyytäen armahdusta.  Vähän oudolta kuulosti hänen toimensa, jos ja kun hän paranee. Hän oli valmistautunut kostamaan pahantekijöilleen, joiden voittaminen oli hänelle merkki Jumalan rakkaudesta. Ylistykseen päättyy tämäkin laulu.

Matt. 16

Jäin pohtimaan tuota Joonan merkin riittävyyttä, mutta ensin kyllä piti selvittää, mitä sillä tarkoitetaan. Kun fariseukset pyysivät taas merkkiä taivaasta, Jeesus vastasi samalla tavalla kuin aiemmin (Matt 12:39), että Joonan merkki oli ainoa merkki, joka tälle uskottomalle sukupolvelle annetaan. Sillä hän tarkoitti, että heille on annettu ihan tarpeeksi tietoa profeetoissa niin, että he voisivat niistä nähdä hänen olevan se luvattu Messias. “Niin kuin profeetta Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä.“ Tämä merkki oli siis esikuva Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta.  Omassa vaelluksessani Jeesuksen luo olivat tärkeinä merkkeinä uskovat ihmiset, joiden elämää pääsin seuraamaan aika läheltä. Lopulta ratkaiseva oli Raamatun jae Matt.6:33, joka jäi vaivaamaan mieltäni ja vei päätöksen paikalle ja Jeesuksen seuraajaksi erään uskovan avustuksella. Em. lisäksi nyt ainakin rukousvastaukset ovat tärkeitä merkkejä Jumalan huolenpidosta, jotka ilahduttavat ja vahvistavat uskoa. Aina ei itsellä ole tuoretta kokemusta, mutta niitä on tärkeä kuulla muidenkin elämästä!

Voimakasta makua hapanjuuresta! Näin luki pöydällä olleen leipäpussin kyljessä, kun luin tätä lukua. En oikein ymmärtänyt mitä sillä tarkoitetaan ennen kuin otin selville. Opetuslapsillekin oli vaikea ymmärtää Jeesuksen sanoista muuta tarkoitusta kuin jokapäiväistä leipää tai sen puutetta. “Mutta oppilaat vain jankuttivat toisilleen, että leipä oli unohtunut. Kun Jeesus huomasi sen, hän sanoi: »Miksi jauhatte vain siitä, ettei teillä ole leipää, te vähäuskoiset?  (7-8).“Miten te ette ymmärrä, etten puhunut teille leivistä? Älkää ottako fariseusten ja saddukeusten hapanjuurta.» Silloin oppilaat ymmärsivät, ettei Jeesus tarkoittanut leivän hapatetta vaan fariseusten ja saddukeusten opetusta (11-12). Kiitos Jeesus, että olet kärsivällinen opettaja!

Sitten Jeesus haastaa opetuslapset ottamaan kantaa hänestä. “Kuka minä teidän mielestänne olen?” (15). Saatuaan Pietarilta uskon tunnustuksen: “Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika”, Jeesus alkaa puhua tulevista tapahtumista. Siihen kuuluu Pietarin uusi vastuutehtävä, ja hänen oma tuleva kuolemansa Jerusalemissa. Pietari kauhistui kuulemastaan ja ryhtyi estelemään Jeesusta. Jeesus vastasi Pietarille napakasti, että nyt hän ei enää puhu Jumalan antamia sanoja, vaan vastustajan.

Jeesus jatkoi puhetta kärsimyksestä ja itsensä kieltämisestä, joka tulisi koskettamaan myös hänen seuraajiaan. “Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä” (25).

Juha